perjantai 13. tammikuuta 2012

Tunsin itseni suunnattoman kekseliääksi, kun keksin kiertää takapihan kautta lukittuun porttikongiin. Sain pyyhkeeni takaisin, vaan en itsekunnioitusta. Nykyiset humujuhlat ovat sellaisia, että syödään kaupungin hienointa ruokaa helvetinmoisessa humalassa, kompastutaan sukkahousuissa lumihankeen ja voidaan pahoin useita päiviä, maataan kotona ja oksennetaan sankoon. Lifestyle on kohdallaan.

Enimmäkseen on kuitenkin myrskyn kiillottamia teitä, toisinaan kolaamista ja monesti kyykkyjä niin paljon, että reidet pakkautuvat täyteen nestettä ja muistuttavat kaksi päivää erehdyttävästi ruiskusuolattua joulukinkkua. Eräänä kinkkuisena päivänä vetäydyin peiton alle lukemaan ja nukkumaan. Viruin lämpimässä, kipu lakkasi ja luulen muuttuneeni kinkusta lämpimäksi loheksi, sillä tunsin sellaista onnea ja vapautta, että vain ikkunan takana ryntäilevä myräkkä teki sille oikeutta.

3 kommenttia:

  1. Annikki, joko kömmit pois petauspatjasi alta? (Petauspatjat ovat vaarallisia. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa kaksi semmoista söi yhden neekerin.) Olet hellyttävän näköinen kun olet vähän nuhjaantunut.

    VastaaPoista
  2. Tunnen miehen, joka ei halua nukkua lakanoidussa vuoteessa. Mikähän paikka hänellä on kipeä? Joskus hän ei nuku vuoteessa ollenkaan, vaan lattialla. Silloin on täytynyt olla kovat bileet ja häneltä menneet polvet sijoiltaan. Niitä hän joskus valittaa kun on meillä käymässä.

    Toisaalta kuulin, että hän on niin vaatimaton, ettei halua aiheuttaa yöpymispaikassaan vaivaa, esim lakanapyykkiä. Hän nukkuu aina kaikki vaatteet päällään, ei häntä palele. Siitä olen iloinen.

    VastaaPoista
  3. mikis,

    Kömmin tatamilta tänään ylös toisessa kaupungissa ja ajoin takaisin. Tatamimatto, toisin kuin petauspatja, syleilee aina ystävällisesti kokovartaloa, vaikka ne muistuttavat toisiaan melkoisesti. Kerran kauan kauan sitten erehdyin alustasta ja pyörähdin petarilta suoraan patteriin ja sain mykistävän suuren mustelman suoraan tuonne m. vastus lateraliksen ja m. tensor fasciae lataen tienoille.

    ei tämä elämä ihan hirmuisen usein muistuta lyyristä liitoa. on vain pieniä hetkiä, joitan venytän kaiken tämän tiskin ja leivänmurujen päälle, tai sivuun tain jonnekin pöydälle rypistyy kuin nenäliina.

    japanilaisissa takseissa on muoviset pitsit penkeillä ja selkänojilla. pitsi on nahkeaa ja nahka alla liukasta. siinä on jotakin samaa.

    Liisu,

    sanoisin, että sielu on kipeä, jos ei tahdo lakanoita. tai ehkä sellainen työteliäs osa, joka tekee sellaisia askareita kuin petaaminen ja pussilakanan vaihto, olikohan se pikkuporvarillinen vasen käsi.

    ei varmaan auttaisi sanoa, että lakana oikeastaan ole ihmistä, vaan niitä petivaatteita ja patjoja varten, etteivät ne mene likaisiksi, koska niissä on suurempi vaiva saada ne puhtaaksi ihmisen rasvasta.

    minä palkitsen itseäni puhtailla lakanoilla. palkitsen siitä, kun pitää vaihtaa ne, mitä inhoan suuresti. oikein sellainen voimaton vastenmielisyys iskee, kun ajatteleekin, että konttaa aluslakanaa suoristamassa ja kiskoo pussilakanaa peiton päälle. ääh.

    VastaaPoista