keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Nieli kaunan

Ovessani lukee KAINULAINEN. En ole kainulainen, eikä edellinenkään asukas ollut, joten niillä kirjaimilla on pärjättävä. Ne on annettu, eikä niitä oteta pois. Vastapäisellä naapurilla lukee postiluukussaan "MOI".

Anagrammigeneraattori ehdottaa oveeni muun muassa seuraavia:

NIELUN KINAA
KIINAN NEULA
LUEN AINAKIN
LINNAKE UNIA
KANELIA UNIN
LAEIN NIUKAN
ALIEN KUNNIA
ALAINEN KUIN
LIEN KUNNIAA
ELIN KUNNIAA
LANKEA UNIIN
KEINUA LINNA
KAUNEIN LAIN
AUKENI LINNA
NAALIN KEINU
EIKUN NAALIN
UNIEN KAALIN
NAINEN LUKIA
IKINEN NAULA


Ei minun nimestäni tuollaiseen olisi. Onnekas ovi.

13 kommenttia:

  1. Erikoista, minulla on valokuva postiluukkunimestä "MOI". En ollut ajatellut sen voivan olla yleinen.

    VastaaPoista
  2. Äkkiäkös tällaiset pikkumeemit leviää. Mutta enpä muista, että olisin toista "moi"ta missään nähnyt, joten jos niitä on nyt todistettavasti kaksi maailmassa, niin ei se vielä yleinen ole.

    Tarkoitushan on aloittaa valtava anagrammibuumi postiluukuissa. Ihmisiä on varmaan vuosikymmeniä jo ärsyttänyt, kun siihen ei ikinä saa omaa nimeä ihan kuin niitä pieniä muovikirjaimia panttaisi joku karmea byrokraattinen laitos.

    VastaaPoista
  3. Täällä ei enää lue ovessa Nummela.
    Siitä olis saanut Elma Mun, tai Mela Mun. Aika vähän vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
  4. Minä olin yllättynyt, kun oveeni ilmestyi oma nimi jo ennen kuin ehdin muuttaa.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi1/13/2010

    hmm. TEe niistä "Elina Kunnia"

    VastaaPoista
  6. tiina,

    voi että, minä olin kovin kiintynyt Nummelaan. Mun mela olisi varmaan houkutellut törkypostia. Mutta olisihan siitä voinut hylätä muutamat kirjaimet, ja kirjoittaa "mau".

    mymskä,

    minulla ei ole koskaan ollut omaa nimeä ovessa, se on traagista. Mutta nyt kun minulla on kainulaisen kirjaimet, niin en tahdokaan enää omaa nimeä. Nämä on parempia.

    anonyymi,

    nääh, karsin elinat jo tuosta listasta valmiiksi. Sen pitää olla vähän absurdi, ei oikeaa nimeä imitoiva. :)

    VastaaPoista
  7. Meidän alakerrassa "Pornonpi saa".

    Kerrassaan monikäyttöinen Kainulainen. Ehdottomia lemppareitani ovat kanelia unin ja ikinen naula. =)

    VastaaPoista
  8. Anonyymi1/14/2010

    Heiheihei. Tuohan on yhdys sana.

    VastaaPoista
  9. Ei se minusta ole yhdyssana (linnakeuni taivutettuna), vaan kaksi erillistä käsitettä. :o

    Me saimme nimet tarralappuina vuokranantajalta. Laput liimattiin postilaatikoihin, ovissa ei muistaakseni ole lukenut mitään. Tai todennäköisesti on ollut numero, koska eihän vieraat muuten osaisi perille.

    VastaaPoista
  10. alcinoe,

    :D kuulostaa ihan teinix-asunnolta.

    mietinkin vähän, että josko sitä kierrättäisi ja vaihtaisi välillä, kun oli niin monta hyvää.

    anonyymi,

    niin se voisi olla, jos sen kirjoittaisi yhteen, mutta ei ole, kun ei kirjoita. Linnakeunia tarkoittaisi unia linnakkeista; linnake unia voi taas olla sellainen paikan/määrän ilmaus kuten kori omenia tai pullo viiniä.

    eeva,

    onkohan nämä postiluukut katoavaa kansanperinnettä? uusissa taloissa on monesti laatikot yhtenä rykelmänä jossakin ala-aulassa tai pihalla, ja ovissa ei ole mitään luukkuja. Silloinhan voi hankkia nimikyltin itse, jos tarvitsee.

    VastaaPoista
  11. Paras oviteksti minkä olen nähnyt on: "menkää pois"

    VastaaPoista
  12. Ehkä hieman liian torjuva (ja aikuismainen) minun makuun, mutta kiinnittäisi ainakin huomion. Saman voisin sanoa eri tavalla: "kiitos hei". mutta minun kainulainen ei anna siihen mahdollisuuksia.

    VastaaPoista
  13. Höh, minun ovessa on aina ollu minun nimi asumiseni aikana. En ole koskaan kuullutkaan että nimikyltin päivityksessä voisi olla jotain vaikeuksia, asukkaan oma saamattomuus poislukien.

    Mikä luultavasti kertoo vain kokemuspiirini rajoittuneisuudesta.

    VastaaPoista