maanantai 18. elokuuta 2014

Viikkoja kestäneen poutasään jälkeen valtavat pilvimassat vaeltavat kohti pohjoista. Varjoissa on jo syksyn viileyttä, vaikka kesä vielä jatkuukin.

Pieni tyttö kulkee isänsä kanssa katua pitkin ja osoittaa sormellaan aamutaivaalla kuultavaa kuuta: "Katso, se seuraa meitä!". Kuinkahan pienestä asti ihminen ymmärtää kuun ja auringon taivaan olennoiksi, jotka seuraavat katsellaan takaisin, niin kuin ihminenkin seuraa niitä.

Selaan nettipalvelun loputtomia kuvia autoista ja kalansaalista. Joku on ampunut mäyrän ja roikottaa sitä niskasta. Mies asettuu elättäjän rooliin ja näyttää resurssejaan. En osaa ottautua kaloihin, enkä audeihin. Sen sijaan yritän etsiä ystävällisiä silmiä. Suurta osaa vain peittää aurinkolasit. Ehkä kaloihin pitäisi suhtautua eri tavalla: perusasiat on kunnossa, kun voi ylläpitää autoa ja perata taimenia kesälomalla.

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Nukun koko sunnuntaipäivän sohvalla limaisena kuin lohi, ja ikkunan takana vuorottelevat kaksikasvoisina ukkosmyräkät ja helteinen paiste. Varjoinen ilta ei viilennä viikkokausia paisteessa lämmennyttä kivitaloa. Parvekkeelta löyhyää lämpimän kosteaa ilmaa sisään ja ulos niin kuin kiduksista.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Järven yllä hehkuu helteinen autere, jota en voi pysähtyä koskaan katsomaan, etten luule lepääväni turhia tai kylmene kesken porrasjuoksun. Vilkaisen kirkkautta tauoilla, jotka lyhenevät sitä mukaa, kun jaksan paremmin. Illan sade ei viilennä enää, se vain jää höyryämään lämpimänä ilmaan.

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Yksinäinen mäkihyppääjä kiipeää kesäiseen hyppytorniin. Mäen kastellusta muovipinnoitteesta kuuluu suhiseva pauhina, kun hyppääjä kiihdyttää vauhtiaan hyppyrin nokalle. Vaatteet paukahtelevat tuulessa, kun hyppääjä lentää kohti auringonpaistetta ja katoaa rinteen alle.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Vuosien jälkeen olen alkanut taas juosta. Järvenrannan sijaan pidän nyt mäkisistä metsämaastoista. Aurinko - harvoin paistaessaan - piirtää kultaisia valopilareita muuten varjoisaan kuusimetsään, metsäpihlajat nousevat hoikkina havupuiden välistä ja niiden kukat leijuvat valkoisina hattaroina siellä täällä. Sateella koiranputkien kirpeä tuoksu peittää kaiken muun alleen ja saniaiset painuvat pyöreinä kohti sammalia. Jalat etsivät tahdin, jossa sydän jaksaa tasaisesti lyödä. Sen jälkeen ei ole väliä, kuinka pitkään juoksee. Aina vain syvemmälle metsään.

torstai 12. kesäkuuta 2014

Viileiden päivien välissä on lämmin hetki, kun kuljen kurtturuusujen keskelle tallaantunutta tuskin kahden jalan astuttavaa kapeaa karikepolkua alaspäin. Tuoreet versot kurkottelevat, ruusut kumartuvat ympärilleni ja niiden vielä raikas tuoksu sulkee sisäänsä kuin päiväuneen.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Eilisen rankkasateen jälkeen ilma vajuu lämpimänä ja matalalla kuin metsäinen malja, täynnä uusien lehtien ja kostean mullan tuoksua. Pörrökorvaiset hyönteiset eivät vielä ole kuorituneet, joten ovea voi vielä pitää pitkälle pimeään auki ja kuunnella pellille ripsivää sadetta ja väsymättömiä lintuja. Työhuoneeni ikkunasta näkyy toisen siiven tiiliseinä, mutta kotona ympärillä on junaradan metsikkö ja pieni unelmoiva lampi.

perjantai 23. toukokuuta 2014

Sirkuksessa haisee lanta ja ihmiset tungeksivat teltan ovilla, kärryillä, nurkilla, roskapöntöillä. Näytöksen jälkeen tungos katoaa viidessätoista minuutissa ja outo kiireinen rauha laskeutuu vanhojen koristepajujen ympäröimälle kentälle. Teltta paljastaa rankansa ja katsomot katoavat kuorma-autoihin lähes äänettömästi. Paras hetki on kuitenkin se, kun sirkuksen kyyhkyset lasketaan taivaalle vapaaksi: valkoiset ja kirjavat linnut kaartelevat yhä suuremmissa ympyröissä ilta-auringon valaisemalla taivaalla. Tuomet tuoksuvat.

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Tänään pihlajan silmut ovat auenneet ja kapeat lehtinyrkit ojentuvat hopeisina ja hennon vihreinä kohti iltataivasta.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Kaupungin kevät on väritön ja pölyinen. Räntä vain vaihtui huomaamatta vesisateeksi ja talvinen pilvipeite väistyi vähitellen korkean sinen tieltä. Lyhyt ja kirkas linnunlaulu kaikuu innokkaana kivitalojen seinistä; askel käy kevyemmäksi, vaikka talvenkuuroilta korvilta kestääkin hetki huomata miksi.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Pidän kuun geometriasta, ja siitä miten se valaistuu yötaivaalla. Vain täysikuu on kaksiulotteinen. Muulloin hehkuva valo pyyhkii sen pallopintaa, piirtää sirppejä pimeässä, utuisia tai kirkkaita segmenttejä riippuen ilman laadusta. Tänään kuun ympärillä on halo, ja sen terminaattori kulkee yli puolen välin. Pinnan basalttimeret ovat hyvin kauniita.