Joka kuuseen kurkottaa, rakennustelineiden kautta kissanpäiville kapsahtaa

Loman jälkeen kotiin palatessa paljastui myös kotitalossa alkava julkisivuremontti, josta ei ollut mitään tietoa vielä ennen pääsiäistä. Tänään ne rakennustelineet kiipesivät jo ikkunan ohi korkeuksiin, ja heräsin paukutukseen. Toivottavasti parvekkeiden vaihtaminen ei edellytä sitä muovilla vuoraamista. Telineet ja niissä roikkuvat tolppa-api.. siis raksamiehet ovat ikkunani takana ainakin kesän yli. Takapihan remontti kestää lokakuuhun, mutta sinne minulla ei ole ikkunoita. Jotenkin tosi tyhmää tällainen talon laittaminen häkkiin. Tyhmällä tarkoitan ikävää ja harmillista ja sitten vielä jotakin, jonka ilmaisemiseen se tyhmä tarvitaan.

Kävin yliopiston kirjastossa matkalla salille, ja siellä oli ihmisiä. Sellaisia oikeita ihmisiä, joilla oli kasseja, ja kolmiulotteinen vartalo ja oikeaa tekemistä. Ja niitä oli paljon. Kymmeniä!
En ihan tiedä, mikä siinä oli niin hämmentävää, mutta oli. Tuleehan ihmisiä vastaan kaupoissa ja harrastuksissa ja matkoilla ja... mutta nämä olivat jotain, mistä minä olen pudonnut pois. Tottahan noistakin iso prosentti syö kulissin takana mielialalääkkeitä ja käy hoidossa, mutta voi pojat: noin paljon laukkuja ja koulukirjoja ja opiskelijaelämää. Melkein yökötti, mutta ei kuitenkaan. Enemmän olin utelias.

Olen saanut nyt hmm, toisen kerran suoraa ja "rakentavaa" palautetta siitä, että pitäisi lopettaa opiskeluista haihattelu ja nöyrtyä. Tällä iällä pitäisi olla jo jotain. Mutta minäpä en nöyrry. Ja olenhan minä jo jotain. Johan on vitun vinoutunut ja tylppä käsitys elämästä, että suoritapa putkessa tiettyyn ikään mennessä: koulu20v-työ30v-talo30v-auto30v-perhe30v-paska ura40v-eläke60v-kuolema75v. Hellanduudeli, mikä kehityksen huippu! Elämän täyttymys: myyntihommia ja auto, kyllä nyt kannatti syntyä ja vielä paree kuolla!

Ei se niin mene, että pitää olla terve ja onnistunut, jotta voisi kouluttautua korkeasti ja tehdä jotain mielekästä. Suoraan sanottuna saatte piestä ja vaikka ampua, mutta siitä, mitä minä teen elämälläni, en luovu. Väkipakolla joudutte estämään, koska minulla ei ole mitään pysyvää vikaa, jonka vuoksi en pystyisi opiskelemaan ja unelmiani tavoittelemaan. Ja koska pakkoon ette pysty, niin joudutte tyytymään vyön allen lyömiseen, että kunhan vähän huomauttelee, niin kyllä se ymmärtää itsekin vetää säkin päälle ja ripotella tuhkaa ja lusikoida paskaa, niin kuin kaikki kunnon ihmiset tekevät.

Haistakaa kunnon ihmiset paska. Valtion pitäisi antaa teille mitali kaikista kärsimyksistänne ja siitä, miten ootte silti kaikesta huolimatta käyneet töissä. Sitä mitalia voitte sitten kiillotella iltaisin ja katsella PALJON PAREMMAN IHMISEN peilikuvaa. Minä paskat nakkaan teidän loistohommasta, ja arvaan tasan tarkkaan, millainen köyhyys ja epäonnistumisen tunne siellä pinnan alla teilläkin piilottelee. Että voi vitsi, kun ei ole ollut kivaa, mutta on tässä mitenkuten selvitty ja sitten joku, jolla menee vielä huonommin, tavoittelee jotakin vielä suurempaa kuin mihin itse on tyytynyt. Jollain sitä pitää lyödä. Koska vilpittömästi ajatellen mikään masennus ei ole koskaan ollut niin määräävä seikka elämässä, että sen takia pitäisi tai edes kannattaisi luovuttaa. Eli nöyrtyä. Eli ymmärtää asioiden "oikea" tola.

Ihmisen suurin toive on olla hyödyksi. Se on paras kohta, mihin lyödä: oletkohan koskaan hyödyksi. Tuleekohan sinusta ikinä mitään. No voi voi. Ei tule. Ei tule ikinä yhtään mitään, yhyy. Pelkkä tukia imevä paskaloinen. Repikää siitä iloa. Tervetuloa listimään, tai ainakin yrittämään sitä. Maailma olisi niin paljon parempi paikka ilman meitä loisia.

Joopati joo. Kannustan kaikkia loisia viettämään työläisten kustannuksella sellaisen vapun, että sitä ei ole protestanttiset työmoralisoijat koskaan nähneet. Koko maailman loistariaatti, yhtykää! Nyt niinkö ranttaliksi. Verorahat ja avustukset haisemaan. Kaikki lekkeriksi, kyllä kolmen vuoden sairausloma on sellaista juhlaa, että sampanja virtaa ja sosiaalitoimi maksaa! Kylläpä harmittaisi olla joku tavallinen puurtaja. Mä niin nautin tästä paskanmausta!