Palellutin tuuletusinnossani nykyään nimettömät pensasmaiset viherkasvini täysin: ensin niissä ei näkynyt mitään vikaa, kunnes lehdet kuivuivat ja alkoivat karista. Reippaat kasvit, eivät vähästä hätkähdä. "Sitkeitä yksilöitä!", tuumin ja annoin kylmän puhaltaa aina uudestaan ja uudestaan. Kasvit kuolivat. Yritin suihkuttaa niitä ja antaa kevätravinteita, mutta oksa kerrallaan vaurio levisi ja joka päivä leikkasin askartelusaksilla kuivuneita ja pystyyn kuolleita varsia irti, kunnes jäljellä oli vain tyngät. Lopulta kastelin kuolleita ruukkuja sitä mukaa, kun multa kuivui.
Eräänä päivänä mullasta pisti esiin pullea varsi, joka hetkessä hujahti puolimetriseksi ja kasvatti pienet lehdet. Ja sitten tuli toinen, ja kolmas ja perästä toinenkin ruukku kasvatti varret. Vähän samaan tapaan minusta tuntuu, että omat lehteni kasvavat jonnekin korkealle, ja ajassa eteenpäin - eivät tähän hetkeen.
Nykyisyys tuntuu laholta juurelta, ja alan ymmärtää mullassa makaamista. Ja ruukun kuivuutta, ja tulvimista, ja aikaa. Jossakin ulottumattomissa kasvaa pehmeä varsi, ja siihen lehti ja kaksi, ja lisää silmuja. Eikä niiden varjoisa valo peitä näitä korsia ja tynkiä aikoihin, koska lehdet eivät kasva multaan päin, vaan omaan tilaansa kauas kohti taivasta. Sillä tavalla tulevaisuus versoo.
Ennemmin tai myöhemmin kasvaa uusi, hitaasti vahvistuva varsi, ja siihen uudet lehdet. Aikanaan.
VastaaPoistaPidän tästä ajatuksesta :)
Jälleen kerran kauniita ajatuksia neidillä. Ja jälleen kerran pidän tästä kasvien ja ihmisten yhdistämisestä. t. Ketunleipä
VastaaPoistaMikäs kasvi muuten olet?
Upea vertaus.
VastaaPoistaMymskä,
VastaaPoistanih. En tiedä onnistuinko siinä tuomaan sitä ajatusta kasvamista eri aikamuotoihin. Siis lehdistä futuurissa, koska vaikka tämä nyt on mitä on, niin suunnitelmat ja toiveet ja monenlaiset asiat ovat ilmestyneet tulevaan. Ihan kuin olisi lehtiä toisessa ulottuvuudessa.
muusikotar,
Osaisinpas piirtää sellaisen ketunleivän. Kuvan tyttö taitaa olla kuusenkäpy (hmm, siitä kasvaa köynnösparsa).
En ole tainnut mieltää itseäni miksikään tietyksi, mutta on minua sanottu nokkoseksi. Se ei tainnut olla kovin kiltisti sanottu. Tosin onhan nokkonen terveellinen ja sitkeä vihulainen. Ja tohtori Sykerössä oli neiti Nokkonen.
Anonyymi,
onhan tämä minun kirjoittaminen ollut aika lällyä jo vuoden, mutta tässä rupesi tuntumaan, että jokohan menee liian pitkälle. Teki mieli nimetä tämä Käpyfaabeliksi, mutta ei tässä sitten ollut faabelin elementtejä.
Kiitos, ehkä lällyilen vielä lisää. :)
Kirjoituksesi ei mene "liian pitkälle", vaan minusta yhä enemmän kohti kirkkainta ydintä. Minä ainakin toivon, että jatkaisit tällaista minimalistista ja jollakin tapaa puhdasta - kaikesta sälästä - linjaa. Ja tuo piirros tässäkin. Syntymää odottava tyttö. Ensin pitää kyllä kuolla.
VastaaPoistaLällyile lisää, minulle tämä ei ole lällyä, vaikka lällystä en välitäkään. Puhut totta, asioista.
VastaaPoistaOlen vasta alkanut seurata blogiasi - jossain siihen törmäsin. Olen lukenut vasta juoksevasta konjakkikaapista lähtien tulleet tekstit ja olo on kuin olisin saanut raikasta vettä. Juuri tällaista kaipaan.
En ole ehtinyt vanhempia tekstejäsi lukea, eli en tiedä miten kirjoituslinjasi on muuttunut :).
Tuo yläpuolella olevan uusin teksti Japanista - sekin on yksinkertaisen upea.
Hommaan nimimerkin, kunhan saan aikaiseksi
t. Anonyymi-Anna
ikkunainen iines,
VastaaPoistalinja on minustakin hyvä, mutta aiheiden suppeus kyllästyttää itseäni: se, että joudun kuvaamaan tätä samaa olotilaa uudelleen ja uudelleen, koska se ei muutu kovin äkkiä. Lintuja ja metsälampia ei vain voi käyttää määräänsä enempää.
Minimalismikin on pakotettua: en pystyisi kirjoittamaan pitemmin tai laveammin, vaikka haluaisin. En välttämättä halua, mutta olen niin sidottu tähän.
Minun pitää varmaan miettiä tätä monipuolisuuden ja aina uuden ällistyksen halua. Siellä on aika varmasti jotakin piilosuorittamista takana.
--
Siskonikin näki tuossa kuvassa kuolemaa, minä taas unta.
Kreikkalaisessa mytologiassahan uni (Hypnos) on kuoleman (Thanatos) kaksoisveli, mutta olen varmaan aina ollut enemmän unen ihmisiä.
Anonyymi-Anna,
VastaaPoistaNimeä miettivä anonyymi onkin ihan uudenlainen laji (täällä), voi miten mukavaa. Se tuntuu sellaiselta luottamuslauseelta, tai yhteyden luomiselta.
Minun sietääkin miettiä, mitä varten en muka voisi hyväksyä juuri tällaista kirjoitustapaa tai mitä varten tästä pitäisi ripeästi siirtyä uusiin valloituksiin. Tämähän on aivan tolkuttoman paljon parempaa kuin millaista tyylikikkailua ja räähkimistä harrastin aikaisemmin. Oli silloinkin syynsä sille jatkuvalle aggressiolle ja jotkut niistä jutuista naurattavat vieläkin, mutta ei minua kiinnosta enää sellainen kirjoittaminen.
Jospa olin vain hetkellisesti turhautunut. Itsensä moittiminen lällyilystä on ihan vihoviimeistä. Joku vanha ja ruma demoni kiekumassa mielipiteitään.
Annikki,
VastaaPoistasen verran vielä, että oikeastaan näen tuossa syntymää odottavan. Tavallaan siis unenkaltaisen tilan, eli ehkä saman kuin sinä.
Syntyäkseen uudelleen on kuitenkin vanhan tai turhan kuoltava, ja sitä symboloi minulle tuo unitila ja ristin muodon saanut korkeuksiin kohoava puu.
No juu, nimenomaan. Sisko sanoi siitäkin, että näyttää ihan surunvalittelukortilta. Karmea epäonnistuminen: minusta kristillinen symboliikka on niin kulunutta ja pliisuudessaan vastenmielistä, että ihan inhottaa, että köynnösparsa näyttää nyt sitten niin monen silmään ristiltä. Eikä näytä, juuri tuolla tavalla se kasvaa ensin pitkäksi ja sitten pukkaa muutaman laakaverson sinne päähän. Joudun varmaan piirtämään siihen pari versoa lisää, että asetelma ristinkuolemasta häviää. (Jos piirtäisi kaksi molemmille puolille, niin siinä olisi sitten ne ryövärit.)
VastaaPoista