Kuntosalin saunan lauteilla makasi keski-ikäinen nainen rennosti kuin kotonaan. Kertoi, että vettä riittää vielä kahdelle hyvin ja nosti jalkansa vasten seinää. Makuultaan nainen heitteli löylyä ja lörpötteli. Aina kun vesi meni ohi kiukaasta (asento oli tosiaan hankala) nainen tokaisi "no perkele!" ja yritti uudelleen.

Piilohenkselit ja männyksi muuttuva nainen

Tänään kohtasin Valintatalossa niin vanhan rouvan, että hänen kasvonsa kasvoivat jo kaarnaa (epäilin myös naavaa löytyvän). Jotkut muuttuvat, eivät vain maaksi, vaan metsäksi vanhetessaan. Yritin kaikkeni, etten olisi tuijottanut puumaista kasvainta, vaan tähtäsin haparoivan katseeni kohti pöllömäisiä silmiä, kun mummo yhtäkkiä leikkelehyllyllä päätti lähestyä.

"Satuitteko lukemaan tänään Aamulehden?," nappasi mummo kommunikointitilaisuudesta kiinni ja esitti asiansa.

"Een, ei minulle tule Aamulehteä. Kuinkas niin?"

"Siinä oli heti etusivulla sellainen pieni kuva, se oli siitä euroviisuvoittajasta."

"Ai niinkö?"

"Juu, ja minä katsoin, että millainen kuva, kun sillä oli puku päällä, mutta housut roikkuivat puolitangasssa! Minä ihmettelin, että putoohan ne!"

"Se taitaa olla se muoti sellainen nykyään", sanoin ja ajattelin vihdoin törmänneeni kaikkien näiden vuosien jälkeen sellaiseen aitoon ihmiseen, joka ihmettelee edelleen housuvyötärön putoamista takapuolen alapuolelle. Olen nimittäin kuullut tällaisesta vain huhuja ja lukenut kirjoituksia, jossa ko. ihminen esitetään vanhan kansan erityislähettiläänä mielipiteineen, joten kuuntelin uteliaasti, mihin juttu johtaa.

"Niin, mutta lahjakas nuori mies se on. Tiesittekö, että hän on nuoriso-orkesterin johtajana? Ja soittaa viuluakin erittäin lahjakkaasti?"

"Ai jaa, no enpä tiennyt kyllä."

"Pitää olla lahjakas, että pääsee orkesterinjohtajaksi."

"Niin minäkin luulen."

"Mutta siitä kuvasta tosiaan, että minä ihmettelin, että miten ne housut mahtaa pysyä ylhäällä. Oli niin hullunkurisen näköistä! Vaikka paita oli kyllä aseteltu oikein tarkasti ja tyylikkäästi."

"Ehkäpä hänellä on siellä sellaiset piilohenkselit."

"Niin!"

Kadunvälin mittainen hymy

Kävelin päivänä eräänä kauppaan. Katuani alas, sitä tavallista tahtia. Ensimmäisessä kulmauksessa toimittaa askareitaan jonkinlainen talonmies, tuntemattoman näköinen, hiekoittaa kadunpätkää. Nostaa hattua ja tervehtii, vaikkei hänellä edes ollut hattua, eikä liikekään sitä paljastanut. Huomasin hatunnoston silti ja katsoin toisen kerran. Ei siinä hattua ollut. Mutta mies nosti hattuaan uudelleen liikuttamatta käsiäänkään ja tervehti. Katsoin kolmannen kerran. Ei edelleenkään hattua, mutta hatunnosto se oli, joten hymyilin. Talonmies hymyili takaisin. Minun pieni hymyni leveni korviin asti, ja niin hymyillen jatkoin matkaa, kunnes tuli seuraava risteys, liikennevalot ja hymy loppui.

Sen pituinen se. Hymy oli.

Asiakkaana Elisa.shopitissa

Annikki: "Päivää, voitteko kertoa minulle mitä eroa on tuolla mokkulalla ja nettitikulla käytössä?"

Nuori Jannu: "No toinen on tommonen mokkula (osoittaa julisteesta) ja toinen on tommonen tikku (osoittaa toisen julisteen kuvaa)."

Annikki: "Niin, näenhän minä itsekin, että ne näyttävät erilaisilta."

Nuori Jannu: ??

Annikki: "Niin että mitäs eroa näillä nyt sitten on?"

Nuori Jannu: "Ei näillä käytännössä ole mitään eroa."

Annikki: "Eli tukevat samaa verkkoa, samat nopeudet...?"

Nuori Jannu: "Joo! Ihan samaa verkkoa käyttävät, ei niillä ole mitään eroa."

Annikki: "No toisessa on hankala johto pyörimässä tiellä. Voinko vaihtaa mokkulani tuollaiseen tikkuun sitten?"

Nuori Jannu: "Ei se käy! Ne ovat ihan eri tuote!"

Annikki: "No juurihan sanoit, ettei niillä ole eroa, miksen siis voisi saada tuollaista kätevämpää tikkua?"

Nuori Jannu: "Ei sun kannata mitään tikkua hankkia."

Annikki: "Jaahas. No kiitos ja hei."

Kyllä on, puhelimessa, ei, täällä ei ole muita aikuisia kuin minä <3

Elämän läpäisevästä viisaudestani huolimatta vastasin tällä viikolla kahdesti tuntemattomaan numeroon. Mutta kunniakseni en ajatellut, että siellä olisi Pinssi (kuten Jenni sanoi pienenä), vaan toisesta, että siellä voisi vaikka olla lääkäristä joku ja toisesta, että siinä on Kuopion suunta, se voi olla joku siskoista. Paskanmarjat: toinen oli puhelinmyyjänainen, joka kaakatti ja sekoili sanoissaan ja kauppasi Cosmopolitania, ja toinen oli teeveelupatarkastaja, joka tahtoi lähettää minulle laskun. En ottanut kuuleviin korviini kumpaakaan.

"Ei, olen vasta tilannut kaksi lehteä, joten en voi tilata enää kolmatta."
"Ai öö tuota onko ne laskutuskautensa lopussa ne..."
"Jos minä tilasin ne juuri, niin kyllähän ne aika alussa ovat."
"Nii joo tota hei." *puup puup puup*

"No hei, sinne sun asuntoon on toukokuussa muutettu, että laitanko sulle tv-luvasta laskun ja tää ois tällä selvä?"
"En minä mitään laskua tarvitse."
"Ai jahas, no en mä sitten laita. Tämä selvä. Hei!"
"Kiitos hei!"

Maanantaissa mennään

Elän tulevaisuudessa jo ainakin toista päivää! Hyvin jännittävää.

Entisessä preesensissä, perfektissä, olen siivonnut: pyyhkinyt kaikki pölyt, imuroinut, tomuttanut yhden maton ja tehnyt tavarakasoista uusia, siistejä kasoja. Siis, nelikulmaiset esineet pinoon ja pikkuruiset esineet laatikon sisään, purnukoista torneja ja kynistä rivejä.

Huomenna tulee tyttöjä kylään. Varmasti ainakin kaksi kappaletta, mutta saattaa tulla neljäkin. Yksi poika ei tule. Se on maalla (Oletteko huomanneet, että "maalla/maalle" on olemassa vain taivutettuna, perussanana "maa" se ei tarkoita samaa? [ei, maaseutu ei ole sama asia, siitä puuttuu se tuttuus ja arkipäiväisyyden tuntu]). Tytöille tulee tarjottua eri ruokaa kuin sekaseurueille tai miehille; siinä on jokin juttu: ei mitään porsaankylkiä, vaan kuohkeita ja värikkäitä ruokia, erikoisia makuja ja pitsikuorrutteita..

Lähes viikon olen maannut lähinnä koomassa, jos ei satunnaista urheilua lasketa, mutta sitten taas tapahtuu pyrähdys: maanantaina juhlat, tiistaina matka, keskiviikkona takaisin ja vieras ja torstaina lähtö luonnonhelmaan.

Tämän on sitä niin sanottua kryptistä bloggaamista, levein lavein sanankääntein. Katson, saanko siitä mitään irti. (Aivan kuten isäni pelatessaan Aliasta, jossa jokainen sekunti on tärkeä, aloittaa sanaselityksensä poikkeuksetta: "Maailmassa on tällaisia asioita.", mistä jatkaen hän ehkäpä joltisenkin tuumaillen lähestyy varsinaista asiaa. [Olemme savolaisia.])

--

Ulkona on ilma raskas ja pimeä. Kadun lehmukset tuskin väreilevät.

Hain syödäkseni pannupitsan, ja odotellessani katselin toista odottajaa: sekarotuista mustankirjavaa pystykorvaa, joka oli sidottu puuhun (lehmus sekin). Siinä hän istui ja näytti päällisin puolin kärsivälliseltä, mutta hyppäsi aina pystyyn, kun pitserian ovi kävi ja silmissä loisti surullinen odotus. Koira antoi tassua niille ohikulkijoille, jotka pysähtyivät sitä silittämään, mutta juuri hetkeksikään sen odotus ei katkennut. Yhäti hermostuksissaan hän hyppelehti pystyyn, häntä valmiina heilumaan ja aina vain tuloksena oli pettymys, koiran huokaus ja paluu takaisin istumaan.

Melkein muistin sen ajan - sen ajatuksen -, kun vielä pidin koirista ja minullakin oli sellainen, sekarotuinen pystykorva (mustavalkoinen sekin, mutta valkea oli voitolla). Melkein muistin, mutta koiran isäntä ei saapunut, ja minä lähdin kotiin, viileäksi ehtinyt pitsa kainalossa.

Veikko

Joku mummo on ahkerasti soittanut minun numeroon koko päivän ja kysellyt Veikkoa.

Montako kertaa täytyy vastata, että hän lopulta tajuaa, ettei Veikko löydy nyt, eikä koskaan minun numerosta?

Mummo selvästikin luottaa omaan käsinkirjoitettuun numerolappuunsa enemmän kuin minun sanaan.

Viimeksi mummo luetteli minulle minun oman puhelinnumeroni ja kysyi edelleen Veikkoa. En tiedä, mitä enää sanoisin.

"No okei, voitit. Kauan yritin huijata, mutta ei se näköjään onnistunut. VEIKKOO TUU PUHELIMEEN!"

Sininen, kukallinen hattuni houkuttelee avunpyytäjiä

Eilen tuossa pääpostin kulmilla minua lähestyi rispalettinen laiha rockhemmo:

"Mä oon stadilainen ja mut on eilen ryöstetty. Oisko sulla pistää euro viiskyt, ku mulla puuttuu junalipusta just sen verran?"

Stadilaisuus hämmensi minua maalaista niin kovin, että kaivoin repusta heebolle euron ja viiskyt senttiä ja sanoin, että ole hyvä.

Eipä taida maa kaatua, vaikka minua olisi huijattukin. Ajatella, jos joku kerää kadulla ihmisiltä 1,5 euroa, niin kyllä siinä saa jo tehdä töitä ropojensa eteen.

Vai että stadilainen.

-Aena nuo tsadilaiset on kerjeemässä, sanoi savolainen, kun maailmaa kiersi.