Olen alkanut nähdä painajaisia kevään tulevista. Heräsin tänäänkin unen painavasta umpiosta kuin suohaudasta ja sanoin itselleni ääneen: "Ei se ollut totta!" ja puristelin puutunutta kättä nyrkkiin. Yksitellen olen laittanut sähköposteja, käynyt virastoissa ja soitellut hitaasti liikkuen kuin talven kylmettämä päästäinen. Sain kuin sainkin itseni ängettyä kaikkien jonojen ohi kevään täyteen tupattuun grafiikkaryhmään soittamalla opettajalle ja selittämällä ummet ja lammet Tampereen kursseistani. Olin niin myrtynyt, kun kurssit olivatkin täynnä, ja nyt niin pollea, kun sain jalkani oven väliin siitä huolimatta. Saan oppia metalligrafiikkaa ja kuparipainotekniikkaa. Se on niin mielenkiintoista - ja minä hankin sen itselleni kehnoilla puhelintaidoillani.
Ajatusten virtailu on verkkaista kuin meren pohjassa, jossa outojen eläinten ja vuokkokasvien suomut ja huokoset aukeilevat ja sulkeutuvat. Päällä on tuhansia kuutioita vettä, mutta pohjan eläimet kelluvat, silmät liikkuvat ja pienet aukot aukeavat, päästävät nesteen liruja ja kaasupallosia ja painuvat kiinni jälleen. Turhaan yritän kerätä paenneita kuplia, kun ympärillä on äärettömyys ja vesien peti. Ja kuitenkin silmät liikkuvat, evät heiluvat ja kuplia kohoilee. Pohja on kuiskauksia täynnä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti