Näytetään tekstit, joissa on tunniste japani. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste japani. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Lopusta alkuun

ensimmäinen luku.
luetaan ylhäältä alas, oikealta vasemmalle


"Ichi. Ruushii, ishoudansa o aketemiru

Mukashi, Piitaa, Suuzan, Edomando, Ruushii to iu yonnin no kodomotachi ga, imashita. Kono monogatari wa, sono yonnin kyoudai ga, kono mae no sensou (dainijisekaitaisen) no toki, kuushuu o sakete Rondon kara sokaishita toki ni okotta koto nano desu. Kyoudai wa, katainaka ni sumu aru toshiyori gakushasensei no oyashiki ni okurareta no desu ga, sore wa, moyori no eki kara juugo kiro, moyori no yuubinkyoku kara demo san kiro mo hanareta tokoro deshita. --"


Ostin itselleni kanji-sanakirjan, ja aloin lukea Velhoa ja leijonaa japaniksi. Tällaisen aikaansaamiseksi meni kolme vuotta. Kirjan ostin itselleni jo vaihto-opiskeluaikana, mutta sanakirjaa en hankkinut - en jaksanut ajatella asiaa -, eikä kirjan lukeminen ilman onnistu, vaikka kieliopin pääpiirteissään hahmottaisikin. Opin parhaiten kieliä lukemalla: niin minulla jää aikaa tuntea, millä tavoin kieli virtaa, millaisiksi osiksi se jakaa kuvaamansa. Kieltä ei opi kovin hyvin kääntämällä sitä äidinkieleensä tai mihinkään muuhun kieleen, vaan käsittämällä kieli omina kuvinaan. Siksipä ylläoleva lyhyt pätkäkin muuttuu kummalliseksi kääntäessä ja osan tärkeistä partikkeleista pudotessa jo pois:

"Kerran, Peter, Susan, Edmund ja Lucy -nimistä neljä lasta, olivat. Tämä tarina, noiden neljän sisaruksen, ennen sodan (toinen maailmansota) aikaa, ilmapommitusten sirpaloittamasta Lontoosta evakuoimisen ajan tapahtumista, on. Sisarukset, syrjäisellä maaseudulla asuvan ikääntyneen professorin kartanoon lähettämisestä, siitä puheen ollen, lähimmästä juna-asemasta viidentoista kilometrin, lähimmästä postista vain kolmen kilometrin päässä sijaitseva paikka oli."

Merkityksen kääntämällä saa aikaiseksi jo suomea (sitäkin vasta englannin kautta): "Olipa kerran neljä lasta nimeltä..." ja niin lauseet pitääkin kääntää, mutta sillä tavoin alkuperäinen kieli katoaa. Jo otsikko on ajatukseltaan erilainen: "Ruushii, ishoudansa o aketemiru" - Lucy katsoo vaatekaappiin. Todellisuudessa aketemiru ei ole pelkkää kurkkimista kaappiin, vaan se sisältää ajatuksen avata kaappi ja katsoa sitten tai katsoa avatessaan kaappia. Sellaista verbimuotoa, joka kuvaisi samanlaisen yhteyden asioiden välille, ei ole meillä olemassakaan.

Siispä luen hitaasti: "mukashi, piitaa, suuzan, edomando, ruushii to iu yonnin no..." ja ajatus kääntyy, vääntyy, kirskahtelee uusille raiteille, vähitellen raiteilta poluille, ja matka voi alkaa.

torstai 14. elokuuta 2008

Sateet

Luen taas tankoja. Täällä kaukana (Tuomas Anhava).

On kurjaa, ettei niitä käännetä suoraan japanista suomeen, vaan englannin ja ranskan kautta. Jotakin menee hukkaan, aivan varmasti. Ja kun nämä ovat niin kauniit kielet, samalla tavoin monotonisia hakkaavia tavuja. Kierrättää ne nyt noiden soljuvien melkein krumeluurien kielten läpi. Mitä eroa on tuohella ja bambulla? Harjulla ja Japanin matalilla vuorilla. Ne ovat niin samat. Samat vuodenajat. Ja kuitenkin niin erit.

Ennen kuin ehtii
rankka syyssade alkaa
hakkaan polttopuut,
noudan purosta vettä,
kerään metsästä yrtit.
(Ryôkan)

Luin, ja muistin ne loppumattomat lämpimät rankkasateet, jotka huuhtoivat vuorelta alas, kun istuin sateenvarjoni alla ja odotin iltabussia. Olin niin ahdistunut silloin, mutta nyt voin unohtaa ahdistuksen ja muistaa asiat.

Ne lämpimät sateet, suuret karpit, tiheät bambumetsät, jotka alkoivat heti pyörätien reunasta villeinä. Pieni kuusikulmaisilla kivillä kivetty polku, jota pitkin kukaan ei kulkenut, kipusi rinnettä pitkin ylös vuoren harjalle - niin, ne vuoret ovat jo vanhoja, hyvin matalia, kuin harjut. Jaksoin juosta puoliväliin, sitten läkähdyin ja kävelin ylemmäs. Kaipasin seuraa, sitä ei ollut. Oli vain ajatukset.

Laella oli retkipöytä ja rehevöitynyt maisemapaikka, josta sai katsella melkein umpeenkasvaneeseen rotkoon. Se oli niin vihreä. Ehkä se oli syksyjä varten, joilloin ruska värjäisi vuorten rinteille kirkkaita tauluja.

Linnunlaulua ei kuulunut koskaan, vain voimakas ja korkea hyönteisten sirinä. Loputon vimmattu ääni. Aloin epäillä, että hyönteiset söivät lintuja, eikä toisin päin.

Hoomu sutei

"Home stay"

Minulla saattaa pyöriä päässä päivätolkulla yksittäisiä järjettömiä japaninkielisiä sanoja tai fraaseja. Ei kuitenkaan yhtään säällistä, kokonaista lausetta.

zero ni naru

tulla tyhjäksi

Minulla oli kaksi kirjaa, joista valita ikuisuuksia kestäneen Tuulen viemän jälkeen. Coraline ja Aikamatkustajan vaimo. Elämä ratkaisi puolestani eilen: säntäsin vessaan, ja haeskelin jotain mukaan, koska - tämä ei nyt ole kaunista, mutta - arvasin joutuvani viettämään siellä aikaa tovin, enkä tahtonut katsella pitkästyneenä hammasharjaani tai lattialiimalastaa sekä muita ajelehtineita esineitä. Matkakassista pilkotti Aikamatkustajan vaimo, Coralinen taas tiesin olevan vieläkin muovikassissa komerossa.

Auuh, kirjailijat tuppaavat aina tekemään naishahmoistaan kauniita - liian kauniita.

hoikkajäseninen - mikä sana se edes on, käännösrikkaruoho
pitkät kullanpunaiset hiukset - tulisi vastaan edes yksi, jolla olisi kiilloton keskipitkä tukka

ja sitten ne kaikki luut, jotka paistavat hoikasta kehosta, läpikuultavan ihon läpi..

huokaus, edes yksi pilkahdus hyväätekevää rumuutta tekisi näistä naisista tuhannesti viehättävämpiä. Iso perse, lyhyet sormet, suuret jalat tai edes hiukan liian kaukana toisistaan olevat silmät. Aivan kuin mielikuvitus loppuisi sillä kohtaa tykkänään. Naisen ainoaksi virheeksi jää sitten tietysti vain pienesti äksy luonne, joka sekin on vain viehättävä piirre valepuvussa.

Voi, miten minä taas nyhräsin yöpaidan helman rikki. Tuhoan lopulta kaikki vaatteeni kiskomalla niistä lankoja irti ja tekemällä niistä palloja, joita nyhrään ja nyhrään, kunnes ne ovat pelkkää kuitua sormissa ja rapisevat lattialle. Tarvitsee vain seurata kangashiukkasten vanaa ja etsiä paikka, jossa niitä on pieninä kasoina, niin tietää, missä istuksin jotain miettimässä. Kuten postauksen loppua.

dokokae itta?

minne ne menivät?

lauantai 12. huhtikuuta 2008

vanha tammi

Olen lukenut tuhatvuotista japanilaista päiväkirjaani (Sarashina nikki) iltaisin.

kirjoitin kolme haikua.

muistin temppelin
sileää puulattiaa
kun valvoin yössä


askelten hioma
ikivanha menneisyys
tulee luokseni


pehmeä askel
kuin silkkiä tuo pinta
jalkani alla


Tuli ikävä sitä Japania, jota ei koskaan minulle ollut.

perjantai 9. kesäkuuta 2006

Sataa valkoista

Täällä on joka paikka täynnä suuria valkoisia perhosia.
Ne ovat kaikki kuolleet.
Kesäsateet ovat alkaneet.