sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

eräänlainen L-koodi

Parasta, mitä nykyajan lapsille voi suoda (heidän mielestään), on antaa oma läppäri käyttöön. Ja toki asentaa siihen tarvittavat ohjelmat ja ajurit, joita netin seikkailupeli vaatii. Kone ei käynnistynyt millään nopeasti, vaikkei tämä ole vanhakaan, ja vasta uusiksi asennettu. Tunsin itseni riittämättömäksi, kun typerä kovalevy vain ruksutti, eikä mitään tapahtunut säällisessä ajassa, mutta suuren pinnistelyn ja ihmettelyn jälkeen sain koneen toimimaan.

Itse torkuin nojatuolissa koko iltapäivän. Ensin käteen nojaten, ja sitten kun kyynär- ja keskihermot puutuivat puristuksissa, siirryin toisenlaiseen myttyrään. Heräsin säikähtäen vasta puhelimen soittoon, television hiihto-möykästä ja fantasiapelin miekankalskeesta en ollut edes puoleksi tietoinen.

Yhden siskon kanssa ajoimme kaupunkiin katsomaa Kielletty hedelmä -elokuvaa, vaikka ajattelin ahdistuvani suunnattomasti, jos se elokuva on yhtä karmean huono kuin Blackout ennen joulua ja sitten vain joudun istumaan ja katsomaan ja kärsimään. Ei se huono ollut, onneksi. Ei mikään loistavakaan, mutta ainakin yhdenlainen tarina. Melko selkeä suomalaiseksi. Ja vähemmän sitä suomalaisen nykyelokuvan pakotettua seksiä. Se kertoi vanhoillislestadiolaisista tytöistä.

Elokuvassa häiritsi hieman se, että tytöt eivät puhuneet Pohjois-Pohjanmaan murretta juuri ollenkaan, vaikka siitä (murteesta ja kotiseudusta) oli tehty yksi elokuvan kantava elementti. Kotikylän ihmiset kyllä mursivat puhettaan leveästi, mutta päähenkilöiden puhe taas jäi laimeaksi nykysuomen puhekieleksi, jossa murre kuitattiin parilla ylimääräisellä h:n käytöllä: saahaan, jäähään.. Ei olisi ollut vaikeaa kiinnittää käsikirjoituksessa huomio jonkinlaiseen johdonmukaisuuteen murteen käytössä. Nyt jäi hieman vaikutelma näyttelemisestä, että siinä nuo kaupunkilaistytöt nyt ovat pistäneet mekot päälle ja näyttelevät maalaista. Usko jäi elokuvassa vähän ulkokultaiseksi asiaksi, vaikka yhteisössä kuohui ja kriisejä riitti. Vanhoillislestadiolainen elämäntapa taas oli kuvattu jotensakin neutraalisti, ilman kauhistelua tai ylidramatisointia. Kyllä se kaikenlaiset Levottomat jatko-osineen voitti nykyajan kuvauksena mennen tullen, joten uskallan suositella. Pieni, mukava, aidohko elokuva.

Minun luokallani oli moniakin lestadiolaisia yläasteella, heitä on täällä päin ihan jonkin verran, mutta ei heitä muista erottanut juuri muusta kuin siitä, että he olivat enemmän innoissaan siitä, jos koulussa joskus katsottiin televisiota. Ja sisaruksia tietysti oli paljon. Eivätkä he bilettäneet, mutta eivät bilettäneet kaikki muutkaan. Tieto ja kiinnostus olivat aika vähäisiä. Suurempi mysteeri oli Helluntaiseurakunta, jolla oli suuri talo melkein kirkon vieressä lähes keskellä kylää, mutta joista ei kukaan tiennyt, että mitä ne on ja mitä ne tekee, onko niitä missä. Ehkä se jonain tuomionpäivänä vielä selviää sekin. Siitähän voisi tehdä myös elokuvan: Kielletympi hedelmä.

5 kommenttia:

  1. Jos nee olis pistäny ne tyäret puhuumaa oikiata Pohjuis-Pohjanmaan murreta, olis yleisö varmaan karannu kesken esityksen. Kaikki ne "ookkonää", "ekkönää", "kehtaakkonää", "toripolliisi", "ne meni pahki" kommentit peluttavat rohkeintakin kuuntelijaa.

    VastaaPoista
  2. No eihän, ihan hyvin se joensuun murrekin (en ole ihan varma, onko se nyt puhdasta savoa tai karjalaakaan) meni Pitkässä kuumassa kesässä, puhumattakaan kaikista niistä pohojalaisista leffoista. Ja sehän olisi tässä ollut niitä rantamurteita tässä elokuvassa, ei sitä oulua (kurkkasin googlesta).

    Mut nää on näitä minun pikku nyperryksiä. Samaa sarjaa kuin se, kun ritarielokuvissa hevoset menevät laukkaa, vaikka ne siihen aikaan oli koulutettu menemään passia. Eli ei varmaan ketään häiritse. :D

    VastaaPoista
  3. Se on kyllä kieltämättä pieni miinus kotimaisessa elokuvassa, jos katsoja ei ymmärrä mitä elokuvassa puhutaan.
    Toisaalta onnistuuhan ne siinä aika usein ilman mitään murteitakaan. (Esimerkiksi leffassa Lapsia ja aikuisia olisin toivonut suomenkielistä tekstitystä, kun en saanut puolistakaan vuorosanoista mitään selvää).

    VastaaPoista
  4. Ei minusta murteet ole vaikeita ymmärtää, perussanasto on niin sama kaikkialla. Äiteet ja mammat ja äireet nyt tajuaa kaikki.

    Amerikkalaisissakin elokuvissa pidetään aina murteista kiinni, kun on ne teksasit ja etelämurteet ja sen sellaiset ja näyttelijät oikein brassailevat murretaidoilla. Miksei siis myös Suomessa.

    VastaaPoista
  5. Niin no, se riippuu miten pitkälle se murre vedetään. Esimerkiksi itä-suomen murteissa on paljon sanoja, joita länsisuomalainen ei välttämättä ymmärrä. (Minä ainaskin joudun kysymään aika usein, että mitä että).
    Pohojalaiset on taas jostain siitä välistä.

    Sulle se ehkä on helpompaa, kun puhut itse jo sitä kaikista kierointa murretta. ;D

    VastaaPoista