Sateet

Luen taas tankoja. Täällä kaukana (Tuomas Anhava).

On kurjaa, ettei niitä käännetä suoraan japanista suomeen, vaan englannin ja ranskan kautta. Jotakin menee hukkaan, aivan varmasti. Ja kun nämä ovat niin kauniit kielet, samalla tavoin monotonisia hakkaavia tavuja. Kierrättää ne nyt noiden soljuvien melkein krumeluurien kielten läpi. Mitä eroa on tuohella ja bambulla? Harjulla ja Japanin matalilla vuorilla. Ne ovat niin samat. Samat vuodenajat. Ja kuitenkin niin erit.

Ennen kuin ehtii
rankka syyssade alkaa
hakkaan polttopuut,
noudan purosta vettä,
kerään metsästä yrtit.

(Ryôkan)

Luin, ja muistin ne loppumattomat lämpimät rankkasateet, jotka huuhtoivat vuorelta alas, kun istuin sateenvarjoni alla ja odotin iltabussia. Olin niin ahdistunut silloin, mutta nyt voin unohtaa ahdistuksen ja muistaa asiat.

Ne lämpimät sateet, suuret karpit, tiheät bambumetsät, jotka alkoivat heti pyörätien reunasta villeinä. Pieni kuusikulmaisilla kivillä kivetty polku, jota pitkin kukaan ei kulkenut, kipusi rinnettä pitkin ylös vuoren harjalle - niin, ne vuoret ovat jo vanhoja, hyvin matalia, kuin harjut. Jaksoin juosta puoliväliin, sitten läkähdyin ja kävelin ylemmäs. Kaipasin seuraa, sitä ei ollut. Oli vain ajatukset.

Laella oli retkipöytä ja rehevöitynyt maisemapaikka, josta sai katsella melkein umpeenkasvaneeseen rotkoon. Se oli niin vihreä. Ehkä se oli syksyjä varten, joilloin ruska värjäisi vuorten rinteille kirkkaita tauluja.

Linnunlaulua ei kuulunut koskaan, vain voimakas ja korkea hyönteisten sirinä. Loputon vimmattu ääni. Aloin epäillä, että hyönteiset söivät lintuja, eikä toisin päin.