tiistai 22. heinäkuuta 2008

Mutta tiistaita ei vielä ajatella

Terapeuttini teki minulle inhottavan harjoituksen: laittoi kaksi tuolia vastakkain, minä menin toiselle ja toisessa se sanoi elämäni virheen istuvan.

Liian lähellä. Tuon tuolin pitäisi olla hyvin hyvin kaukana.

"Kerro nyt tälle henkilölle se, minkä haluat sanoa. Hän on pyytämässä sinulta anteeksi ja sinun täytyy kertoa, mitä annat anteeksi."

Minä olen sanonut, että anteeksi en anna. En ikinä. Niitä tekoja.

En suostunut puhumaan tyhjälle tuolille. Sanoin, että minä en enää halua sanoa mitään tuolle henkilölle. Kaikki on sanottu, ja loppu on turhaa. Minun yksityiset ajatukseni ovat nyt yksityisiä ja tuolta henkilöltä suljettuja. Mikään, mikä on minun sisällä, ei ole enää hänen, eikä tule olemaan. Olen antanut jo tarpeeksi, liian paljon ja jos vielä antaisin yhdenkin sanan tuolle ahneelle oliolle, en koskaan saisi mitään itselleni. Minä olen minun, ja minua en jaa.

Niinpä tuoli vietiin pois, eikä se henkilö ollut enää kuulolla. Sitten sain sanoa, mitä tahdon asiasta, mutta asiat menivät jo sekaisin, puuroutuivat, eikä sille ollut alkua eikä loppua. Alan unohtaa, eikä ajatus pysy enää koherenttina. En muista enää asioita, paitsi joskus öisin. Saan pitkästä aikaa kauhukohtauksia menneistä. Puristan ilmaa ulos keuhkoista, kunnes kuuluu pihinää ja pihinän jälkeen vain kimeää ilman kiristymistä ja yhä vain kouristun äänettömään kirkumiseen.

Pelkään hieman. Pelkään tummia, hukuttavia vesiä. Vaikka näinhän se paraneminen etenee: aalloissa. Minä en huku, minä kellun.

--

Niin kova kontrasti uniini: niissä on värejä ja pehmeitä kankaita, ja minulla oli tytär. Pienen pieni, mutta terveen pullea vauva, jolla oli kullanpunertavat kiharat. Minä syötin lasta huolella, imetin, ja minulla oli avarakaulainen samettipuku. Mieheni oli tumma ritari, sotilas, ja minä olin tehnyt voimakkaan naisen kanssa sopimuksen. Sain pitää lapseni, mutta miestäni en. Olimmehan me yhdessä toki, mutta miehen mieli oli voimakkaan naisen oma, ja minulla oli vain lapsi.

Ja millainen lapsi - niin kaunis, pehmoinen pieni tyttö. (Arvasin, että minä ja tuo lapsi voitamme voimakkaan noidan.)

Elämä tuntuu niin tyhjältä tuollaisten unien jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti