keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Jälkeen

On pieni kiusaus jättää päivittämättä vaan kylmästi ja jättää tuo uuden historiani kuva vainoamaan lukijoita loppukesäksi - tai no loppuviikoksi.

Minulla on vielä yksi suuri tentti tulossa, ja koska olen nyt masennusteni kanssa sen verran pelästynyt olemattomista kyvyistäni, että luen siihen aika paineessa. Juu, kyllä: minä, joka en ole koskaan ottanut paineita yhtään mistään, otan paineita yhdestä kokeesta. Annettakoon se minulle anteeksi. Kun ei tuo paineensietokyky ole ollut kovin häävi pariin vuoteen, joten sitä pitää ihan harjoitella.

Näen öisin hyvin vilkkaita unia: öistä metsäisillä vuorilla, joissa täytyi sulkea ikkunaluukut, koska vertaimevät eläimet lensivät niistä sisään muuten. Ikivanhoista maanalaisista kylpylöistä, joissa oli höyryävää ja hieman likaista vettä. Yhdessä altaassa oli aukko suoraan syvän lammen pohjalle, jossa asusti valtava sampi. Kurkkasin sinne ja pelästyin sen valasmaista kokoa ja suurta litteää suuta. Sudet ja ihmissudet juoksivat risukoissa ja sammalmättäillä.

Aamuisin juon aivan liian sokerista teetä, enkä saa oikein syötyä mitään.

Ulkona on liian kylmä, jotta kaipaisin sinne.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi5/22/2008

    TSEMPPIÄ siihen kokkeeseen!
    Läpi se mennöö kun mestari käy sen tekemässä :D

    VastaaPoista
  2. rauh,

    kutsu mua senseiksi!

    VastaaPoista