Näin värikkäitä unia, joissa oli kaupunki rinteessä ja laaksossa vettä, ja puutarhoja. Luulen, että kaupunki rinteessä, jonka alla on järvi, tulee Jyväskylästä, vaikkei se ollutkaan sen näköinen. En muista oikein mitään siitä, paitsi kukkulala aukeavan näköalan, kun olin talon pihassa. Se avautui jotenkin hassusti, kuin postikortissa, että puut reunustivat. Väritkin olivat kuin piirretyssä: vesi oli sinistä, ja puiden latvat ja ruoho oikein vihreää. Kirkuva puhelin herätti minut. En olisi tahtonut nousta. Kun on kipeä, saa nukkua vaikka iltapäivään.
Inhoan jälkiyskää.
Joskus näen unia kuntosaleista, jotka ovat sekavia ja laitteet vanhoja tai kummallisia. Yritän tehdä harjoitusohjelmaa läpi, mutta se ei oikein onnistu. Olen unohtanut vaatteet kotiin, tai muut ihmiset häiritsevät. Viimeksi taioin uneeni salivaatteet puoliväkisin, ajattelin vaan riittävän tiukasti, että kyllä minä ne pakkasin mukaan, sen punaisen paidan ja ne housut ja kaivoin kassia niin pitkään, että ne "löytyivät" eli ilmestyivät kassiin tyhjästä.
Minulla kävi kaksikin vierasta tänään, mutta iltaa kohden olo on muuttunut yksinäiseksi. Olen ihan itse päättänyt vähentää netissä roikkumista ja keskittyä tärkeämpiin asioihin, omiin asioihin, omiin päämääriin, mutta tänään se on ollut hieman kurjaa. Buddhalaisen nunnan kirja kurjuuden läsnäolosta ei ole auttanut asiaa yhtään. Sitten minun ei tehnytkään illalla mieli tomaatti-basilika-juusto-lämpimiä voileipiä, joten jätin ne tekemättä ja siitäkin tuli surku. Kun eihän järki-ihminen voi edes hyvää ruokaa ängetä väkisin, jos tietää, että se on turha ilman nälkää.
Sanoin taannoin yhdelle tutulle, että muistutan nyt enemmän itseäni 14-vuotiaana kuin 23-vuotiaana (ajat, jolloin olin yksin, ilman häirikköseurustelusuhteita). Nyt ei ole mitään sellaista villiä näyttämisen ja kokeilemisen halua, mitä oli viimeksi, kun olin yksin. Ei voisi ryhmäseksitilanteet ja pelkissä polvisukissa riekkuminen enää vähempää kiinnostaa, ja ns. villi ja vapaa sinkuttaminen on tyhjääkin tyhjempi vaihtoehto. Hauskaa se oli, mutta mielenkiinto loppui hyvin lyhyeen. Sen sijaan olen kääntynyt sisäänpäin ja voin palata siihen kohtaan, missä asiat alkoivat vinoutua ja kasvaa uudelleen.
Siinä valossa deitti- ja tutustumiskulttuuri näyttää valjulta ja ikävältä leikiltä. Ei vaan uppoa se työ/harrastukset/mulla-on-vientiä -liibalaaba. Joo, syöpä vaikka kilo kiviä. Ihan yhtä paljon kiinnostaa pinnallis-syvällinen keskustelu. Tiedättehän, kun tahdotaan kovasti olla siellä jossain elämän ytimessä ja juodaan vihreää teetä (vaan ei machaa) tai Viinaa sekä luetaan Kirjallisuutta (Philip K. Dick ja ranskalaiset filosofit) ja elämänkokemus mistään muusta kuin niistä samoista pöllypiireistä on nolla. Toivon vakaasti, että näiden välillä on jossain olemassa oikeita, todellisia ihmisiä. Minä en ainakaan aio kuluttaa aikaani muun teeskentelyyn kuin Ihmisen. Ja ollakseen ihminen, täytyy jo tietää, ettei se ole teeskentelyä ja että kaikki tietävät jo, että viddu-kovankin kuoren alla on aina mitä herkin perhonen.
Tähän on hyvä lopettaa, kun yläkerran naapuri oksentaa sekä ehkä myös paskoo kuuluvasti pyttyynsä. On meinaan ilta loppunut harvinaisen aikaisin tänä perjantaina.
Interrail osa 4
2 tuntia sitten
Kyllä niitä oikeita ihmisiä sieltä löytyy. Osa jämähtää siihen vihreä tee ja Sartre -vaiheeseen lopuksi elämäkseen (mikä ei 50 vuoden kuluttua ole kaunis näky), ja osa jatkaa muovista ja kiiltävää sinkkuilua siihen päivään saakka, kun peilistä katsoo kulahtanut ja kurttuinen ihminen, joka ei käy enää kaksikymppisestä vaikka kuinka yrittäisi.
VastaaPoistaMinulla oli samantapainen ongelma pari kolme vuotta takaperin, kun osa tutuista oli pikkuvanhoja siteeraajia absinttilasit kätösissään ja osa iskuriporukkaa, jotka elivät vain bileille ja saippuakuplaromansseille.
Suosittelen ylioppilasteatteriharrastusta. Sieltä minä löysin mukavia ihmisiä joilla ei ollut tarvetta vetää mitään roolia muuten kuin lavalla. Jos näytteleminen ei innosta (minua ei innostanut), niin puvustajista ja lavastajista on aina uliseva puute.
Sanavahvistus: hypnodi
En ihan heti taida mieltää harrastajateatteria minun paikaksi, edes yo-teatteria. Se on harrastuksena hirveä aikasyöppö, ja minulla on jo aikasyöppöjä harrastuksia. Joku joskus ehdotteli minulle joogaa, kun valittelin sitä, miten ikävää on jumpata. Mutta enhän minä joogasta ole kiinnostunut, muutenhan minä jo joogaisin.
VastaaPoistaOnhan minun omat ystävät kaikkea muuta kuin pintaliitäjiä tai muka-syvällisiä, muutenhan ne eivät olisi minun ystäviä, mutta törmäily deittikulttuuriin on ollut sellaista puistatusta aiheuttavaa silmien pyörittelyä, että piti oikein avautua. Minulla ei ole oikein halua tutustua suureen määrään uusia ihmisiä esimerkiksi tänä keväänä, tai ensi syksynä. Ehkä joskus. Ihmisen oloiset ihmiset tulevat vastaan tipottain. Se on niiden tapa.
On oikeita ihmisiä olemassa. Ne vaan tulee jotenkin aina ihan yllättävän nurkan takaa, ei mistään loogisesta paikasta. En tiedä miksi joillakin menee kauan niiden löytämiseen, joillekin niitä tulee vastaan liikaakin. Mutta kyllä niitä on.
VastaaPoistaJa mä kyllä menen heti harrastamaan harrastajateatteria kunhan aloitan yliopisto-opinnot! Eilen elokuvissa käydessä tuli taas sellainen olo, että tahdon puvustaa. Se tulee kohtauksittain, ja jos vielä hyviä tyyppejäkin olisi, niin saattaisin jäädä sille tielleni.
Heh, "liikaa" oikeita ihmisiä..
VastaaPoistaOlenkin nähnyt niitä sinun puvustuksia, joten se kiinnostus ei tule ainakaan puun takaa. :) Hyviä tyyppejähän ne teatterilaiset on, käytännön tekijöitä ja mielikuvituksekkaita.
Minä olisin voinut mennä teatteriin mukaan jo teini-ikäisenä, jos se olisi innostanut. Ei auta, vaikka niin monissa nuorten kirjoissa ja tyttökirjoissakin harrastettiin teatteria (vaikka muuten saatoin saada vaikka minkänlaisia vaikutteita niistä). Mutta sentään tykkään käydä katsomassa. Ärsyttää, kun jäi viime kesänä näkemättä kavereiden esityksiä, kun ne oli eri kaupungissa ja olin jotenkin ihan möh.