Arvio

Terveisiä vihreän meren pohjalta.

Minua nukuttaa paljon, unia kasvaa paksuna tummana mattona ja sen versot tarttuvat jalkapohjiin kerta toisensa jälkeen ja nukahdan uudestaan ja uudestaan. Yö-, aamupäivä- ja iltapäiväunien lisäksi olen vain ollut, ja lukenut. Herätessä on aina kylmä.

Olen käynyt kaupassa, salilla harvakseltaan. Leiponut leivän. Tukka on kasvanut pitkäksi ja kierrän sen vyyhdille niskan viereen.

--

Kesä loppui lyhyeen, kun lääkäri alkoi vaatia tulosvastuuta toipumisesta. Kuuntelin hämmentynein tuntein hienoa suunnitelmaa seuraavaksi lukukaudeksi, jonka suorittamiseen kokopäivätoimiselta ja täysin työkykyiseltä opiskelijalta menisi vuosi, ja mietin missä mahtaa piileskellä realismi. Iloinen uutinen siitä, kuinka hiljaista arkeni on ja kuinka juuri aloin lukea lastenkirjaa japaniksi, alkoi kuulostaa mitättömältä näpertelyltä ja ajanhukalta. Lääkkeetön pärjäämiseni muuttui oivaksi tehopelloksi, joka nyt kynnetään verekseltään ja kylvetään talvea vasten, ja kevääksi odotetaan huippusato. Jos en tietäisi, ettei kela oikeasti vaadi tuollaista megalomaanista suunnitelmaa ja sen onnistumista, ahdistuisin pahemmin, mutta en voi olla ajattelematta, kuinka paljon joudun käyttämään energiaa pelkästään itseni ja parantumiseni suojelemiseen systeemiltä, ja miten se energia on koko ajan poissa itseltäni ja elämältäni.

Koko tämän kolmen vuoden ajan olen käyttänyt mielettömät määrät energiaa tilanteeni vakauttamiseen ja elämäni suojeluun, ja minä revin sitä tyhjästä. Joka ikinen laari tyhjäksi ja velaksi tulevalta. Syydin sitä epävakaan poikaystävän pinnalla pitämiseen kuin pohjattomaan kaivoon ja loputtomista mielialalääkekokeiluista selviämiseen. Kannatan todella lääkehoitoa, mutta vahingokseni kuulun siihen vähemmistöön, jolla sivuvaikutukset ja paradoksaaliset oireet lääkkeistä ovat suuremmat kuin hyöty ja siitä todella sain kärsiä. Ahdistuksen hoitoon ei edes paneuduttu, vaikka juuri se oli akuutein tilanne monta vuotta. Ja kun vihdoin koko energiasyöppö ihmissuhde on enää vain kuin taakse jäänyt painajainen ja olen saanut itseni tasapainoon, rauhaisa kevääni mitätöidään tuloksettomana makoiluna. Se on sitä hoitoa täällä Onnelassa. Minun on vain tiedettävä, että se on minun elämäni kevät, ja minä etenen, vaikka kuinka hiljaa.

Alan kaivata sukuni pariin Savoon. Kaikki muut asuvat niin lähellä toisiaan, viihtyvät yhdessä ja erikseen ja kasvattavat lapsiaan. Otan aikaa tulevaisuuteni miettimiseen. Mietin jotain järkevää ja inhimillistä.

Joka kuuseen kurkottaa, rakennustelineiden kautta kissanpäiville kapsahtaa

Loman jälkeen kotiin palatessa paljastui myös kotitalossa alkava julkisivuremontti, josta ei ollut mitään tietoa vielä ennen pääsiäistä. Tänään ne rakennustelineet kiipesivät jo ikkunan ohi korkeuksiin, ja heräsin paukutukseen. Toivottavasti parvekkeiden vaihtaminen ei edellytä sitä muovilla vuoraamista. Telineet ja niissä roikkuvat tolppa-api.. siis raksamiehet ovat ikkunani takana ainakin kesän yli. Takapihan remontti kestää lokakuuhun, mutta sinne minulla ei ole ikkunoita. Jotenkin tosi tyhmää tällainen talon laittaminen häkkiin. Tyhmällä tarkoitan ikävää ja harmillista ja sitten vielä jotakin, jonka ilmaisemiseen se tyhmä tarvitaan.

Kävin yliopiston kirjastossa matkalla salille, ja siellä oli ihmisiä. Sellaisia oikeita ihmisiä, joilla oli kasseja, ja kolmiulotteinen vartalo ja oikeaa tekemistä. Ja niitä oli paljon. Kymmeniä!
En ihan tiedä, mikä siinä oli niin hämmentävää, mutta oli. Tuleehan ihmisiä vastaan kaupoissa ja harrastuksissa ja matkoilla ja... mutta nämä olivat jotain, mistä minä olen pudonnut pois. Tottahan noistakin iso prosentti syö kulissin takana mielialalääkkeitä ja käy hoidossa, mutta voi pojat: noin paljon laukkuja ja koulukirjoja ja opiskelijaelämää. Melkein yökötti, mutta ei kuitenkaan. Enemmän olin utelias.

Olen saanut nyt hmm, toisen kerran suoraa ja "rakentavaa" palautetta siitä, että pitäisi lopettaa opiskeluista haihattelu ja nöyrtyä. Tällä iällä pitäisi olla jo jotain. Mutta minäpä en nöyrry. Ja olenhan minä jo jotain. Johan on vitun vinoutunut ja tylppä käsitys elämästä, että suoritapa putkessa tiettyyn ikään mennessä: koulu20v-työ30v-talo30v-auto30v-perhe30v-paska ura40v-eläke60v-kuolema75v. Hellanduudeli, mikä kehityksen huippu! Elämän täyttymys: myyntihommia ja auto, kyllä nyt kannatti syntyä ja vielä paree kuolla!

Ei se niin mene, että pitää olla terve ja onnistunut, jotta voisi kouluttautua korkeasti ja tehdä jotain mielekästä. Suoraan sanottuna saatte piestä ja vaikka ampua, mutta siitä, mitä minä teen elämälläni, en luovu. Väkipakolla joudutte estämään, koska minulla ei ole mitään pysyvää vikaa, jonka vuoksi en pystyisi opiskelemaan ja unelmiani tavoittelemaan. Ja koska pakkoon ette pysty, niin joudutte tyytymään vyön allen lyömiseen, että kunhan vähän huomauttelee, niin kyllä se ymmärtää itsekin vetää säkin päälle ja ripotella tuhkaa ja lusikoida paskaa, niin kuin kaikki kunnon ihmiset tekevät.

Haistakaa kunnon ihmiset paska. Valtion pitäisi antaa teille mitali kaikista kärsimyksistänne ja siitä, miten ootte silti kaikesta huolimatta käyneet töissä. Sitä mitalia voitte sitten kiillotella iltaisin ja katsella PALJON PAREMMAN IHMISEN peilikuvaa. Minä paskat nakkaan teidän loistohommasta, ja arvaan tasan tarkkaan, millainen köyhyys ja epäonnistumisen tunne siellä pinnan alla teilläkin piilottelee. Että voi vitsi, kun ei ole ollut kivaa, mutta on tässä mitenkuten selvitty ja sitten joku, jolla menee vielä huonommin, tavoittelee jotakin vielä suurempaa kuin mihin itse on tyytynyt. Jollain sitä pitää lyödä. Koska vilpittömästi ajatellen mikään masennus ei ole koskaan ollut niin määräävä seikka elämässä, että sen takia pitäisi tai edes kannattaisi luovuttaa. Eli nöyrtyä. Eli ymmärtää asioiden "oikea" tola.

Ihmisen suurin toive on olla hyödyksi. Se on paras kohta, mihin lyödä: oletkohan koskaan hyödyksi. Tuleekohan sinusta ikinä mitään. No voi voi. Ei tule. Ei tule ikinä yhtään mitään, yhyy. Pelkkä tukia imevä paskaloinen. Repikää siitä iloa. Tervetuloa listimään, tai ainakin yrittämään sitä. Maailma olisi niin paljon parempi paikka ilman meitä loisia.

Joopati joo. Kannustan kaikkia loisia viettämään työläisten kustannuksella sellaisen vapun, että sitä ei ole protestanttiset työmoralisoijat koskaan nähneet. Koko maailman loistariaatti, yhtykää! Nyt niinkö ranttaliksi. Verorahat ja avustukset haisemaan. Kaikki lekkeriksi, kyllä kolmen vuoden sairausloma on sellaista juhlaa, että sampanja virtaa ja sosiaalitoimi maksaa! Kylläpä harmittaisi olla joku tavallinen puurtaja. Mä niin nautin tästä paskanmausta!

suatanan sunnuntae

Vittuuuu, tappakaakärpäset

krääh.

ja tehkee nyt vähän äkkiä niitä lettuja. Tässä ei auta enää kuin perkele rasva ja sokeri. Viina on nössöjä varten. Tosiroikaleet syö lettuja.

Pyykkipäivän ylläri

Huomasin vasta tänään, kun laitoin viikattuja pyykkejä kaappiin, että lakanoista oli kadonnut puolet.

Laiska-paska Juho oli vienyt ne, koska ei viitsi kaupasta ostaa omia ja on kaiken kärsimyksen ja rahanmenon jälkeen oikeutettu varastamaan minun lakanat.

Ovathan ne silti vain pelkkiä lakanoita, mutta kyllä minulta itku pääsi, kun huomasin, että ne olivat kadonneet. Olin ostanut niitä kuitenkin itselleni jo jonkun aikaa, sen valkoisen neljä, viisi vuotta sitten hobby hallista ja anttilan lakanat, jotka ostin syksyllä.. Ja ne oli vain viety. Niin kuin niiden viemiseen olisi joku taivaallinen oikeus.

Ei aio palauttaa. Eikä aio maksaa.

Voitaisiin laskea visakortin kuiteista ja pankkiotteista, että kuinka paljon kukakin on maksanut ja mitä. Siihen hän on täysin valmis. Sitten siitä näkisi, kuinka paljon on kukakin jäänyt miinukselle ja jos hän on jäänyt, niin velkahan kuittaantuu varastetuilla lakanoilla ja varmaankin lopuillakin houkuttelevilla tavaroilla.

Että sellaista vääntöä olisi tarjolla, jos vaikka olisin halukas riitelemään.

Innokasta tekstiviestien vaihtoa, kuin seurustelun alkuaikoina! ehkä jopa tapaamisia iltaisin tiliotteiden ääressä, kiihtymyksestä väristen...

Ei kiitos. Pitäköön tunkkinsa. Pienisieluinen liinavaatevaras.

Sitäpaitsi, nyt voin hyvällä omalla tunnolla nakata sen viimeisen muuttosäkin suoraan sekajäteastiaan.