keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

Relax, take it easy

Tapoin kärpäsen. Se oli sille ihan oikein. Mitäs pörräsi.

Näytin sille vähän myrkkyä, ja sen kuolinsurina lattialla oli musiikkia korvilleni.

--

Olen ollut kauhean tuhma, enkä ole tehnyt rentoutumisharjoituksiani valehtelematta kolmeen viikkoon. En ole edes unohtanut niitä, mutta valtava vastenmielisyys herää heti, kun ajattelenkin niiden tekemistä.

Ajattelin jo, että väärennän niitä ison liudan lomakkeeseen, ennen kuin menen taas terapiaan, mutta sitten ajattelin, että olen minä ennenkin huijannut asiat parhain päin ja missäs pisteessä minä nyt olen näillä mainioilla keinoilla. Sikapitkällä sairauslomalla.. Hah!

Pöh. Enhän minä siellä sitä varten käy, että saisin miellyttää terapeuttia, vaan sitä varten, että perkele toipuisin ja oppisin itsestäni jotain. Joten kerään luuni ja menen pamauttamaan sinne suoraan kaikki vetelehtimiset ja inhon tunteet.

Rauhoittumisjuttujen jälkeen käsitelläänkin sitten lähipiirin itsemurhat (4 kpl) ja menetykset (miljoona kpl) ja epävakaat itsemurhaiset poikaystävät (2 kpl). Oh joy! Tästä tuleekin oikea muistojen kesä... Kaipa se jossain näkyy, että on yhteensä 9 vuotta rääkätty parisuhteissa. Se on yli kolmasosa koko elämästäni.

Uhhuh. Ja kaiken aikaa olen varmastikin kuvitellut, että olen itse syyllinen siihen, miten minua kohdellaan. Jos minä olisin itseni ystävä, kitkisin moiset harhaluulot juurineen irti ja pyöräyttäisin rinnuksista vessanpöntön kautta ne omahyväiset sekopäiset idiootit, jotka ovat minua heitelleet sängystä alas ja nitistäneet henkisesti.

Oho, taidankin alkaa itseni ystäväksi.

6 kommenttia:

  1. Voin kyllä käydä pyöräyttelemässä niitä eksiä siellä minne paska kuuluu, jos vaan kerrot koordinaatit, ja heitän ne alemmuuskompleksisikin sinne samaan liejuun.
    Sopiiko?

    VastaaPoista
  2. Supo varmaan soittaa minulle, jos sanon, että kyllä, joten sanon vaan,

    että Kiitos tuesta :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi6/18/2008

    Niin, jos arvostaisit itseäsi (tai olisit näin tehnyt menneisyydessä), et olisi antanut kohdella itseäsi huonosti, vaan olisit lopettanut suhteen siihen paikkaan, jos mies pahoinpitelee sinua (henkisesti tai fyysisesti). Siis näitä kertoja ei tarvita kuin yksi. Jos antaa sen tapahtua kerran, se tulee tapahtumaan myös toisen ja kolmannen kerran jne.

    Toivottavasti saat tämän kierteen nyt katkeamaan!

    terv. Marja

    VastaaPoista
  4. Ei kai??

    no shit sherlock..

    VastaaPoista
  5. Anonyymi6/18/2008

    Ei kai se niin itsestäänselvää ole, jos noissa kuvioissa pitää kymmenen vuotta jumittaa?

    VastaaPoista
  6. Kokeile itse, sittenpähän tiedät.

    VastaaPoista