sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Kaupungin kevät on väritön ja pölyinen. Räntä vain vaihtui huomaamatta vesisateeksi ja talvinen pilvipeite väistyi vähitellen korkean sinen tieltä. Lyhyt ja kirkas linnunlaulu kaikuu innokkaana kivitalojen seinistä; askel käy kevyemmäksi, vaikka talvenkuuroilta korvilta kestääkin hetki huomata miksi.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Pidän kuun geometriasta, ja siitä miten se valaistuu yötaivaalla. Vain täysikuu on kaksiulotteinen. Muulloin hehkuva valo pyyhkii sen pallopintaa, piirtää sirppejä pimeässä, utuisia tai kirkkaita segmenttejä riippuen ilman laadusta. Tänään kuun ympärillä on halo, ja sen terminaattori kulkee yli puolen välin. Pinnan basalttimeret ovat hyvin kauniita.

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Kadut on lakaistu hiekoitussorasta. Valkeisenlampi näyttää paksussa jääkuoressaan samealta silmältä kirkkaan taivaan alla. Kaikessa on vohvelin, nougatin, suklaan ja mudan värejä. Kampusalueen pajut nojailevat juuriinsa mietiskelevinä oudon kullanruskeassa hämyssä. Ruskeat ruohokentät paistattelevat päivää.

torstai 27. maaliskuuta 2014

Hätä hännästä

Inhokkini koululiikunnan peleistä oli peli hännistä, jossa jokainen sai keltaisen joukkuenauhan hännäksi housuun ja sitten tehtävänä oli ryöstää toisilta häntiä ja suojella omaa häntää. Olin pieni ja vikkelä, enkä tainnut juuri koskaan menettää häntääni, mutta peli oli niin stressaava, että muistelen sitä vieläkin ahdistuksella. Jatkuva hätä hännästä kaoottisessa maailmassa, jossa syödään ja tullaan syödyksi, viedään häntiä ja jäädään hännättömiksi. Pelin liikunnallinen anti on reaktionopeus, nopeat suunnanvaihdokset ja kaikki hieno, mitä motorisesti kehittyvä lapsi vain voi tarvita. Pelin henkinen anti oli kuristava paniikki ja valtava turvattomuus.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Ultraäänen monitorilta näen omat munasarjani. En tiedä, mitä ajatella niistä. Ne ovat hyvin elävät ja niissä on kaunis rakenne. Toinen tekee hormonisuppressiosta huolimatta rakkuloita. Kohtu on erinomaisen normaali, siinä ei ole mitään vikaa.

Miten voin joutua naistentautien päivystykseen heti naistentautien kurssin jälkeen, kaikkien niiden munasarjojen ja napanuorien ja vauvojen jälkeen, kolmekymppisenä, perheettömänä, ilman mitään vikaa näkemään kauniit munasarjani. Ajoituksessa on jotakin kaameaa. Lopultakin alavatsakipu taisi olla lihasperäistä; olen treenannut niin paljon, että suoran vatsalihaksen kiinnityskohta on ärtynyt. Jossain aivan lähellä, lihaskalvon alla, syvällä ja pimeässä kuplii.

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Ilma on käynyt leudoksi ja aurinko paistaa jo lämpimästi hetken päivästä. Kevät tulee nopeammin, kuin viime vuonna. Pitkät päivät eivät tunnu enää niin raskailta.

Hotellihuoneessani katson uutta kotimaista visailuohjelmaa ja järkytyn kilpailijoiden tyhmyydestä. Minua varmasti huiputetaan jotenkin, eihän tuollaisia ole olemassa. Mietin, millaista olisi asua tuollaisissa hengettömissä pienissä huoneissa jatkuvasti. Pyyhe vaihdetaan joka päivä uuteen, siivooja käy pyyhkimässä vesiroiskeet kylpyhuoneen pöydältä, ilmastointi humisee ja seurana on alati yksinäisyys.

perjantai 21. helmikuuta 2014

Tunnen itseni äärimmilleen pingotetuksi jouseksi, tai paremminkin sen nuoleksi, joka on juuri singahtamaisillaan lentoon.  Sellainen tunne on ollut jo pitkään, ja syksy vain hidasti minua hetkeksi tapaturman jälkeen.

Aloitin oman lajini rinnalle hiljattain täyskontaktilajin. Minussa on niin paljon energiaa, ettei edes se tunnu minua hillitsevän. Pisimpänä iltana harjoitukset kestävät yhteensä neljä tuntia ja joudun tankkaamaan siinä välissä. Silloin olen illalla aika väsynyt, mutta jokin sisäinen roihuava fuusio minua ajaa ja pistää liikkeelle.

Kärsivällisyys uuden motoriikan oppimiseen vain on niin paljon pienempi kuin ennen. Sähisen nivelilleni, jotka eivät tee oikeita kulmia, ja lihaksilleni, jotka eivät tuota sitä, mitä haluan, ja lopuksi sähisen vielä mielelleni, joka käpristyy hetkeksi taaksepäin, kun odotan potkua vatsaan. Jonain päivänä ne alkavat toimia yhdessä, ja se, mitä ajattelen, tapahtuu saumattomasti.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Heräsin linnunlauluun. Se on hieman epätavallista keskellä talvea, mutta linnut visersivät läheisessä koivumetsikössä ja niiden ääni tunkeutui betonin ja kylmän ikkunalasin läpi. Kalpea päiväkuu kellui korkealla kattojen yllä.

tiistai 4. helmikuuta 2014

Pidän tavattomasti vastasyntyneistä. Tomerasti ne vain puskevat itsensä ulos, pieni harmaa naama rypyssä ja pää rinnassa. Kiertymisen ja ulosauton jälkeen menee hetki, kun väri vaihtuu punakaksi, silmät aukeavat ja vauva on niin läsnä ja tarkkaavainen, kuuntelee, katselee ja huutaa. Pitää pieniä nyrkkejään kiinni. Siinä on niin paljon asennetta ja elämää, että se herättää. Vastasyntynyt ei ole avuton, vaan täynnä tahtoa ja intensiivistä keskittymistä siihen hetkeen, että omat keuhkot täyttyvät, ja sydän napsahtaa ehjäksi. Tässä hän on, ja kovasti olemassa.

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Minusta sensei oli muuttunut aivan erilaiseksi, oudot kädet, oudot suunnat. Pyristelin hämmentyneenä outouden edessä, etsin jalansijaa. Hetken päästä sensei sanoi minulle, että minä olen muuttunut. Ehkä olenkin. Muutoksessa on samanlaista harhaa kuin liikkeessäkin; en tiedä, kumpi on muuttunut, kun otan otteen toisesta, minä vai se toinen.

lauantai 18. tammikuuta 2014

Tänään ilma oli täynnä läpikuultavaa hienoa jääpölyä, jota pitkin sirosi punakultainen aamukuunsilta keveänä viuhkana kohti maata. Päivällä kiteisiin muodostui jäinen sateenkaari, pastellinsävyinen ja pystysuora. Valossa on jo aavistus kevättä.