sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Alkavan syksyn iltataivas on samettisen tumma, kirkkaimmat tähdet tuikkivat harvakseltaan siellä täällä. Pihlajat nyykähtelevät marjakuormansa alla. Miten siitä voikin olla jo niin monta viikkoa, kun pikipaikat sulivat teillä ja vesi seisoi kuumeten järvissä. Hiljainen kylmyys on tullut jäädäkseen pitkäksi aikaa.

En käynyt kesällä kertaakaan uimassa. Sen sijaan kävin uimassa toukokuun alussa ja elokuun viimeisenä päivänä. Hyytävä vesi lainehtii hitaasti, veteen laskeutuminen puristaa keuhkoja ja saa haukkomaan henkeä. Uiminen tuntuu kaikkea muuta kuin vapauttavalta, mutta moni asia, mitä nykyään teen on rohkeuden keräämistä.

Kadun päässä tie risteää ja käännyn siitä aina miettimättä, kymmeniä ja satoja kertoja. Kahden vuoden päästä tie risteää, enkä pysty näkemään sen taakse. En tiedä, mihin suuntaan lähtisin.

2 kommenttia:

  1. Tuon saman kokemuksen jaan kanssasi, Annikki.
    Käyn joka viikko 2-3 kertaa uimassa kylmässä vedessä. Aluksi oli pitkään päämääränä uida niin kauan, että lopulta oli pakko lopettaa.

    Nykyisin olen huomannut että vähempikin uinti riittää, ja että tärkein momentti on jo se ensi hetki, jolloin upottautuu siihen jääkylmältä tuntuvaan veteen ja tuntee miten elimistö kuohahtaa.

    Se virkistää koko päiväksi. Kun ja jos sitten käy vielä lenkillä ja seisoo suurimman osan työskentelyään, tulee tunne, että kroppa pysyy kasassa, mieli sen mukana oikoo itseään. Ihana tunne!

    VastaaPoista
  2. Anonyymi9/14/2014

    Tämä on niin hieno: "moni asia, mitä nykyään teen on rohkeuden keräämistä." Yritän samanlaista. Riikka

    VastaaPoista