Kuumuudesta huolimatta kaikki metsässä kasvaa rehevänä ja vehreänä. Horsmat huojuvat pienessä tuulessa kaksimetrisinä. Ilmassa leijuu metsänpohjan paksu parfyymimäinen haju; kai kasvit huokailevat kaikki lehtihuokoset auki tässä helteessä ja kortteet, nokkoset, puna-apilat, lepäntaimien lehdet ja kaikki vihreä on yhtä ilman kanssa. Polun vieressä kasvaa vadelmaa, mutta jostain kauempaa puhalsi kypsän metsämansikan tuoksua. Tyytyväisenä kuin vainukoira kuljin tuulensuuntaan ja kas siellä oli mätäs kypsiä marjoja, riippuen varsista kuin pienet kirkkaat rubiinit. Jos ei tiedä, onko joku koira pissinyt marjojen päälle, ei se häiritse syödessä.
Maku on välitön paluu varhaiseen lapsuuteen, ennen kouluikää. Sadussa tyttö eksyy metsään poimien aina etäämpänä näkyviä kauniimpia kukkia, mutta uskottavampaa olisi harhautua mansikkamättäiden perässä, kunnes hämärässä ei erota enää punaista vihreästä, ja sitten kuun kanssa kilpaa hohtaa se hopeinen puu - ja siellä hopeiset omenat. Niinhän se menee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti