Annikin

Kissa kuorsaa. Painuu enemmän kerälle ja kuorsaa.

Olen istuksinut mättäillä ja kerännyt mustikan molluskoita talven varalle, joka näköjään alkoi jo tänään. Hyytävä tuuli puhkuu niemen läpi, eikä minulla ole edes yksiäkään pitkiä housuja mukana. Lapsetkin keräsivät mustikoita - tosin niistä taisi suurempi osa mennä omiin sinisiin suihin kuin keräysastioihin.

Hyvistä aikeistani huolimatta olen taas työlääntynyt mökkielämään alta aikayksikön. Vielä ensi viikkoon on kestettävä tätä rauhaa ja hiljaisuutta. Sitten menemme äidin kanssa Savonlinnan balettijuhlille katsomaan Joutsenlampea ja pääsen samalla kyydillä takaisin kotiin, kaupunkiin. Uu, ja pääsen jälleen urheilemaan. En ole nyt viitsinyt raahata mitään urheilukamoja mukana tänne, koska niistä tulisi jälleen yksi lisäkassi kannettavaksi.

Isä on tehnyt lapsille jouskaripyssyn (tai oikeastaan Oskarille) ja veistelee siihen nyt nuolia, ja näyttää mallia tarkkuusammunnasta. Ties vaikka itsekin viihtyisin paremmin, jos se tekisi minullekin jousipyssyn. Alkaisin pyöriä Robin Hoodina kuusikossa, ja kaupunkiin palatessa ampuisin vihulaisia persiiseen.

--

Voi, kun jaksaisi kurottua sanoilla, liittää äärettömyyksiä - äänettömyyksiä - toisiinsa. Mutta, täytyy jättää avaruudet levälleen, taivaat pitkin ja poikin.