Kesän loppua peläten viikot marssivat nopeasti syyskuuhun, ja kun kammottava pimeä lokakuu alkoi, ei se tänä vuonna tuntunutkaan niin pahalta. Tai ei se mukavaakaan ole herätä pimeään, ajaa pimeässä, tehdä töitä uuteen pimeään asti ja ajaa pimeässä takaisin ja mennä nukkumaan pimeään - mutta se ei tunnu fyysisesti tuskalliselta, niin kuin pari viimeistä vuotta.
Kävin patikoimassa Italian rannikolla, jyrkillä rinteillä muulipolkuja pitkin. Taivaanvärinen Tyrrhenanmeri lepäsi aina alapuolella, polut kiersivät rinteiden muotoja noudatellen vuorotellen kallioiden väliin hämärään ja viileään ja ulkoreunalle kultaiseen paisteeseen. Ruskeaa aluskasvillisuutta läikitti pieninä mattoina murattisyklaamin supussa olevat vaaleanpunaiset kukat. Sitruunat olivat vasta kypsymässä, kylissä kypsät kirsikkatomaatit riippuivat kuihtuneissa varsissa ja syksy oli vasta tulossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti