perjantai 21. lokakuuta 2011

Tällä viikolla olen rakentanut banaanilaatikosta itselleni avaruusraketin. Ja lentänyt sillä.

11 kommenttia:

  1. Anonyymi10/22/2011

    Sitä on luettu Anarkistin keittokirjaa, vai?

    VastaaPoista
  2. Tiina,

    se oli sellainen lyhyt lähiavaruuslento kiertoradalle. ei mennyt ihan niin kuin toy storyssa, että "kohti ääretöntä ja sen yli". kotona olin jo kello 03.

    Anonyymi,

    ei ole luettu, olen tällainen ihan au naturel.

    VastaaPoista
  3. Sinun juttujesi jälkeen tekisi mieli painaa tykkää nappia.

    VastaaPoista
  4. Ehdottomasti saa tykätä. Ihan kuin joku silittäisi myötäkarvaan.

    Minusta se on ollut loistava kannanotto kaikkeen maailman pahuuteen, että en tykkää -nappia ei ole olemassa.

    VastaaPoista
  5. annikki,

    hain muutama päivä sitten lähikaupasta kolme bananas oké fair trade -laatikkoa ja ajattelin niitä autoon lastatessani, että annikki varmasti keksisi näille hienoille laatikoille polkuauto- tai rakettikäyttöä.

    eikö ole outoa sattumaa! tai johdatuksen sivumakua.

    VastaaPoista
  6. jotakin banaanitaikaa on selvästi ilmassa.

    banaanilaatikko on kyllä hienoin laatikko ikinä. täytyypä kesällä tehdä polkuautokin sellaisesta, tai ainakin mäki-. voisin päästä lehteen: traaginen banaanilaatikko-onnettomuus puijon mäen risteyksessä. osaisin juuri ja juuri väsätä toimivan ratin, mutta jarrujen kohdalla taidot loppuisivat.

    VastaaPoista
  7. Minulla ensimmäisessä asunnossani (makuupussin lisäksi, jossa nukuin) oli vain banaanilaatikoita. Niitä oli siellä tai täällä, osa muualla. Kirjat olivat isoissa pinoissa keskellä lattiaa; ei niitä voinut lukea. Siksipä iltaisin kuljeskelin vain rautatieaseman nurkilla ja kuuntelin junia, niiden kolinaa ja vislaamisia, ei minulla ollut kiire muualle. (Kotiinko... jossa kirjat ovat isoissa pinoissa niin ettei niitä voi edes lukea?) Kämppäni WC oli niin pieni että sinne kantsi mennä takaperin jos halusi tulla myös takaisin, siis ulos. Keittiössä oli hella, kuumensin siinä ruokaa, ihan maittavaa sapuskaa. Mutta koska tuoleja ei ollut, pöydästä nyt puhumattakaan, jouduin syömään sen patterin päällä istuen. (Välillä jalkoväliäni kuumotti, välillä taas ei.

    VastaaPoista
  8. Minunkin ensimmäinen oma asunto oli täynnä banaanilaatikoita. Se muistutti sitä sellaista peliä, jossa on vain yksi tyhjä neliö, ja palikoita voi siirrellä aina kerrallaan aina yhden siihen tyhjään kohtaan. Sellainen peli, mutta 3Dnä. Oli vain yksi pieni tyhjä kolo, ja jos halusin vessaan, piti pinota kasa banaanilaatikoita edestä sitä mukaa, kun eteni pitkin asuntoa.

    Banaanilaatikostahan olisi saanut hienon pöydän ja tuolinkin.

    VastaaPoista
  9. Banaanilaatikot olivat pahvisia. Niissä luki "Dole, Dole, Dole" ja oli keltaisia käppyränkuvia. Ei ne olisi kestäneet minun painoani. (noin 72,4 kg)

    VastaaPoista
  10. Elä höpötä, tukevampia laatikoita kuin banaanilaatikot ei taida olla. Ne kestävät oikein hyvin istumista ja kasaamista. Varsinkin se pohjaosa on tosi paksua pahvia, sen voi siis kääntää ympäri ja siinä on tuoli, ja teipata kaksi laatikkoa päällekäin yhteen ja tadaa, siinä on pöytä. -vaikka, voihan se olla, että banaanilaatikot eivät olleet silloin muinoin ihan niin rautaa kuin mitä ne nykyään ovat.

    Koska voi jumpe, kyllä banaanilaatikot ovat rautaa.

    VastaaPoista