sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Tänään juoksin kukkien alla. Korkeat koristeomenapuut huojuttivat pehmeitä valkeita oksiaan tien yllä ja lämmin auringonvalo siilautui lehvästöjen läpi. Voikukkien keltainen kuohunta ylsi aivan rantaan asti, johon vielä kylmä tumma vesi löi laineita hiljalleen. Sitten alkaa aina hämärä metsä. Peipposet ja lehtokertut livertävät vielä hurjina ja vanhat oksat raikuvat, tuomi kukkii. Sananjalat ovat vielä jalan mittaisia ja lehtien välistä näkyy vielä kosteaa mustaa maata. Näin pitäisi aina olla: hoikat kesäiset rungot ja niiden välistä pilkottava sädehtivä vesi.

2 kommenttia:

  1. Tuo kirjoituksesi muuttui runoksi
    mun mielessä!

    VastaaPoista
  2. Nyt kun on ollut taas kylmempää ja pimeämpä, on hyvä, että kirjoitin muistiin tuon harvinaisen lämpimän ja kaikin tavoin ihanan päivän.

    VastaaPoista