16. päivä

Wuhuu! Pääsen eroon turvottavasta lääkkeestä. Ja minun masennus on enää lievää. Nyt saakin sitten jännityksellä odottaa, mitä se sanoo lääkkeettömyydestä.

Lääkäri oli tänä päivänä ihan läsnä kaikinpuolin, ja sain kerrottua kaikki tarpeelliset asiat lihomisesta terapiaan. Eikä se enää suositellut minulle gallup-työtä. Sain jopa näytettyä sille huolipäiväkirjaan piirtämäni elämäni aikajanan n. 15-vuotiaasta tähän päivään, johon olin merkinnyt kaikki kammottavat ja murentavat tapahtumat (eikä niitä ollut ihan vähän) ja valotettua sitä, miksi olen oireillut niin pitkään ja nimenomaan opiskelussa. Olen pantannut tietoa lähipiirini itsemurhista ja väkivallasta, koska ei vain ole tuntunut siltä, että niitä (lääkäreitä) kiinnostaa pätkän vertaa mistä olosuhteista olen heidän hoitoonsa putkahtanut. Minulla menee muutenkin hyvin pitkä aika tottua vieraisiin ihmisiin ja automaattinen oletus, että opiskeluongelmat johtuvat tyhmyydestä tai "väärästä alanvalinnasta", ei ole lisännyt halua kertoa tai luottamusta sitäkään vähää.

Kaikenlaisten asioiden vältteleminen on ollut minulle tärkeä stressinpurkukanava, mutta vähitellen se söi kaiken. Olen saanut yläasteelta lähtien helpotusta siitä, että en ole mennyt kouluun tai olen pinnannut ja hoitanut sitten kouluasiani siinä sivussa hutaisten "sitten kun on parempi olo" tai "sitten kun taas jaksaa". Se toimi oikein mainiosti aina lukion loppuun asti, mutta oireilu vain paheni ja lopulta olin umpikujassa, kun välttäminen ei enää tuottanut mitään helpotusta, eikä masennuksesa tullut enää edes lyhyttä jaksoa, että olisi taas "jaksanut". Enkä missään vaiheessa edes tajunnut, ettei se ole normaalia.

Katselin lääkärin huoneen kelim-mattoa niin kuin aina ennenkin ja puhuin. Katse seurasi sinisiä kolmioita ja keltaisia viivoja punaisella pohjalla ja mietin niin kuin aina ennenkin, että maton kudontatavasta johtuvat epätarkkuudet geometriassa ovat hyvin häiritseviä. Kärjittäin olevat kolmiot näyttävät paksun yhdyskäytävän yhdistämiltä epämuotoisilta tiimalaseilta: ei kolmioita, eikä tiimalaseja, vaan sekasikiöitä. Onkohan matto haalistunut niin pitkässä käytössä ja pesuissa tummanpunaisesta hailakkaan marjapuuron väriin, ja keltaiset beigeksi, sininen savuiseksi?

Tammikuussa vaihtuu taas lääkäri.

Päivän saalis

Kiitos jonkin aasialaisen vaihtarin, säteilyfysiikka luennoidaan tankeroenglanniksi.

Kulutin aikaani riipustamalla luennoitsijan hienoimmat saavutukset ääntämisen saralla muistiin:

nakleus - nucleus
soan - so on
muumment - movement
ix-rei - x-ray
inerziis - energies
kaansertissuu - cancer tissue
pööpötiis -purposes

Kurssin informaatiotiheys laski kielenvaihdosta huomattavasti. Ei siis sillä, että englanti olisi ikävä tai hankala luennointikieli - ei suinkaan, mutta kestää aikansa tulkata ymmärrettävään muotoon keski-ikäisen suomalaisen miehen tulkintaa englannin kieliopista ja ääntämisestä.

Gnaah

Vielä yksi kappale...

(oikeasti kaksi, mutta toinen on niin lyhyt, ettei sitä lasketa)

Kolmen tunnin kuluttua nukkumaan.

oi voi

pitkä koulupäivä on aika pitkä.

Olen oppinut uuden selviytymisstrategian, joka kuuluu näin: aivoja tarvii ruokkia pitkin päivää, mikäli oikeasti haluaa jaksuttaa luentopenkillä aamusta iltaan.

Onneksi olenkin syönyt aamupalan ja välipalat ja lounaat ja luennolla vielä pätkiksen, jos alkaa väsyä kesken immuunijärjestelmän. En tosin tiedä, onko tällainen elämä pitkän päälle minua varten, koska väsy.

Kotona etsin erästä isoa vihkoa laskuja varten, mutta etsiessäni astuin vahingossa vaa'alle ja paino oli noussut kolme kiloa kiitos aivoruokinnan. Voi myös olla, että uudestaan aloittamani urheilu alkaa tuottamaan tulosta. Voi myös olla, että on syytä nakata oivariini roskiin.

Näitä mahdollisuuksia! Niitä on tullut elämään niin kovin... voiko voi vai liha.

PS. Suolistokaasut poistuvat osin myös hengitysteitten kautta. Me kaikki pieremme suusta.

Toinen ei-ehkä-niin-ylläri

Välillä täytyy tietysti myös tapahtua jotain hyvääkin, ja Johdatus lääketieteelliseen tekniikkaan -kurssin tenttitulokset tulivat:

kirkkaasti läpi ja sain kurssista nelosen. :)

Se kertoo parantumisesta! En ole puoleentoista vuoteen pystynyt tekemään oikein mitään opiskeluun liittyvää, en ole voinut keskittyä, en ole muistanut kovin hyvin, mutta nyt minun aivoni alkavat taas toimia. Se on ihanaa!

Olen huomannut muutoksen mielialassa jo jokin aika sitten, ja olen pystynyt lukemaan ja keskittymään suurin piirtein ahdistumatta, mutta tämä on ilmiselvä todiste siitä.

Olen iloinen.

Minä paranen.