lauantai 3. huhtikuuta 2010

Runosanat

keriytyä
kutoutua
kuroutua
taipua
vääntyä
metallin maku
mikä tahansa tarkahko (muttei kuitenkaan) anatominen ilmaus
mikä tahansa laboratoriotyöväline
kehät
silmä
nostokurki
sija
kotelo
juuri
mikä tahansa joukkoliikenneväline
jonkin kelta, puna tai kulta
kahvi
tomu
avaruus
umpio
1700-luvun taivaanmekaniikan ilmiöt
geometria
olento
olemus
kappale
hahmo
muoto
ääri
taivas
meri
lintu (ei harakka)
luu
liha
mittaaminen
valo
matka
kaikki marjat
kaikki eläimet
muutamat kuoriaiset

5 kommenttia:

  1. Ainekset kasassa, vain resepti puuttuu :)

    VastaaPoista
  2. anonyymi,

    tinny sort of word on ehdottomasti keriytyä, törmäsin siihen toisaalla ja nyrpistin nenääni heti.

    kristian,

    jätin tahallaan mainitsematta, millä mielellä keräsin sanoja, jotta tulkinnanvapaus säilyisi.

    ihan kaikki sanat eivät ole sellaisia, joista en pidä, mutta pontimena oli kyllä aivan mahdoton ärtymys.

    toisaalta, koska jätin listan avoimeksi, niin omakin mielipide muuttuu koko ajan. en tahtoisi kirjoittaa käyttäen niin vanhanaikaista fysiikkaa merkkinä älyllistämisestä tai mistä ikinä, mutta aloin sitten miettiä, miten tahtoisin kertoa, jos en noin. no mutta joka tapauksessa: sanat jäivät elämään ihan toisella tavalla kuin ajattelin.

    VastaaPoista
  3. Ymmärrän. Väinö Kirstinä vastaa sinulle näin: Kielsin itseltäni sanat kuin, minä ja sielu. Minä ikään kuin kielsin lyriikan.

    Yhdyn Väinön ajatukseen, joskin tuosta käy kyllä ilmi pyrkimys pois "runollisuudesta". Sanoissa ei ole mitään vikaa, kyse on siitä miten ja missä yhteydessä niitä käyttää. Jotkut nykyrunoilijoista ovat peräti hylänneet sanat ja ottaneet merkit (+merkityksettömät sanat) tilalle. Ei ihme jos monella on sormi suussa kokeellisuuden kanssa.

    Sinulla ei ole hätää. Konstailemattomat lauseesi tavoittavat lyyrisyyden tuoreesti ja se on proosan puolella harvinaisempaa. Ehkäpä kirjoitat lastuja tai maskuja tai jotain nimeämätöntä vastaavaa.

    VastaaPoista
  4. Ei taida mennä kuin hetki, niin sanojen hylkääminenkin muuttuu teennäiseksi. Miksi se on niin, että aikansa lukee ja törmää sanoihin ja yhtäkkiä se samperin nostokurki on jokaikisessä tekstissä? Sen keltainen metalli ja ruoste ja vaakapalkki ja pystyrunko ja riippuva nokka sanotaan niin samalla tavalla, niin kuin se olisi ajatussyöpä, joka leviää.

    Minulla on ajoittain jonkinlaista yliherkistymistä sanoille ja joillekin tavoille kirjoittaa, ja sitten saan kohtauksia: otsasuoni pullottaa ja assosiaatioalueita ärsyttää kauhea allerginen kutina. Sitten pitää mennä vähävirikkeiseen ympäristöön hetkeksi ja vältellä limaisia sanalurahduksia ainakin viikko.

    Ei sinullakaan ole hätää: en ole saanut allergista kohtausta vielä kertaakaan sinun runoista. Niissä ei ole mitään teennäistä. En siis usko itsekään, että se on mistään yksittäisestä sanasta kiinni.

    Jos osaisin kirjoittaa runoja, niin laittaisin itseni kirjoittamaan kaikilla niillä sanoilla, joista olen ärsyyntynyt. Ehkä voisin blogata niitä käyttäen (sitä ainakin osaan, vaikka hankalaksi on sekin käynyt). Ja kirjoittaisin niin, etteivät ne ärsyttäisi minua.

    VastaaPoista