"Taas yksi muunnelma Pienestä merenneidosta.", ajattelin, kun menin katsomaan Ghibli-piirrettyä Ponyo rantakalliolla, mutta sain onneksi olla väärässä. Tai, onhan "taas" ja "yksi" ihan totta, mutta juonellinen helppous oli vain sivuseikka koko elokuvassa. Niin monenlaisia tunnelmia, henkilöhahmoja ja pieniä ja suuren suuria asioita se vyörytti valtavalla vauhdilla.
Meri oli piirretty ja kuvattu yksinkertaisesti, mutta se oli niin läsnä, että kuvittelin tietäväni merestä jotain (en ole aikaa juuri merellä viettänyt, enkä edes rannikolla). Se nousi ja valtasi koko kaupungin, mukanaan sellainen räiskivä elämänilo ja pinnanalainen rauha, että siihen luiskahti kuin aaltoihin itsekin mukaan. Olen ehkä nähnyt hyviä elokuvia tänä vuonna, mutta tämä pienemmille lapsille suunnattu vesi-iloittelu käänsi minun sisimmän oman suuntansa mukaiseksi. Leikkilaivoilla voi matkustaa, veden päällä voi rynnistää, ja mihin tahansa nukahtaa. Hyvä tunnelma - siinä on paljon enemmän kuin pelkkää lapsenomaisuutta, se on oma maailmansa.
Melkein tekisi mieli mennä katsomaan tuo tämän luettuani. :)
VastaaPoistaSuosittelen! :)
VastaaPoista(jos tykkää totorosta, niin pitää kyllä tästäkin)
Juu, Ponyota voi todellakin suositella, se on lumoavan sympaattinen elokuva! Se tuo ainoastaan hyvää mieltä ja on ihana elämys.
VastaaPoistaKuulemma on Miyazaki itse halunnut piirtàà meret ja vedet. (Meinaisn kirjoittaa lànsimurteella "veret")
VastaaPoistaOikein odotan ettà pààsen katsomaan.
Minà voisin elàà Miyazakin maailmassa. Ainakin joskus, vàhàn aikaa.
Meri olikin piirretty monilla tavoilla, siksi sillä tuntuikin olevan luonnetta ja kuin tuhansia kasvoja. (veriä olisinkin ihmetellyt, itämurteinen kun olen)
VastaaPoistaEnpäs tiedäkään, onko Miyazakin maailmassa kiehtovampaa se, että siinä on taikaa ja loitsuja, vai se, että se on niin arkinen maailma kananmunineen ja teekuppeineen.
Siis savolaisakallekin (minulle) tulee silloin tällöin pohojalaasia kohtauksia.
VastaaPoista