Perinteisiin on palattu. En ole jaksanut tehdä pashaa kolmeen vuoteen, vai neljäänkö se nyt oli. No joka tapauksessa viimeksi tein sen vuosi ennen kuin lähdin Japaniin. Sen jälkeen olen ollut niin kipeä, etten ole jaksanut. Siinä se nyt on. Ja parhaillaan valumassa kellarin rappusilla.
Ei tämä rajapyykki kuitenkaan estänyt minua saamasta pientä hermoromahdusta, kun en saanut isän kesäautosta pakkia päälle, vaikka kuinka yritin. Ei toki mikään raivari, vaan pillahdin itkuun ja meni mieli paskaksi noin tunniksi, enkä lähtenyt autolla yhtään mihinkään. Miten voinkin olla niin epäonnistunut, etten saatana saa selvää yhtään vieraamman automallin vaihekepistä, vaikka tekisin mitä, ja kaikki muut osaavat, minä en! Itkemisen jälkeen kyllä olin raivoissani. Katsoin kaksi minuuttia, kun äiti siivoili ja piti kahvitaukoa, ja laskeskelin, että tuolla menolla se siivoaa vielä aamuyölläkin, joten tartuin mummon vanhaan ihan vitun perkeleen painavaan ja kuvottavaan imuriin, imuroin koko alakerran, riuhdoin sohvat ja tuolit tieltä ja heti perään pesin lattiat kurjaakin kurjemmalla mopilla. Aikaa meni tunti.
Luin kiukunpuuskassani Kultahatun loppuun, enkä erityisemmin pitänyt kirjasta. Juoni oli jotenkin juosten kustu, ja kaikki hienot kuvaukset menivät hieman hukkaan sellaisessa kirjassa. Luulen, että se on taas niitä tarinoita, jotka toimivat paljon paremmin elokuvana. Ehkä se aikanaan oli tai esitteli jotakin uudenlaista, mutta ei se kanna enää, kun henkilöhahmot olivat jotenkin kuorimaisia. Lukukokemus oli sama kuin Uudessa uljaassa elämässä: jotakin näppärää, mutta ei sitten kuitenkaan, ei sitä, mitä maine antaisi odottaa. Temaattisesti mielenkiintoinen kirja, mutta eihän pelkkä teema riitä.
Kävin epätoivoistumassa kirjahyllyn äärellä jälleen. Huomasin, että loput klassikot olivat sitten Agatha Christietä, enkä minä tahdo lukea dekkareita. Harkitsin Waltaria, ja selasin mummon herttasarjan läpi, Steinbeck on liian raskasta (en jaksa niitä ihmiskohtaloita, huh), Sophien valinta on liian pitkä, siinä menisi monta viikkoa... Nirppuudesta kärsii.
PS. minusta ei ole erityisen huvittavaa sanoa pashaa paskaksi ja eufemististisesti paskaa pashaksi. Pasha on pashaa ja paska on paskaa. Että pääsiäispaskat vaan itse kenenkin lautaselle, hi hih ihihihhihihoh Vittu. ja voi jeesus.
sama mistä kirjoitat niin teet sen hyvin ja minua ilahduttaen..parhautta
VastaaPoistaEnpä ole koskaan tehnyt pashaa. Toisaalta, kun nyt katsoi tota kalorimäärää, niin eipä kyllä harmita :)
VastaaPoistaAutot ja vaihdekepit, varsinkin peruutusvaihde. Ne osaa olla joskus inhottavia! Veljen autosta en saanut kerran pakkia päälle kaverin pihassa, joten päädyttiin sitten työntämään autoa sen verran, että saatiin käännettyä.
Mietin mielessäni kuinka se pasha-aines valuu kellarin rappusia alas, porras kerrallaan..Halvat ne on huvit tällä hullulla..
VastaaPoistaOlen nyt ahdistunut täällä kotona kauhean kaaoksen keskellä, lattiat täynnä koiran ulkoa kantamaa hiekkaa ja pyykkivuoro odottaa että taivaasta tipahtaa uudenuutukainen Whirlpool..
No Risto tulee kohta, kun se sanoi puhelimessa äsken että siivotaan sitten yhdessä, toistin kuin lapsi: niin siivotaan sitten, yhdessä.
Ja se on selvä juttu, että pasha on pashaa ja tänään ei ole takatalvi.
tänks anonyymi :)
VastaaPoistaMimmu,
arvaa kuka syö sen pashan, kun siitä ei tykkää juuri kukaan mun perheestä. Yksin on sekin risti kannettava. Pääsiäislampaankin kanssa on melkoinen taistelu, kun sekään ei ole kaikkien herkku, ja viimeiseen asti yritän pitää perinnelinnaketta pystyssä.
Hear hear! mitä autoihin tulee. Ei se ole kohtalo ollut lempeä sinullekaan :D
Henna,
moi!
onneksi se pysyi muotissaan, äiti jo tuhosi yhden kakunkuorrutteen vatkaamalla kerman voiksi, joten jos jotakin olisi tapahtunut pashalle, en olisi varmaan selvinnyt.
Aattelin sitä takatalvea aamulla, kun ulkona oli kuin joulu! :D mutta ei se takatalvi ollut, ei.
toivottavasti ahi hellittää.