keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

Astui naulaan, kuoli ja haudattiin

Voi hyvän tähen, millainen remonttireissu oli, mutta nyt on hieno tammikuvioinen lattia (muovimattohan se) asunnolla ja itse olen jälleen mökillä pönöttämässä.

Isän pistin sohvalle nukkumaan ja neiti Kemisti koisasi vieressä, herätys oli kuudelta (argh) ja vuokraisäntä tuli asunnolle seitsemältä. Tavarat kannettiin kuorma-autoon ja tukittiin kylppäriin ja vaatehuoneeseen. Listat irrotettiin ja kukahan se oli se, joka käveli suoraan vanhaan ruosteiseen naulaan, vaikka juuri puhuttiin, että joo - ei tässä tarvitse vielä niitä nauloja irrottaa, osaa sitä nyt sen verran varoa. Paitsi Annikki, joka unohti listat samantien ja tölläsi jalkansa pohjaa myöten naulaan.

Neljän aikaan oli vasta isossa huoneessa matto lattiassa, ja vähän alkoi jo väsyttää. Minä hain kylppäristä tyynyn ja ryömin nurkkaan uuden lattian päälle vähän lepäämään, eikä mennyt kuin hetki ennen kuin nukuin. Sillä aikaa isä ja neiti Kemisti väänsivät keittokomeroon lattiapalaa ja kun heräsin, jalkaa jomotti jo aika tosi paljon, eikä sillä voinut kävellä.

Muilla oli hommaa, joten ajoin itse päivystykseen jalkaa näyttämään ja melkein ruttasin isän auton ängetessäni ahtaasta rännistä takapihalta kadulle. Naapurintyttö möllisteli kauhuissaan, kun kylki otti kulmaan. Minä vain vilkutin sille, ja keskityin venkslaamaan autoa luotisuoraan, jotta sen saisi siitä kapeasta kujasta kunnialla ulos. Kaiken vaivannäön jälkeen en päässyt edes lääkärille, vaan terveydenhoitajalle, joka ei ollenkaan ollut samaa mieltä, että saan verenmyrkytyksen, jalka mustuu ja tippuu irti, vaan kehotti vain ottamaan särkylääkettä ja pitämään haavan puhtaana.

Työ oli tehty puoli yhdeltätoista (22:30), veljeltä haettu äidille pakastin kahdeltatoista ja "kotona" mökillä puoli viideltä (05:28).

(nukuin tässä bloggaamisen välissäkin monta tuntia lima poskella sohvalla.)

3 kommenttia:

  1. Anonyymi7/30/2008

    Terveystädiltä unohtui yksi asia, nimittäin jäykkäkouristusrokotus.

    Jäykkäkouristusrokotuks en tehoaika on noin kymmenen vuotta.
    Olet sentään astunut ruosteiseen naulaan, ja tarvitset tehosterokotuksen. Nimittäin jos sinut on rokotettu vauvasta saakka kymmenen vuoden välein, edellisestä jäykkäkouristusrokotuksestasi on noin viisi vuotta.

    VastaaPoista
  2. Kyllähän ne sen muisti kysyä, arvelin, että minut on rokotettu kaksi vuotta sitten Japanin vaihtoa varten. Ja niinhän se kyllä olikin. Se on sen verran tuore rokotus, ettei tarvitse piikkiä kärsiä. :)

    VastaaPoista
  3. Oliko tuo kahdeltatoista keskiyöllä? Ja puoli viideltä aamulla?

    Joo, vissiin, kun postaus on puoli kahdelta iltapäivällä. *mutisee itsekseen ja poistuu takavasemmalle*

    VastaaPoista