maanantai 7. syyskuuta 2009

Matkatavaroita

kuut

Hetken olin kotona omiin oloihini vetäytyneenä, suorastaan kaivautuneena peittoihin ja villasukkiin ja liikkumatta. Luin turvakirjaani, nukuin pitkiä unia. Eräänä päivänä huomasin, etten syönyt mitään, niin vähän kiinnitin huomiota ulkomaailmaan. Se oli kuin pitkä sisäänhengitys ennen sukellusta, ja sukellus on alkanut.

Teen hieman opintoja kasaan - tai hajalleen - tänä syksynä. Sitä varten matkustan viikoittain kahden kaupungin väliä ja yövyn ystävän luona. En mitenkään jaksaisi vielä muuttaa, joten pidän asuntoni Tampereella ja kuljen syksyn ajan. En pitänyt tekniikkaopinnoistani täällä, ja onni on sekin, että kahden vuoden opiskeluoikeus teknilliseen yliopistoon päättyi. En enää kuvittele, että ahkeroisin siellä tai sido itseäni siihen, ja irtoan. Olen kehittänyt laimean mielenkiinnon molekyylibiologiaan, hieman kielteisen asenteen kemiaan ja aavistuksen myönteisen läikähdyksen yhtä ainokaista fysiikankurssia kohtaan. Sillä vähällä sukellan jouluun asti. Tiivis ja tiukka opiskelujakso ei välttämättä ole paras ratkaisu, mutta jos ajattelen sitä sellaisena linkoliikkeenä, jota avaruusluotaimet tekevät isojen kappaleiden ympäri keräten nopeutta, kunnes sinkoutuvat kohti kohtaloaan. Hetki vain kuun pimeällä puolella ja puristus lakkaa.

Torstaina kävelin tavaroineni junasta kaupungin kautta luennolle ja tunsin itseni muuliksi ja lopulta kuolleeksi madoksi. Uudet opiskelijat eivät tienneet, että Marsissa on vettä. Luulin jo hetken, että on ilmennyt jokin uusi tutkimus, joka on kumonnut aiemmat löydökset, kun ei-vastauksien käsimeri nousi, mutta ei - maailma ei ollutkaan mullistunut. Ne eivät vain tienneet. Neuloin ja yritin seuloa luennosta sitä tarpeellista, ja häpesin sitäkin, että neulon ja jotenkin täytin jotain kaavamaista olemista siinä puuhassani.

Häpeän tätä nykyä kaikenlaista outoa. Häpeän kirjoittamista, häpeän sitä, että pidän pepsistä, häpeän muutoksiani ja sitä, että ne näkyvät. Häpeän, että ihmiset näkevät kinttanan käärmeennahkani puolitangassa, ja uuden limaisen nahan sen alla. Niin sanotusti. Reagoin voimakkaasti ja välittömästi pieniinkin muutoksiin ja törmäyksiin, ja häpeän sitä. Näin unta jostakin repaleisesta tunnetilasta, jossa en esiintynyt tyylikkäästi ja johdonmukaisesti, ja herätessäni häpesin.

Sunnuntain lepään tekemättä mitään kotona, maanantaina pakkaan häpeäni ja polkupyöräni junaan ja yritän selvitä uudesta ja vanhasta.

9 kommenttia:

  1. Just viime torstaina luennolla mun vieressä istui joku kilkuttamassa kutimiaan ja mä olin vähän että voitko työntää ne kutimet nyt vaikka ..ttuun.
    Mutta mulla onkin aina kauheata vihamielisyyttä muita ihmisiä kohtaan luennoilla. :D

    VastaaPoista
  2. Puiset puikot eivät kilisi. Tosin en neulo niin paljoa, että sijoittaisin sellaisiin. Ha :)
    Nykyiset powerpoint-luennot on vaikeita kestää ilman mitään sijaistoimintoa. Niissä on niin vähän asiaa ja kuuntelemisen mielekkyys riippuu ihan luennoitsijasta. Käsille ei jää enää mitään tekemistä, kun ei kirjoiteta muistiinpanoja.

    Onneksi minun häpeä on sellaista abstraktia identiteettihäpeää, se ei liity ajatukseen jonkun luentoihmisen paheksunnasta. Siis minun onneksi, huonompi mahdollisille paheksujille.

    Inhottavaa on kyllä olla, jos on äänille yhtään herkkä. Pussien rapinat ja supatukset repivät päätä sisältä. Mutta itsehän söin siihen vaivaan aika tuhtia lääkettä ja kävin vessassa rauhoittumassa. Nykyään vain jatkan hengittämistä. Pieni vitutus hetkittäisinä annoksina pitää varmaan verisuonet puhtaina.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi9/09/2009

    Minusta tämä avoimuutesi ja tarkkuutesi hankalienkin tunnelmien kuvaamisessa kuulostaa hyvältä ja eteenpäin vievältä.

    Hmm. suomalaiset ovat kyllä käsittämättömän huonoja pyytämään ketään lopettamaan häiritseväksi koettu toiminta. Sinnitellään ja kärsitään ensin sietokyvyn rajoille ja lopulta räjähdetään, vaikka voisi aivan ystävällisesti pyytää lopettamaan. Monesti asia olisi sillä selvä. En tosin usko, että kutimien hiljainen kilinä ainakaan suurinta osaa häiritsee, mutta jos se jotain häiritsee eikä se joku saa suutaan auki ja pyydettyä kutojaa lopettamaan, niin minusta voi häiriintyä siitä sitten ihan rauhassa..

    terv. Maria

    VastaaPoista
  4. Siksi mä häiriinnynkin ihan omassa rauhassani.

    VastaaPoista
  5. taikuri9/10/2009

    Minä olen hävennyt lähiaikoina matematiikan tunneilla. Siis en ole ikinä ollut mikään matikkaihminen, kuten varmaan muistat ;)

    Pahinta on se että, tiedän osaavani jotain, mutta kun en enää muista niitä asioita. Muilla oppilailla on peruskoulusta aikaa huimat kaksi vuotta, minulla kaksitoista..

    Kun opettaja jakaa tehtävät se ei vaivaudu käsittelemään aihetta ensin, että mikäs se yhtälö olikaan, miten murtoluvut jaetaan tai kerrotaan keskenään, mitä tarkoittaa laventaminen.. Jos siltä erehtyy kysymään asiasta se ei vastaa, jatkaa vaan omaa juttuaan ja pahimmassa tapauksessa puhuu törkeästi kysymyksen päälle.

    Enää on tämän päivän matikan tunnit ja ensiviikon. Koe on ensiviikolla, jospa läpäisen..

    VastaaPoista
  6. Maria,

    pienet hankalat asiat ne vasta hävettävätkin ;) mutta kokeillaan.

    Suomalaiset eivät tahdo tehdä numeroa itsestään. Häiritseminen on numeron tekemistä, mutta erityisesti valittaminen on numeron tekemistä numeron päälle ja siis vieläkin piinallisempaa.

    Tiina,

    senkin perussuomalainen :P

    taikuri,

    oikea opetuksen ihme, tuo työhönsä urautunut "ope". Kannattaisi laittaa palautetta opolle tai ihan koulun johtajalle siitä, miten aikuisopiskelijoita ei huomioida millään tavalla opetuksessa. Helppohan teitä varten olisi tehdä kertausmoniste, parissa sivussa nuokin asiat selittää. Pöh.

    Hämärästi muistan jotain kaappiin piiloutumisia ja lamppuviritelmiä yläasteelta... Hyvinhän ne tunnit meni. :D

    VastaaPoista
  7. Perussuomalainen! No yööööh...
    Ei kun oikeesti se menee niin, että kun mä ärsyynnyn ympäristössäni olevista asioista tai ihmisistä, niin tiedän oikeasti että se on aivan älytön asia ärsyyntyä eikä se oikeasti haittaa yhtään, kunhan nyt vaan ärsyttää olla siellä luennolla ylipäänsä, niin turha mun sitä ärsytystä on ruveta ympärilleni kylvämään.

    VastaaPoista
  8. Olen ihan samanlainen, kunhan kiusasin :) paitsi, ettei minua ärsytä olla luennolla, vaan ärsyttää ihan aidosti kaikenlaiset pienet asiat.

    mutta sellaisiahan suomalaiset ovat: hiljaa kärventelijöitä :D

    VastaaPoista
  9. Anonyymi9/13/2009

    Niin, tiedän, ja itsekin varmaan pidättäytyisin sanomasta mitään. Riippuu tosin vähän tilanteesta, milloin sanoisin ja milloin en. Jos kutimien kilinä häiritsisi minua, en varmaan sanoisi mitään, koska ajattelisin ettei niin mitättömän äänen pitäisi häiritä minua, eikä kutoja tietentahtoan yritä häiritä ketään, joten ongelma on minun omani.

    Suomalaisia ja meidän käyttäytymistämme on kiva silti päivitellä ;)

    Heh, tuli mieleen tapaus lentokoneesta, jossa joku känninen suomalainen mies puhui kännykkään pitkään sen jälkeen, kun kännykät olisi pitänyt olla jo suljettuina. Puhui vielä sillonikin kun kone jo rullasi kiitoradalla. Kukaan ei sanonut mitään, enkä tiedä olisiko sanonutkaan, ellei edessä istuva mies olisi lopulta sanonut vihaisesti "Pankaa nyt se kännykkä kiinni!!". Tällaisissa tapauksissa kyllä toivoisi että ihmisillä olisi matalampi kynnys puuttua muiden toimintaan - tuossa kun on kyseessä kaikkien turvallisuus.

    Maria

    VastaaPoista