torstai 14. elokuuta 2008

Sateet

Luen taas tankoja. Täällä kaukana (Tuomas Anhava).

On kurjaa, ettei niitä käännetä suoraan japanista suomeen, vaan englannin ja ranskan kautta. Jotakin menee hukkaan, aivan varmasti. Ja kun nämä ovat niin kauniit kielet, samalla tavoin monotonisia hakkaavia tavuja. Kierrättää ne nyt noiden soljuvien melkein krumeluurien kielten läpi. Mitä eroa on tuohella ja bambulla? Harjulla ja Japanin matalilla vuorilla. Ne ovat niin samat. Samat vuodenajat. Ja kuitenkin niin erit.

Ennen kuin ehtii
rankka syyssade alkaa
hakkaan polttopuut,
noudan purosta vettä,
kerään metsästä yrtit.
(Ryôkan)

Luin, ja muistin ne loppumattomat lämpimät rankkasateet, jotka huuhtoivat vuorelta alas, kun istuin sateenvarjoni alla ja odotin iltabussia. Olin niin ahdistunut silloin, mutta nyt voin unohtaa ahdistuksen ja muistaa asiat.

Ne lämpimät sateet, suuret karpit, tiheät bambumetsät, jotka alkoivat heti pyörätien reunasta villeinä. Pieni kuusikulmaisilla kivillä kivetty polku, jota pitkin kukaan ei kulkenut, kipusi rinnettä pitkin ylös vuoren harjalle - niin, ne vuoret ovat jo vanhoja, hyvin matalia, kuin harjut. Jaksoin juosta puoliväliin, sitten läkähdyin ja kävelin ylemmäs. Kaipasin seuraa, sitä ei ollut. Oli vain ajatukset.

Laella oli retkipöytä ja rehevöitynyt maisemapaikka, josta sai katsella melkein umpeenkasvaneeseen rotkoon. Se oli niin vihreä. Ehkä se oli syksyjä varten, joilloin ruska värjäisi vuorten rinteille kirkkaita tauluja.

Linnunlaulua ei kuulunut koskaan, vain voimakas ja korkea hyönteisten sirinä. Loputon vimmattu ääni. Aloin epäillä, että hyönteiset söivät lintuja, eikä toisin päin.

3 kommenttia:

  1. Anonyymi8/16/2008

    Se Topi täällä moi. Tuttu tilanne tuo, mitä tuossa viikko sitten kirjoittelit; oma äitini myös jaksaa aina mainita työkaverinsa tyttären Annikin.

    Tuli kyllä Japani mieleen tuosta postista, vaikka omasta reissustani onkin pidempi aika. Hokkaidolla ei hirveästi bambuja kasva, mutta vierasmajasta yliopiston kukkulalle menevä polku kulki sellaisen lehtimetsän läpi. Puita en tuntenut, mutta niissä oli niin jumalattoman isot lehdet, että syksyllä ne putoilivat äänekkäästi ja raskaasti kuin isot märät rätit eivätkä nätisti niin kuin koivunlehdet. Kuvailemasi tunnelma on kuitenkin jollain tavalla tuttu.

    Luultavasti minulla on joskus ollutkin sähköpostiosoitteesi, mutta se on nyt historiaa. Oma nykyinen osoitteeni on gmail sellaisella etunimi.sukunimi -logiikalla.

    Eikä talvella kukaan naimisiin mene. Juhannushäät tai muutan omaan kämppään prkl.

    VastaaPoista