sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Sylvia

Tänään paistoin herkullisen porsaankylkirivin ja veneperunoita ja lanttukuutioita uunissa. Oli mahtava ruoka. Veljen avokki ihmettelikin, että miten minulla on varaa syödä aina niin erikoisia herkkuja, kun heillä syödään ranskiksia ja kalapuikkoja. Mutta minä syönkin edullisia raaka-aineita, enkä ollenkaan eineksiä (vihannesriisi on varmaan "pahin" eines, jota käytän silloin tällöin). Jos ostan jotain kallista, sitä tarvitsee vain vähän tai sitten siitä riittää pitkäksi aikaa. Aina on varaa syödä hyvin. Ribsit maksoivat vähemmän kuin halvin jauheliha.

Huomenna teen hummusta ja pitaleipiä. Sekin on halpaa, kun ostaa kikherneet kuivatavarana, eikä valmiina purkissa. Laitan ne yöksi likoamaan, ja huomenna keittelen ne kypsiksi ja näytän niille sauvasekoitinta.

--

Olen jo joitakin viikkoja lukenut Sylvia Plathin päiväkirjaa joka ilta. Kirja kattaa päiväkirjamerkintöjä yli kymmeneltä vuodelta Plathin teini-iästä varhaiseen kuolemaan asti. On mielenkiintoista päästä toisen pään sisään aikaan kauan sitten. Olen kyttäillyt Plathin runokirjoja kirjastosta jo jonkin aikaa, mutta aina ne ovat lainassa. Tahtoisin tietää, mihin se alituinen ja ahdistavakin pakko kirjoittaa johti.

Tunnistan Sylvian masennuskuvaukset omakohtaisesti. Samoin aina toistuvat pohdiskelut siitä, että miksei lahjakkuus manifestoidu todellisuudessa. Plath miettii kirjoitus toisensa perään, miksei lupaus toteudu, miksei runoja tule, miksei saa aikaan. Ja niin kuin niin monet masentuneet ennen häntä, tulee siihen tulokseen, että vika on oman yrittämisen ja työn teon puutteessa. Ongelmasta ei silti koskaan saa millään logiikalla otetta. Syy, miksei onnistu, luiskahtaa aina vain kauemmas.

Plath päättää säännöllisen välein ryhdistäytyä silkalla tahdonvoimalla, mutta sanat eivät tule, ei niitä suunniteltuja satoja sivuja kirjoituksia, romaanikäsikirjoituksia, novelleja. Palkitut ja kiitetyt runot tulevat lyhyinä purskahduksina, pieninä hetkinä vallitsevan sairauden lomassa, eivätkä ne tunnu riittävän (hänelle itselleen). Romaanit eivät tulleet koskaan, vain yksi lyhyt omaelämänkerrallinen kuvaus (Lasikellon alla), joka loppuu kuin leikaten. Depressio puristi Sylvian hiljaiseksi ja vei sanat.

Tahdonvoimalla "ryhdistäytyminen" on kammottava asia. Sitä ei tiedä, ennen kuin ryhdistäytyy kerta toisensa jälkeen aina vain kaatuakseen uudestaan. Minun koko opiskeluaika on ollut ryhdistäytymistä, samalla kun se varsinainen ongelma on saanut kasvaa rauhassa suureksi ja lihavaksi ja imeä minut tyhjiin. Ja nyt surulla luen tuota mennyttä tarinaa, jossa Sylvia Plath kirjaa tuota epätoivoisen päättäväistä ryhdistäytymistään ja tahdonvoimaansa aina kuolinpäiväänsä asti.

8 kommenttia:

  1. Luin moneen otteeseen ton ton kirjotuksen otsikolla: Mitoista, laaduista ja pohdin asiaa ankarasti. Ite kannatan ehdottomasti rehellisyyttä, avoimuutta ja suorapuheisuutta, mut sä tunnut olevan niin ehdoton omassa totuudessas, ettei mikää ihme, et sut on koettu murskaavaks. Luin mä toki sun muitaki tekstejä, ja mun mielikuva susta on 30 asteen pakkasessa oleva rautatanko, vaikka mä yritin miten päin asiaa miettiä. Henkilökohtasesti mä pidän röyhkeitä ihmisiä epävarmoina, koska aidosti itsevarmoilla ihmisillä ei oo tarvetta alleviivata omaa olemassaoloaan. Mäki sanon suoraan aina mitä ajattelen, mut mulla on sentää taito tehä se niin, ettei kenellekkää tuu paha mieli, ellen mä niin halua. Mut sä osaat fysiikkaa, onhan seki jotai. =)

    VastaaPoista
  2. No näinpä. Arvostan kuitenkin enemmän ihan livetuttujeni näkemystä hieman enemmän, jotka tietävät missä asioissa ja kuinka usein olen "röyhkeä" ja ihmisiä lyttäämässä.

    Kun minulla on syy seistä sanojeni takana, teen niin. Ihan huolimatta ravanheitosta ja järkytyksestä. Kommentti oli tyly, koska sen tarkoitus on tehdä selväksi, että täällä ei tarvitse keuhkota enää sen jälkeen, kun on keskusteltu monta tuntia mesessä ja sen päälle vielä toinen päivä viesteillä ilman, että siitä on ollut mitään hyötyä.

    Kolme ihmistä koko elämäni historiassa on niin vähän, että pitäkööt tunkkinsa. Jos pitää väen vängällä ymmärtää väärin, niin ymmärtäkööt. Kaikkien kanssa ei voi tulla toimeen, vaikka mitä tekisi.

    VastaaPoista
  3. Mut ilmeisesti kuitenki koet jossai mieles sopukassa tehnees väärin, koska sun asenne on niin puolusteleva. Mä ymmärrän et sun blogissa näkee susta vaan yhen puolen, mut minkäs me lukijat sit sille voidaan et muodostetaan mielipiteemme susta siihen perustuen? Mä en tiiä susta ku tän blogin, ja sen perusteella ajattelen susta mitä ajattelen. Ja aina kannattaa muistaa, et kirjotukset on kautta historian ollu eniten väärin tulkittu kommunikaation muoto.

    VastaaPoista
  4. En ota kantaa puoleen enkä toiseen, mutta sanonpa nyt sen verran, että minulle ei blogisi perusteella ole tullut sinusta mitenkään huonolla tavalla ylpeä, ehdoton tai millään tavalla ylimielinen kuva. Minulle oli suorastaan järkytys kun tuolta toisen henkilön blogista luin millaisena hän sua pitää. Ei sillä, enhän minä sinua tunne, mutta ihmettelen kyllä miten sun blogin perusteella muka saa kuvan rautakangesta paukkupakkassessa tms? Itse luen sun blogia koska minusta vaikutat mukavalta, älykääältä ja juttusi ovat hauskoja.

    Et silleen.

    VastaaPoista
  5. Kaverin äiti sano aikoinaan et mielipiteitä on yhtä monta ku perseenreikiä. =) Ja vaikka ihmissilmä erottaa 10 000000 eri värisävyä, kuka takais et kaikki näkee ne samalla tavalla? =) Pointtina siis et kukin lukee, näkee ja kuulee asiat omalla ainutlaatusella tavallaan. =)

    VastaaPoista
  6. Onsilla,

    on kai se asenne puolustautuva, kun niin voimakkaasti hyökätään persoonaa vastaan. Kyllä minä silti tulen ihmisten kanssa ihan hyvin toimeen ja harvoin joudun riitoihin. Enkä vain sen takia, ettei kukaan vaan muka uskalla sanoa minulle vastaan. Itse kannatan asiatason riitelyä enemmän kuin henkilöönkäyvää arvostelua.

    Kyllä me tuon primpsulin kanssa ollaan sen verran hyviä ystäviä (ihan blogien ulkopuolella IRL), että osataan kiistellä ihan keskenäänkin. Ei se minua häiritse, että se joskus tosi harvoin vetää herneen nenään ja loukkaantuu. Ei se loukkaantuminen kuitenkaan anna oikeutta jaella tuomiota minun persoonasta ja syytellä. Ei minunkaan tarvitse häntä syyttää (edelleenkään tuo linkattu postaus ei kerro hänestä yks yhteen). Se on semmonen kuin on, ja minun hyvä ystävä kiivaudestaan huolimatta. Ja minäkin toivon olevani hyvä ystävä itsepintaisuudestani ja ärhäkkyydestäni huolimatta. Toivottavasti se oli viimeinen kerta, kun minut esitellään ystävänä, joka on pahempi kuin pahin vihollinen.

    Tekstejä saa kukin tulkita niin kuin tykkää. En minä niihin saa koko persoonaani puristettua, vaikka kirjoittaisin omalla verellä. Tämä on "ajatusteni leikkikenttä", ei mikään objektiivinen kuvaus. Ei minun tarvitse yrittää olla vieraille ihmisille oikeassa tai miellyttävän oloinen tai mitään muutakaan. Minä olen minä, ja se riittää todellisessa elämässä. (Jossa minulla on huhuista huolimatta ystäviä.) :)

    seeds,

    äläs nyt, kun tuomitaan ja hutkitaan ihan silkasta myötätunnosta. Pakkohan minussa on joku vika olla, jos joku joskus suuttuu.

    Siis todellisessa elämässänihän saatan olla vaikka minkälainen vastenmielinen olio. Siis saatan. En kuitenkaan ole.

    Minulle se vain ei ole enää mikään yllätys, millaisena minua jotkut pitävät. Sitä samaa olen kuullut niin monta vuotta, että en melkein usko, jos joku sanoo päinvastaista. Mikään selittämisen määrä ei ole koskaan riittänyt. En kuitenkaan usko enää, että kyse on vain minun hyvin taitavasta itsepetoksesta, etten huomaa muka totuutta.

    Laitoin kaverin lukemaan sen jutun ja sanomaan, onko siellä mitään huomionarvoista. No ei ollut. Kyllä minä ystävääni luotan.

    VastaaPoista
  7. No kas sitähän minäkin ensin luulin, kun sieltä toiselta puolelta tähän juttuusi linkitettiin, että nyt on kyllä varmaan tullut vahingossa väärään paikkaan linkattua... kun en mitään kummaa siinä jutussa huomannut. Ja ehkä minä sitten ole lukuvammainen, jos muut (esim. Onsilla) ovat eri mieltä kerta, mutta minulle on tullut sinusta mukava kuva täältä.

    Mutta kurjaa puuhaa tuommoinen kaikeinmoinen nahistelu ja väärinymmärtäminen, netissäkin (elävästä elämästä nyt puhumattakaan) Käsitinkö siis kuitnekin oikein, että sinä ja toinen osapuoli ette ole kuitenkaan livenä tavannut? Tavallaan on ihan ymmärrettävää, jos tekstipohjaisessa ystävyydessä syntyy herkemmin väärinkäsitystä.

    VastaaPoista
  8. Hmm. Siis kyse ei kai loppujen lopuksi ollut siitä itse postauksesta, vaan sen postauksen kommenteista, joiden vuoksi toinen osapuoli koki tulevansa tuomituksi ilman että sai kertoa omaa puoltaan asiaan. Vaikka postaus olikin yleisellä tasolla, niin asianomaiset tietävät mistä se lähti.

    Ja tässä on juurikin se, että kun tekstipohjaisesti kommunikoidaan, niin se nonverbaali viestintä jää pois ja se oikeasti aiheuttaa väärinkäsityksiä.

    Mä lähden nyt töihin ja jos täällä (missään) on vielä napinaa illalla kun palaan, niin saan raivokohtauksen. Nyt! Aikuiset ihmiset! Ihan oikeesti!

    VastaaPoista