rysk paisk

Yläkerran nuorehko pariskunta huutoriiteli jälleen koko yön. Ne käyvät aina yhdessä baarissa viikonloppuisin, erityisesti lauantaisin, ja kotiintulon jälkeen mekastus alkaa. Eilen mekastus alkoi jo kadulla, jossa huutorintama lähestyi vääjäämättömästi taloa kahden aikaan yöllä. Nainen lähti ilmeisesti ovelta kävelemään, koska mies jäi karjumaan yksinään. Sitten oli tunnin hiljaista, kunnes yläkerran ovisummeria painettiin pohjaan minuutti. Nainen palasi ilmeisesti ilman avaimia kotiin. Sitten alkoi huuto.

Kolmen jälkeen alkoi kuulua myöskin tömistelyä ja ryskettä. Jompaa kumpaa varmaan heiteltiin hieman pitkin seiniä, ja kaivoin jo puhelimen käteen, että soitan polisiit, mutta sitten olikin ihan hiirenhiljaista - 15 minuuttia, jolloin huuto alkoi uudestaan. Ainakaan toista ei kuristettu hengiltä. Kuuteen asti ne jaksoivat räyhätä. En kuitenkaan sitten soittanut minnekään. Joten jos täältä nyt löytyy joku ruumis, niin vika on välinpitämättömissä naapureissa.

--

voi argh. Eroaisivat jo, ja muuttaisivat jonnekin muualle - molemmat.

Sama ylellinen katsaus perhe-elämään oli aikoinaan myös minun Jyväskylän kotitalossa, jossa meteliä piti alakerran judoka avovaimonsa kanssa. Jossain vaiheessa oveen ja postiluukkuun ilmestyi kahden nimen tilalle vain yksi ja iloitsin kotirauhasta, kunnes tajusin, että eiväthän ne mitä eronneet, vaan menivät naimisiin. Voi elämän perse.

Maud ja muuta

Vaaliteemoistani huolimatta olen liikuskellut lähipäivinä ajassa sata vuotta sitten. Sekään ei tietysti auta asiaa, että olen nukkunut huonosti ja kärsinyt unettomuudesta aina aamun tunneille asti. Olen siis solahtanut aikaverkosta läpi.

Luen Sisko Ylimartimon kirjallisuustutkimusta Anna ja muut ystävämme - L.M. Montgomeryn elämä ja sankarittaret. Kiinnostuin aiheesta, kuin luin pari viikkoa sitten uutisista, että Montgomeryn suku on paljastunut kirjailijan tehneen aikoinaan itsemurhan. Kontrasti lämminhenkisten kirjojen ja kirjailijan oman elämän synkkyyden välillä on aika kova. Kirjoista oli siivottu aika tarkasti pois kaikenlainen raakuus jopa seksuaalisuutta myöten, mutta ihmiskuvaus on humorismissaan omaa luokkaansa. Kuolintavan kuultuani jäin miettimään, eikö todellakaan ole mahdollista kirjoittaa elämästä kauniisti (ja samalla kokea se kauniina) ilman että kieltää kauhut ja tuskat.

Innostuin kirjan tutkimuksista niin paljon, että googletin Vihervaaran Annan ulkonäöllisen esikuvan, Evelyn Nesbitin (kuvassa yllä). Nesbitin oma elämä oli kaikkea muuta kuin annamaista unelmaa ja jäin lukemaan siitäkin - silkkikeinuista, peileistä ja viiksekkäistä paskiaisista. Nuo kauan sitten eletyt elämät saavat minut jotenkin pois raiteiltani; ajatukset eivät pysy oikein tässä päivässä, nykyisyydessä, vaan seilaan outoja, tummia vesiä.

--

Siivous on vielä täsmälleen samassa vaiheessa kuin mihin se jäi viikolla. Imurinraato ei ole liikkunut senttiäkään keskilattialta.

Ehkä vaihdan lakanat.

maanantai

Syönpä äitin potilaan tekemää sämpylää, joka on hyvää. Mutta jos musta ei tämän jälkeen kuulu, niin siinä oli varmaan myrkkyä. Syötettiin sitä siskonpojalle ensin, koska se pienikokoisena ihmisentaimena reagoisi myrkkyihin nopeasti.

--

Oho, no nyt oon lykännyt kirjoittamista niin pitkään, että myrkky ei ilmeisesti ole vaikuttanut. Tai tämä todella painava väsymys on jokin alkuoire. Pääni kangertelee.

Kas kun nukuin viime yönä vain 3,5 tuntia ja jouduin heräämään aikaisin. Se oli jotain aivan järkyttävää.

Ensin tuli äiti herättämään, että nouse nyt ylös, ettet myöhästy. Ja kaksi minuuttia äitin jälkeen kissa ilmestyi nirppanokkaisena oven suuhun, mulkoili minua ja maukaisi sekin, että nouse nyt. Ja se jäi odottamaan, että nousen ylös ja puen. Sitten se tuhahti, heilautti häntäänsä ja völlyi itse takaisin nukkumaan.

--

Isän kanssa on puhuttu taas politiikasta, ja isä on kertonut sankaritarinoitaan työnsuojeluajoiltaan. Nyt minä nuokun toisella puolella sohvaa ja isä toisella. Ainoa virkeä taitaa olla kummipoika, joka katsoo James Bondia töllöstä.

Olenko muuten muka ainoa, jonka mielestä tuo Maailma ei riitä on varmaan kaikista fallisin ja homoeroottisin bondi ikinä, kun siinä elokuvan kliimaksissa miehet työntelee pitkää ja paksua *kultaista* reaktorisauvaa edes takaisin keskenään ja toinen tahtoo räjähtää ja toinen pitkittää?

Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin.

hvee jötä.

Astui naulaan, kuoli ja haudattiin

Voi hyvän tähen, millainen remonttireissu oli, mutta nyt on hieno tammikuvioinen lattia (muovimattohan se) asunnolla ja itse olen jälleen mökillä pönöttämässä.

Isän pistin sohvalle nukkumaan ja neiti Kemisti koisasi vieressä, herätys oli kuudelta (argh) ja vuokraisäntä tuli asunnolle seitsemältä. Tavarat kannettiin kuorma-autoon ja tukittiin kylppäriin ja vaatehuoneeseen. Listat irrotettiin ja kukahan se oli se, joka käveli suoraan vanhaan ruosteiseen naulaan, vaikka juuri puhuttiin, että joo - ei tässä tarvitse vielä niitä nauloja irrottaa, osaa sitä nyt sen verran varoa. Paitsi Annikki, joka unohti listat samantien ja tölläsi jalkansa pohjaa myöten naulaan.

Neljän aikaan oli vasta isossa huoneessa matto lattiassa, ja vähän alkoi jo väsyttää. Minä hain kylppäristä tyynyn ja ryömin nurkkaan uuden lattian päälle vähän lepäämään, eikä mennyt kuin hetki ennen kuin nukuin. Sillä aikaa isä ja neiti Kemisti väänsivät keittokomeroon lattiapalaa ja kun heräsin, jalkaa jomotti jo aika tosi paljon, eikä sillä voinut kävellä.

Muilla oli hommaa, joten ajoin itse päivystykseen jalkaa näyttämään ja melkein ruttasin isän auton ängetessäni ahtaasta rännistä takapihalta kadulle. Naapurintyttö möllisteli kauhuissaan, kun kylki otti kulmaan. Minä vain vilkutin sille, ja keskityin venkslaamaan autoa luotisuoraan, jotta sen saisi siitä kapeasta kujasta kunnialla ulos. Kaiken vaivannäön jälkeen en päässyt edes lääkärille, vaan terveydenhoitajalle, joka ei ollenkaan ollut samaa mieltä, että saan verenmyrkytyksen, jalka mustuu ja tippuu irti, vaan kehotti vain ottamaan särkylääkettä ja pitämään haavan puhtaana.

Työ oli tehty puoli yhdeltätoista (22:30), veljeltä haettu äidille pakastin kahdeltatoista ja "kotona" mökillä puoli viideltä (05:28).

(nukuin tässä bloggaamisen välissäkin monta tuntia lima poskella sohvalla.)