keskiviikko 25. marraskuuta 2020

Unessa joku etsii unimaailmassa jotakin, eikä asia tuntunut minun sivusta seuratessa etenevän oikein mihinkään. Kysyin vieraalta, meneekö sulla vielä pitkään ja hän vastasi, että menee. Minä sanoin, että autan sinua, "Herää nyt." ja napsautin sormiani. Ja heräsin itse.

Joulukuussa töitä on vähemmän ja aion käyttää vapaa-ajan todellakin lepäillen eli varmaankin lattioita luututen ja pälyilemällä kaikenlaista kuntoon laitettavaa kotona. Suunnittelin ja ruuvailin tarkasti mitatut hyllyt keittiösaarekkeen takapuolelle ja surautin ruuvit saarekkeen sivulevystä läpi. Hengittelin taas vähän aikaa syvään. Sitten ripustin siihen reiän ja kuhmun päälle taulun. Tietysti olin mitannut ruuvin ensin ja mallaillut sitä siihen levyä vasten, että eihän se läpi tule. Hah, uppokantaruuvi todellakin uppoaa kantaansa myöten, vaikka välissä olisi metallia. Hienoja oppimiskokemuksia.

Viimeksi repesi kallis uusi tapetti, kun porailin tauluille seinään reikiä ja ajattelin, että näinhän minä kerään kätevästi betonipölyn talteen, kun teippaan tähän maalarinteipillä muovia kiinni. Testasin tietenkin etukäteen, että eihän se tapetti lähde teipin mukaan, mutta kyllähän se silti tarttui siihen kiinni. Sitten liimailin decoupage-tekniikalla paikkapaloja jäljelle jääneestä tapettirullasta siihen tilalle. 

Samaisen taulu-urakan toisessa vaiheessa ajattelin, että kyllähän nämä toisen seinän kolme taulua menee paikoilleen sillä tavalla, että mittaan niille paikat sen sijaan, että teen paperimallit ruuvinpaikkoineen, jotka kohdistan huolellisesti ja sitten poraan reiät paperin läpi. Tästä suora linja narulla ja vatupassilla ja tuosta noin mitaten merkit, ja kas näin kolmas taulu roikkui kolme senttiä muita alempana. Väärin tehty reikä jäi sitten taulun alle korjatessa.

Kävihän tuossa kesällä niinkin, että kokosin taas yhtä lipastoa, kun pora lipesi ruuvista ja ryykäisi parkettiin reikää. Itse kun tekee, saa juuri mitä tulee. 

Toista tasoa kasatessa toinen jalkapari meni väärään kohtaan, ja nyt taso on "moderni" ja epäsymmetrinen. Väliäkö sillä nyt niin, onhan se päältä kuitenkin tasassa.

Naulakkoa kiinnittäessä ei tapahtunut mitään mielenkiintoista.

Seuraavaksi aion rakentaa suunnittelemani kasvilamput; kiinnitysmekanismina on nipistimet porareikien sijaan. En ennakoi katastrofia, mutta voihan sellaisen saada aikaan myös valmiista lampunjohdosta (3 m), lampunvarjostimesta, klipsistä, ajastimesta ja päivänvalolampusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti