sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Tänään heräsin sateen ääneen ikkunan takaa. Ensimmäinen vapaapäivä pitkään aikaan. Villasukissa on polveen asti varret ja peitto on niin paksu, että reipas rapina peltipinnoilta kuulosti vain kotoiselta. Ajattelin yhdentekeviä ajatuksia, jotka unohdin sitä mukaa, kun ne mieleeni ajelehtivat.

Keitän puuroa, jonka syön niin hitaasti, että minulle tulee kiire, ajan loskaisella kadulla liian lujaa ja kaadun. Nousen ylös, nostan pyörän ylös, ja jatkan matkaani. Lapaset ovat läpimärät ja oikea puoli takista tiputtelee vettä. Ainahan on ylös noustava.

On vaikeaa löytää aikaa kirjoittamiselle. Piirtämisen ja kuparigrafiikan olen jättänyt jo pari vuotta sitten. Ne ovat kaikki asioita, jotka tarvitsevat paljon tyhjää ympärilleen. Ja nykyään minulla on tyhjää vain pääni sisällä. Muuten treenaan yhdeksästä kolmeentoista tuntia viikossa, hoidan eri yhdistysten asioita, opiskelen siinä sivussa. Yhdentekeviltä kuulostavia asioita, pois tästä maailmasta. Valtava avara tulevaisuus roikkuu kaiken yllä kuin painava, väritön taivas. Puristun sen ja menneen välille.

torstai 2. lokakuuta 2014

Aamuin illoin radanvarren metsiköstä ryömii kotiloita tielle ja aloittaa matkansa asfaltin poikki kuka tietää minne. Korkeat kotilot huojuvat rauhalliseen tahtiin. Perään jää limavana.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

On sunnuntaiaamu, eikä minulla ole kiire mihinkään. Viikko sitten satoi lunta vaakasuoraan ulvovan tuulen saattelemana, mutta tänään syksy on rauhoittunut hitaaksi ja aurinkoiseksi. Lehdet punertuvat hiljalleen.

Ehkä menen juoksemaan portaita. Kesän jälkeen ne menevät melko kevyesti, ja yläpäässä odottaa näkymä aina järvelle asti. Tummansiniset kaukaiset rannat, vielä tummemmat metsät ja siniseksi uduksi liudentuva horisontti. Sitten voi laskeutua alas - ja juosta uudelleen.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Alkavan syksyn iltataivas on samettisen tumma, kirkkaimmat tähdet tuikkivat harvakseltaan siellä täällä. Pihlajat nyykähtelevät marjakuormansa alla. Miten siitä voikin olla jo niin monta viikkoa, kun pikipaikat sulivat teillä ja vesi seisoi kuumeten järvissä. Hiljainen kylmyys on tullut jäädäkseen pitkäksi aikaa.

En käynyt kesällä kertaakaan uimassa. Sen sijaan kävin uimassa toukokuun alussa ja elokuun viimeisenä päivänä. Hyytävä vesi lainehtii hitaasti, veteen laskeutuminen puristaa keuhkoja ja saa haukkomaan henkeä. Uiminen tuntuu kaikkea muuta kuin vapauttavalta, mutta moni asia, mitä nykyään teen on rohkeuden keräämistä.

Kadun päässä tie risteää ja käännyn siitä aina miettimättä, kymmeniä ja satoja kertoja. Kahden vuoden päästä tie risteää, enkä pysty näkemään sen taakse. En tiedä, mihin suuntaan lähtisin.

maanantai 18. elokuuta 2014

Viikkoja kestäneen poutasään jälkeen valtavat pilvimassat vaeltavat kohti pohjoista. Varjoissa on jo syksyn viileyttä, vaikka kesä vielä jatkuukin.

Pieni tyttö kulkee isänsä kanssa katua pitkin ja osoittaa sormellaan aamutaivaalla kuultavaa kuuta: "Katso, se seuraa meitä!". Kuinkahan pienestä asti ihminen ymmärtää kuun ja auringon taivaan olennoiksi, jotka seuraavat katsellaan takaisin, niin kuin ihminenkin seuraa niitä.

Selaan nettipalvelun loputtomia kuvia autoista ja kalansaalista. Joku on ampunut mäyrän ja roikottaa sitä niskasta. Mies asettuu elättäjän rooliin ja näyttää resurssejaan. En osaa ottautua kaloihin, enkä audeihin. Sen sijaan yritän etsiä ystävällisiä silmiä. Suurta osaa vain peittää aurinkolasit. Ehkä kaloihin pitäisi suhtautua eri tavalla: perusasiat on kunnossa, kun voi ylläpitää autoa ja perata taimenia kesälomalla.

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Nukun koko sunnuntaipäivän sohvalla limaisena kuin lohi, ja ikkunan takana vuorottelevat kaksikasvoisina ukkosmyräkät ja helteinen paiste. Varjoinen ilta ei viilennä viikkokausia paisteessa lämmennyttä kivitaloa. Parvekkeelta löyhyää lämpimän kosteaa ilmaa sisään ja ulos niin kuin kiduksista.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Järven yllä hehkuu helteinen autere, jota en voi pysähtyä koskaan katsomaan, etten luule lepääväni turhia tai kylmene kesken porrasjuoksun. Vilkaisen kirkkautta tauoilla, jotka lyhenevät sitä mukaa, kun jaksan paremmin. Illan sade ei viilennä enää, se vain jää höyryämään lämpimänä ilmaan.

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Yksinäinen mäkihyppääjä kiipeää kesäiseen hyppytorniin. Mäen kastellusta muovipinnoitteesta kuuluu suhiseva pauhina, kun hyppääjä kiihdyttää vauhtiaan hyppyrin nokalle. Vaatteet paukahtelevat tuulessa, kun hyppääjä lentää kohti auringonpaistetta ja katoaa rinteen alle.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Vuosien jälkeen olen alkanut taas juosta. Järvenrannan sijaan pidän nyt mäkisistä metsämaastoista. Aurinko - harvoin paistaessaan - piirtää kultaisia valopilareita muuten varjoisaan kuusimetsään, metsäpihlajat nousevat hoikkina havupuiden välistä ja niiden kukat leijuvat valkoisina hattaroina siellä täällä. Sateella koiranputkien kirpeä tuoksu peittää kaiken muun alleen ja saniaiset painuvat pyöreinä kohti sammalia. Jalat etsivät tahdin, jossa sydän jaksaa tasaisesti lyödä. Sen jälkeen ei ole väliä, kuinka pitkään juoksee. Aina vain syvemmälle metsään.

torstai 12. kesäkuuta 2014

Viileiden päivien välissä on lämmin hetki, kun kuljen kurtturuusujen keskelle tallaantunutta tuskin kahden jalan astuttavaa kapeaa karikepolkua alaspäin. Tuoreet versot kurkottelevat, ruusut kumartuvat ympärilleni ja niiden vielä raikas tuoksu sulkee sisäänsä kuin päiväuneen.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Eilisen rankkasateen jälkeen ilma vajuu lämpimänä ja matalalla kuin metsäinen malja, täynnä uusien lehtien ja kostean mullan tuoksua. Pörrökorvaiset hyönteiset eivät vielä ole kuorituneet, joten ovea voi vielä pitää pitkälle pimeään auki ja kuunnella pellille ripsivää sadetta ja väsymättömiä lintuja. Työhuoneeni ikkunasta näkyy toisen siiven tiiliseinä, mutta kotona ympärillä on junaradan metsikkö ja pieni unelmoiva lampi.