tiistai 15. tammikuuta 2013

Jännitys ja pahoinvointi vyökokeesta tulevat ja menevät aaltoillen, ja oikeastaan siihen on jo jotenkin tottunut, että se on koko ajan läsnä. Unet ovat värikkäitä ja vilkkaita. Olen niissä joko vankilassa tai minulle tehdään vääryyttä tai olen vankilassa ja minulle tehdään vääryyttä.

Löysin aselaatikosta vielä kääreissään olevan viimeisen käyttämättömän jō:n, sen sileä pinta on silkkinen ja väri valkoinen. Sen osuminen sattumalta käteeni lohduttaa minua; se on kuin lahja.

4 kommenttia:

  1. annikki

    minulle tulee judosta mieleen tietysti japani. ja japanilaisista minulla on kasa kliseisiä käsityksiä. ne harrastavat budo -lajeja, kuten judoa ja karatea, ja syövät geisha -suklaata.

    jokaikinen japanilainen tekee mielellään ostoksia kaupassa, jonka nimi on harakiri , ja kaikki laulavat hurjan mielellään karaokea . japanilaiset ovat aina ystävällisiä ja kohteliaita, tekevät työtä paljon ja hyvin, piittaamatta omasta hyvinvoinnistaan. he kykenevät ryhmätyöhön, koska he ovat yhtenäinen kansa.

    tietenkään oikeista japanilaisesta useimmat eivät harrasta budo -lajeja, vaan pitävät enemmän baseballista tai golfista. harvat heistä ovat koskaan kuulleet geisha -suklaasta. ne, jotka ovat, pöyristyvät siitä lähes yhtä paljon, kuin harakiri -kaupan nimestäkin. ostaisitko itse auton varaosia liikkeestä, jonka nimi tarkoittaa itsemurhan tekemistä rituaalisella tavalla, jossa vatsa leikataan auki?

    ps. vyökoe menee parhaasti.

    VastaaPoista
  2. minulle tulee judosta mieleen suomalaiset isomahaiset keski-ikäiset miehet. harvemmin tulee mieleen nuoret olympiaurheilijat.

    se ei kuitenkaan ole minun lajini. joskus huvittelen katselemalla, miten eri budo- ja kamppailulajien harrastajien vartalot poikkeavat toisistaan, ja ne todella poikkeavat. en tiedä, onko niin, että lopulta tietynlaiset sopivat tiettyihin lajeihin vai että pitkä treenaaminen muovaa vartalosta sellaisen kuin se on. ehkä molempia. judokat ja jutsukat ovat vankkarakenteisia, melkein tanakoita ja jäykkiä, taidokat ja taekwondokat sopusuhtaisia ja notkeita, vapaaottelijat ovat lyhyitä ja tiiviitä (no muutamat ovat pitkiä, mutta harvat ja he ovat pitkäraajaisia ja hoikkia), karatekat ovat keskikastia kaikessa: eivät rentoja, eivät jäykkiä, eivät sorjia, eivät jytkyjä. ja aikidoharrastajat ovat kaikista löysimmän näköisiä, rentomahaisia ja pehmeäjäsenisiä, vain käsivarsi on hyvinkehittynyt kyynärpäähän asti ja reidet ovat vankat.

    VastaaPoista
  3. annikki

    sinulle varmasti japanissa asuminen teki budolajit helpommaksi? minulle japani on niin kaukana, että täältä nähtynä koko kansa kutistuu mielessäni laumaksi pieniä mustapäisiä miehiä, jotka vipeltävät täyteen pakatussa, hyvin järjestetyssä yhteiskunnassaan kuin pienet hyvinkoulutetut työmuurahaiset.

    toisaalta mielikuvajapanilaiseni rakastavat seesteistä hiljaisuutta, mietiskelyä, kalligrafiaa, tanka -runoja, ikebanaa ja teeseremoniaa. krysanteemi ja miekka kohtaavat toisensa kuten jin ja jang, pimeys ja valo, musta ja valkoinen...

    nämä vastakohtaisuudet luovat mielikuva-japanini, jollaista ei löydy mistään muualta maailmasta. paitsi ehkä suomesta, jossa kielo ja kirves kohtaavat?

    VastaaPoista
  4. Budolajin harrastaminen on tehnyt ne minulle helmpommiksi (erottaa). Salilla eli dojolla näkee koko kirjon pienistä lajeista suuriin, kun odottaa omaa vuoroaan tai viikkailee tavaroitaan laitamilla kasaan. Japanissa asuminen ja harjoittelu taas teki aika hyvin selväksi, miten kaikki tiet johtavat lopulta samaan pisteeseen. Korkeat dan-arvoiset opettajat ovat jollain tapaa kaikki samanlaisia lajista riippumatta.

    Keskiverto japanilainen käy paljon töissä, syö lounaansa jossakin tutussa pienessä ravintolassa tiskiltä nopeasti, pitää vihreällä teellä maustetusta kaikesta (sipseistä, jäätelöstä, kakuista, Starbuck-kahvista...), katsoo iltaisin hömppäohjelmia telkkarista, pitää kotimaanmatkailusta, ei osaa laittaa ruokaa vielä edes yliopistossa ja on hyvin yksityinen henkilö. Vain hieman useammin keskivertojapanilainen harrastaa perinteisen kulttuuriin piiriin liittyviä asioita kuin keskivertosuomalainen tanhuamista. Muutoin ei ole olemassa asiaa, jota siinä suuressa pienessä kansassa ei harrastettaisi. Virkkaaminen on yleisempää kuin neulominen. Jostain omituisesta syystä. Yksittäinen japanilainen on suomalaiseen verrattuna epävarma itsestään, kansankuntana asia on toisinpäin.

    Sellainen mielikuva minulla on.

    Vanhat vuoret ovat pehmeitä ja pyöreämuotoisia, bambumetsät suhisevat vieläkin.

    VastaaPoista