Voi vittu ja perkele

Olen ihan maassa. ja lyöty. ja masentunut.

Minun lompakko on mennyt hukkaan...

Käsi ei varmaan ole lauantaina osunut enää laukkuun tjmv ja lompakko on lätsähtänyt sille tielleen. Ei ole mitään muistikuvaa ja voi vittu kun on raastavaa. Minä en ole ikinä KOSKAAN kadottanut tavaroitani tuolla tavalla.

Sinne meni ajokortti, henkilökortti, pankki- ja luottokortti, kaikki 5 kirjastokorttia, opiskelijakortti, japanilainen health insurance -kortti (jota raahaan edelleen mukana, vaikken tiedä miksi), vaatekauppojen (turhat) kortit. No käteistä - sitä ei ollut, ei hiluakaan. Ei - oli siellä: minun japanilainen jääpalakone-kolikko. Siinä luki "Fresh", ja minä pidin siitä.

Nyt tuntuu, että olen ihan ansassa ilman mitään mahdollisuuksia päästä kotoani yhtään mihinkään ja samalla tuntuu siltä, että pitäisi lähteä jonnekin ja heti ja niin kauas kuin mikä-pippuri-se-nyt-oli, joka kasvaa. Oma lompakko on sama asia kuin vapaus, ja nyt minä olen häkissä, kamalan ahtaassa häkissä - ja oirehdin.

Sänky näyttää ansalta, ikkuna on kidutusta, tukehdun tähän koloon. Minun huolella rakentamani turva on kaikonnut, ja tämä pieni takaisku tuntuu maailmanlopulta.

Inhoan odottamista. Ja nyt joudun odottamaan tietoja poliisilta, ja odottamaan uutta pankkikorttia - sitäkin kolme viikkoa (koko kesähän on jo mennyt, tahdon pois). Järjestämään uuden opiskelijakortin. Ja tv:kin, se on rikki. En voikaan matkustaa Helsinkiin.

Kai minun täytyy mennä konttoriin nostamaan rahaa. Ja ostaa vaikka uusi lompakko, jota täytän pikkuhiljaa.

--

edit. klo 18:32

Tuoltahan se lompakko löytyi: eteisen lipaston alta. Onneks on kortit kuoletettu ja samoin nettipankki.

Täti on möyrinyt tuhannen päissään ja jostain syystä penkonut kassinsa osittain nurin matkalla vessaan oksentamaan.

No, enpähän ole koskaan kadottanut lompakkoani minnekään. Sehän se olisi se vihoviimeinen häpeä.

Waratte Annikki

Hortensiaparan viimeisetkin kukkaset ovat kääntyneet nurin ja muuttuneet vihreiksi. Napsin ne saksilla irti ja jäljelle jäi surkea ranka. Uusia nuppuja sillä on muutama. Toivottavasti se tekee niitä nyt lisää.

Itsekin olen surkea ranka: elimistö ei osaa päättää olisiko kipeänä vai ei, joten olenkin sitten siltä ja väliltä. Joka toinen aamu kurkkua kutittaa ja joka toinen yö herään kuumehiessä. En uskalla mennä vielä lenkillekään.

Korkokenkien hiertämät rakot tulehtuivat ja alan olla sitä mieltä, että olisi vähemmän tuskallista leikata koko varpaat irti kuin sietää sitä jatkuvaa kutinaa ja paineen tunnetta, jotka eivät lopu koskaan.

Ihan kuin siinä ei ollut riittävästi, sillä aamusella soitti lievästi sanottuna äkäinen vuokranantaja - ja sillä hetkellä minulle valkeni, minkä emämunauksen olinkaan kaiken hässäkän keskellä mennyt tekemään: vuokra oli jo viikon maksamatta. Hyvällä lykyllä saan siis pitää kohta toisetkin tuparit, kun lennän tästä asunnosta pihalle kuin leppäkeihäs. Häntä koipien välissä hipsin samantien nettipankkiin sitä maksamaan ja koitan koko loppukuun toipua nöyryytyksestä.

Kesän mölkkyseura on kuitenkin perustettu. Vielä kun tulisi se kesäkin takaisin, niin tarkenisi lähteä rannalle tai puistoon sitä heittelemään.

Viimepäivät onkin pikkusiskon kanssa möllötetty ihania vanhoja piirrettyjä Youtubessa. Päässä soi Candy Candyn tunnari:

hitoribocchi de iru to, choppiri samishii
sonna toki kou iu no, kagami wo mitsumete

* waratte waratte, waratte CANDY
nakibesou nante SAYOUNARA ne, CANDY CANDY