tiistai 23. maaliskuuta 2010

Kipulankoja

Minulla on ollut yllätyssynttärijuhlat ja hammassärkyä, joka ei kai ole hammassärkyä, koska ei ole enää hampaitakaan.

Kuntosalilla harjoittelemme nyt pikkusiskon kanssa vanhaa kunnon mavea (maastavetoa) ja hyvää huomenta.

Muutoin tämä on nyt silkkaa särkemistä: syön ja särkee, käyn asioilla ja särkee, yritän nukkua ja särkee ja herään särkyyn ja silloin särkee, luen ja särkee, katson tyhmälaatikkoa ja särkee. Odotan vain, että se menee ohi ja että kello kulkisi eteenpäin, jotta voi ottaa seuraavan särkylääkkeen. Kunhan vain odotan ja odotan, niin luu paranee, tulehdus hellittää ja haavat umpeutuvat.

Lapsena kukaan ei osannut auttaa minua peloissani ja kivuissani. Korvatulehduksessa juoksin ympäri kotia ja kiljuin, kieltäydyin tipoista. Terveydenhoitajalle sanoin ei, kun minua piti rokottaa. Nainen suuttui ja käski minun "painua hippulat vinkuen". Samainen nainen valehteli, ettei verensokerinäyte satu ja juuri tunnoltaan herkimmästä alueesta, sormenpäästä, se otetaan. Ja voi sitä viiltävää kamalaa kipua, ja sitä tykyttävää särkyä rikkinäisessä ihossa ja kudoksessa pitkään sen jälkeen. Hammaslääkäri taas oli päällisin puolin valoisa keskikerros terveyskeskuksessa, mutta siellä vaani musta syöveri, johon minun eläimellinen kaikennielevä pelko upposi ja sekoittui.

Aikuisten maailmassa ei kipuja ymmärretä, eikä lapsen kipua varsinkaan. Kaikki on pientä nipistystä ja "epämukavaa oloa", ja kauhuihin olisi pitänyt alistua joko valmiiksi kilttinä tai pakottamalla. Kipukokemus ei todellakaan ole mikään nipistys, vaan kokonainen myrsky, pimeistä pimein, jossa terävät ja verenpunaiset vain odottavat. Nipistykseksi ja jomotukseksi kutsuminen oikeastaan banalisoi ja kieltää toisen kokemuksen, ja sellainen iski kiilaa minun ja muiden väliin. Ei ollut totta, että kipu olisi ohimenevää, koska se näkymätön kulki vierellä koko ajan kynnet rapisten ja odottamassa. Pitkät langat ja vaijerit ulottuvat tähän päivään asti.

Makaan pää tyynyllä ja kuuntelen, miten ilma kulkee onteloissa ja putkissa, kun hengitän. Suu ei liiku, se on pelkkä parantuva massa. Juuri nyt ei koske, ja kuuntelen kivuttomuuttakin.

13 kommenttia:

  1. Anonyymi3/23/2010

    Hammaskipu ilman hampaita - ientulehdus.

    VastaaPoista
  2. tekstidiagnoosin jalossa taidossa tarvitsisi lukea ehkä myös pari aikaisempaa postausta, muutoin jää anamneesi vähän vajaaksi.

    siis ihan hampaanpoiston jälkikipua: kudosvaurioista ja tikeistä ja osittain tulehduksesta, mutta ei enää, koska antibioottikuuri. Siis luukipua ja haavakipua.

    (huokaus, jos tämä olisi siltä yhdeltä bloggaajatutulta, niin vitsi ois ihan tosi hyvä.)

    VastaaPoista
  3. Haamukipua? Vai koskeeko tuo termi vain koskevia haamuraajoja.

    Kun omia hampaita irroitettiin yhdeksän vuotta sitten, tein kotiin päästyä intuitiivisesti parista t-paitaräsystä pikanyytit, joihin käärin hangesta lunta ja painoin sängyssä poskia vasten. Niin olin nähnyt tehtävän sarjakuvissa. Ei oikein kyllä jeesannut mitään.

    Olisinpa lähettänyt edellisen, se ois ollut aika hyvin flegumieheltä.

    VastaaPoista
  4. Haamukipuja olen minäkin ajatellut, mutta haamuhampaat kuulostaa vähän naurettavalta. Se olisi taas sitä slapstickiä traagisen sijaan.

    Kyllähän kylmä auttaa, se tuo osaan kipuradoista välineuronien kautta kilpailevia impulsseja, se vie kipureseptoreilta lähetystehoa, tavallaan. Nykyään saa hammaslääkäristä sellaisen kylmäpussin saman tien mukaan, ehkäisee turvotusta ja mustelmia. Tällaisella talous(hah)ihmisellä olikin pakasteessa kylmäkalleja, niitä pidin pyyhkeeseen käärittynä poskella pari iltaa ja kerran yöllä.

    Mutta kyllä tuo ientulehdus oli näihin karmeuksiin ihan kauhea kommentti. Vasta kun kävin sitä ehdottelemassa itse, ja sitten se napsahti vähän liiankin hyvin omaan nilkkaan. Tekstidiagnoosi vielä tällaiseen herkkään lapsuuskirjoitukseen, voihan banaalipäivät sentään. Ihan tässä sielu vahingoittuu, tai ainakin ylpeys.

    Pitikin siitä flegumiehestä sanoa, että minähän olen täällä oikeassa elämässä sellainen jännitysänkyttäjä. Jännittävää saattaa olla kenelle tahansa vieraalle tai virkailijalle tai vieraalla kielellä puhuminen. Voi että, kun olisinkin näin sujuvasanainen kuin kirjallisesti.

    VastaaPoista
  5. Hei, mistään ihme välineuroneista ja kipureseptoreista ei auta selittää. Kun sattuu niin sattuu.-)

    Real life änkyttämisiin vikkelien retorikkojen edessä voi aina lohduttautua sillä, että se on vain yksi pelikenttä, ja että vaikkapa kirjoituksellisessa ilmaisuympäristössä kummiskin oot kova luu. (Oivoi sori, tästä kommentista tuli nyt heti tahattomasti mieleen Idols-putoajien puolustuspuheet..: "Mä oon sentään sm-tason uimari!")

    Flegumies-luokitteen oon värittänyt itselläni sellaiseksi valheellisen viileäksi; flegumies jumittaa koska on niin chilli ettei vaan aina jaksa sanailla tosissaan, virkailijat ei kumminkaan ymmärtäis paljoa oikein.

    VastaaPoista
  6. Kävinpäs päivystyksessä, alkaa olla se kuivakka naiskirurgi tuttu henkilö, mutta minä kyllä tykkään sen lakonisesta hoitoasenteesta. Oli kuule kipureseptorit ja luu siellä kuopan pohjalla paljaallaan, kun hyytymä oli lähtenyt pois ennen parantumista. Siihen sitten valettiin lisää verta niin kuin betonia talopohjaan ja tehtiin uusi hyytymä.

    Sain kodeiinia yöksi, siitä tulee elimistössä morfiinia, nam.

    Siis pienet säröthän tekevät täydellisyyden. Solkottaminen, takeltelu ja epäselvä artikulaatio vain kiillottavat tätä persoonani hehkua. Vain teolliset timantit on virheettömiä.

    Näin ajattelen myös kuntosalilla, positiivisesti.

    Ehkä flegumies tarvitsee virastoihin lisäksi vielä muutaman viileän flegueleen asenteen tueksi. Tahaton silmäniskeminen ja rento kielen naksauttelu tekevät varmaan tehtävänsä.

    VastaaPoista
  7. Tahaton -tai sen paremmin tahallinenkaan- räpsyily ja naksuttelu ei kyllä olisi tarpeeksi flegua, vaikka ehkä kivasti säröyttävää. Jotain liian Jason Leemäistä siinä olisi tätä kaavaa ajatellen. Ehkä osuvampi miellemalli brändinrakennukseen olisi urbaani samurai Forest Whitaker, jolla silmä on vain puoliksi iskussa, mutta pysyvästi.

    VastaaPoista
  8. Kodeiini kyllä vie fyysisen kivun, mutta tuskan kourissa ollessaan katoava kipu muuttuukin henkiseksi kivuksi, paniikin omaiseksi huutopotkuitkuksi, vaikka ei enää satukkaan..

    Ilokaasua sen olla pitäisi.

    VastaaPoista
  9. jay,

    täytyy kyllä myöntää, että sinulla on flegumaisuuteen paljon parempi tuntuma. ikuinen puoli-isku, siinä on jotain syvästi häiritsevää.

    joella,

    nimimerkki on vaihtunut, tämä on dynaamisempi, jos ajattelee joen rannalla olemista. siinä se virtailee.

    luulisi kipulääkearsenaalista löytyvän sitten parempiakin sinulle, ahdistus ja paniikkioireet on aika turhia kivun hoidossa. minä vain väsyin, mutta en millään tiputtavalla tavalla. silmät katsoivat tylsinä peilistä, ja sitä ne ei taida tehdä edes rauhoittavista, ne on aina aika terävät.

    olisipas hauska ostaa apteekista pieni pullo ilokaasua. :)

    VastaaPoista
  10. Haa, yhteneväisiä kokemuksia. Mun kivut kesti pari-kolme viikkoa, kun kädetön hamppilekuri toheloi hampaan irti jättäen juuren paikalleen. Rokotusta juoksin kauhuissani karkuun, lopulta opettaja ja sairaanhoitaja onnistuivat väkivalloin.

    Isot liikkeet on parhaita varsinkin jos on vähän aikaa. Pienemmät lihakset hoituu siinä samalla.

    VastaaPoista
  11. 2-3 viikkoa kuulostaa aika pitkältä ajalta, eivätkö ne ottaneet sinua päivystykseen vai oliko siinä joku sitkeä kärsimisen meininki päällä, ettet edes yrittänyt hoitoon?

    no niin no, minähän kärsin kuusi päivää erittäin sitkeästi, kunnes arvelin sen olevan epänormaalia. Kaksi olisi riittänyt. nyt, kun olen tämän asian oppinut, niin loppui viisaudenhampaat ja tiedolla ei tee enää mitään. ehkä se kertoo elämässä oppimisesta kaiken.

    voi että, minä niin symppaan pieniä karkuun juoksevia lapsia. et varmaan purrut ketään? minulle ei voinut tehdä väkivalloin mitään enää sen jälkeen, kun olin viisi ja viimeinen pakotettu rokotussarja annettiin, siinäkin oli neljä pitelemässä kiinni.

    Isot liikkeet on myös hyviä, jos on vähän laiska, eikä viitsi sitkuttaa kymmeniä pikkuliikkeitä. Toisekseen olen ruvennut ajattelemaan sitä vartalonhallintaa, jota tarvitsee raskaisiin liikkeisiin. Se tuntuu vähän mielekkäämmältä kuin jonkun tietyn lihaksen eristäminen.

    VastaaPoista
  12. jep, uusi nimimerkki. onhan tuo istuallaan ollut jo käytössä 10 vuotta, joten oli jo aiheellista muuttaa suuntaa. Joella tulee ihan omasta nimestä. Jos veljesi nimi väännetään samalla tavalla hän olisi sitten Matala :)

    VastaaPoista
  13. Hammas(haamu)särky on kyllä kauheaa. :x Ei auta burana kuin enintään pari tuntia ja sen jälkeen pitää odottaa vaikka kuinka monta tuntia, ennen kuin saa ottaa lisää. Ja kun kuuden vuorokauden täysimittaisen säryn jälkeen (siinä oli viikonloppu välissä, soitin heti maanantaina) soitan yths:lle, sanotaan ihmeissään, että eihän sen pitäisi särkeä kuin pari päivää. Ei minkäänlaisia ohjeita tai ideoita siitä, mitä asialle voisi tehdä. -.- Onneksi särky hellitti itsestään 7,5 vuorokauden kuluttua hampaan poistosta.

    (Hmm, olen tainnut tilittää tuota täällä aiemminkin...)

    Jännä piirre hammassäryssäni on ollut, että muutaman vuorokauden kuluttua säryn alkamisesta - buranasta tai sen puutteesta riippumatta - alkaa tulla tunnin pätkiä, jolloin en tunne kipua lainkaan. Jotenkin tiedän edelleen, että se on olemassa, mutten suoraan tunne sitä. Aivan kuin aivot jotenkin kääntäisivät sen pois päältä vähäksi aikaa. Niiden aikana pystyn sitten nukkumaan edes vähän.

    Onneksi olet jo (ilmeisesti?) päässyt eroon kivusta. Se vie kyllä kaikki voimat.

    VastaaPoista