Tuulet nousivat

Viime yönä meillä oli tähtilaivassa myrsky ja tuuli paukutti purjeita väkivaltaisesti, hurjia varjoja kulki ikkunoiden ohi. Ilmavirrat pyörteilivät pitkin katua ja kiipesivät ylös alas talojen sivuja. Koirat ulvoivat ulkona koko yön, enkä voi käsittää, mistä ne ovat ulvomaan ilmestyneet. Toisaalta on ihan hyvä, ettei kadulle näe, niin ei tarvitse tietää millaisia eläimiä siellä öisin liikuskelee. Ajat ovat sellaiset, että pitkähampaiset ja teräväkyntiset ovat tulleet tuulten mukana. Siksikin säpsähtelin kaikkia ääniä, varsinkin raapivia ääniä telineiltä, vaikka aina kun hiivin ikkunaan, laudat vain hohtelivat himmeinä, eikä siellä kulkenut ketään.

Suden tunnin tiedetään olevan siinä kolmen maissa yöllä, ja silloin mielikin on levottomin, samoin tuulet. Parin tunnin jälkeen yö kuitenkin aina rauhoittuu, ja epäilen, että lehmän tunti alkaa siinä viideltä ja pedot poistuvat. Silloin sain minäkin unta monen tunnin paukkeen, raapimisen ja sängyssä pyörimisen jälkeen, ja nukuin pitkälle päivään.

Kun heräsin, aurinko oli revennyt tuulen rikkomien purjeiden välistä pitkin tahraisia ikkunoita ja paistoi niin todella kirkkaasti huoneisiin. Kevään hento valo on todellakin vaihtunut keltaiseen kultaiseen kesän väriin, joka ei säästä mitään, vähiten itseään. Maitokauppaan oli hieman pidempi matka kuin vielä maanantaina. Matka on varmaan nyt alkanut. Mutta mistä maitoa sitten, kun purjeet ottavat kunnolla tuulta etelään (niin, ja vielä kestäisivät sen) ja katu sekä se surkea kellari jäävät taakse? Pyykit ajattelin kyllä kuivata sitten matkatuulissa katolla, värittömät vaatteeni saavat liehua kuin ei-kenenkään-maan liput. Ehkä ne saavat väriä auringosta. Toisin päin kuin yleensä, koska tällaisilla matkoilla taikoja tapahtuu ja monet asiat menevät ylösalaisin, nurinperin sekä hieman vinoon.