Annikin

Taas sataa lunta. Huhtikuuta ei erota marraskuusta, paitsi iltakahdeksalta, kun on vieläkin valoisaa ja taivaanranta on muuttunut jotenkin lempeäksi. Taloa on lakattu lämmittämästä ja betoniseinät ovat hyiset. Nukkumaan mennessä täytyy kääriytyä kolmen peiton alle ja vetää polvet rintaan. On vaikea kuvitella niitä öitä, jolloin ei saa kuumuuden takia unta.

Olen 33-vuotias ja näen unta sadoista lohikäärmeistä taivaalla, kivisistä riippusilloista ja seikkailuista. Syvissä vesissä ui viisaita jättiläismäisiä sampia, puutarhoissa möyrii valtavia kastematoja niin, että viinimarjapensaat kohoilevat niiden työntäessä multaa edellään, mansikat ja mustikat ovat päätä suurempia ja niiden makeus tuntuu tihkuvan ilmankin läpi. Unessa sängylläni istuu mies, jota en rakasta. Linnunhäkkiin on pinottu keksejä korkeaksi kasaksi.

Herään elämään, jonka olen jo päättänyt jättää taakseni ja arki rullaa jotenkin kevyen irtonaisesti kuin jengoiltaan mennyt poljin.

I have only one thing to do and that's
to be the wave that I am and then
sink back into the ocean 
(Fiona Apple: Container)