Kerran katsoin

Kerran katsoin lentokoneen ikkunasta Japaninmeren tuhansia kalastusaluksia ja matalikkoja sekä sisämaan vehreitä vuoria. Olin yksin, ja hyvin väsynyt. Kahdeksan tunnin sisään murenin ja mustuin, ja heräsin vasta kolme vuotta myöhemmin.

Olen voinut lukea nyt vaihdon aikaiset kirjoitukseni. Niitä oli vähemmän kuin muistin, ja aivan muista asioista kuin arvelin. Kirjoitin hyvin ulkokohtaisesti, mutta kirjoitinpa silloin miten tahansa, niin muistan paljon enemmän. Olen tyytyväinen, että lähdin, ja tyytyväinen, että sinnittelin koko ajan siinä luhistumisen tilassa ja selvisin niillä kehnoilla keinoillani, vaikka pitkittynyt voimakas stressi varmaan myös tuhosi paljon. Koska kaikki, mitä näin ja koin, on soluihini sivelty, ja nyt ne metsät ja patsaat ja karpit ja satojen sateenvarjojen virta yliopiston pitkiä rappusia alas palaavat lempeinä pisaroina, loivina laineina. Mikään niistä ei mennyt hukkaan.

Olen katsellut mustaa sinettiäni - hankoa - ja siihen kuivunutta punaista mustetta. Saamani nimi on merkitykseltään serenity field, mutta seesteisyyttä tai rauhaa merkitsevä kanji voi tarkoittaa myös halpaa. Pidän tästä kaksoismerkityksestä: kultivoitua mielenrauhaa tai halpaa maata. Pidän siitäkin, että en ole valinnut nimeäni itse, vaan se on tullut luokseni sattumalta, mutta vakaalla tarkoituksella.

Niissä metsissä oli aivan toisenlaista vihreää kuin täällä. Rantaviiva oli polveileva ja pehmeä. Linnut parveilivat valkoisena verhona laivojen liepeillä.
En koskaan nähnyt Fujia.