maailmoja

Päivää tai paria myöhemmin kulta rapisee ryöppyinä maahan, ja suonimaiset oksat kiemurtelevat paljaina. Taloa ei lämmitetä vieläkään, joten joutilaat kädet ovat kylmät ja harmaat. Elämä pysyttelee kehon sisäosissa sillä aikaa, kun sormet palelevat. Kesken kaiken ja kirjoittamisen menen tiskaamaan, koska kuuma vesi lämmittää kädet hetkeksi. Vesi tihkuu aina ihon läpi, tekee käsistä punertavat ja hieman turpeat. Siitä tulee mieleen hidas hajoaminen.

Olen miettinyt satunnaisia selkiä sängyssäni. Ehkä se on vuodenaika, ja öiden väri. Siitä on jo aikaa. Olen kiinnostunut nyt muista asioista kuin yövieraista - eli pyörin oman napani ympärillä, kuokin tuhkaa ja odottelen, että joku unelma siihen juurtuisi. Mutta silloin niin, makasin hereillä jonkin aikaa ja katselin sinisessä harmaassa hämärässä nukkuvaa alastonta selkää, niskaa, päätä. Katselin vain, ja kuuntelin hengitystä. Ei minulla ollut minkäänlaista halua tungetella, tehdä pesää, luoda suhdetta, mutta lainaksi sain vähäksi aikaa lämpimän, nukkuvan miehen. Joku saattoi olla valveilla, ja siinä katselimme toisiamme yönmustin silmin - tuo tuntematon ja minä - , sormi silitti poskea tai tukkaa, eikä mitään puhuttu.

Tänään tuulee. Todella tuulee. Männyt ja koivut ja hoikat haavat ja jäkälänpeittämät lepät tekevät laajaa prekessioliikettä; koko metsikkö kumartelee epätahdissa. Kurtistelen kulmiani vesisateelle, mutta ei se taida auttaa. Ei ole kumisaappaita, eikä hylkeennahkaviittaa. Puuvilla imee vettä mieluusti kuitujensa väliin, lycra ei lämmitä.

--

Biologian kurssi kääntyi nyt soluorganelleista geenien säätelyyn, ja minä kun niin pidin integraalisista proteiineista, tylakoidikalvoista, kaikista pienistä tehtaista, mikromoottoreista ja parhaana kaikesta: ATP-syntetaasista. Siinä on hieno molekyyli. Siinä on turbiini, joka pyörii protonivirrassa (protoneita pumpataan ja padotaan mitokondriossa kahden kalvon välitilaan ja sitten ne valuvat takaisin syntetaasivoimalan läpi), turbiinin päässä on laipio, joka muokkaa jaksollisesti alaosan kolmea syntetisoivaa osaa, jossa ADP:iin liitetään fosfaattiosa. Yhdellä kierroksella jokainen syntetisoivan osan luukku aukeaa ja sulkeutuu ja pukkaa ATP:n ulos ja uudet substraatit sisään. Syntetaasi toimii kuin vesivoimala: protonigradientin potentiaalienergiaa käytetään turbiinin pyörittämiseen ja syntyneellä kineettisellä energialla muutetaan fyysisesti entsyymin rakennetta ja varastoidaan energia entsyymin syntetisoimiin ATP-molekyyleihin. Erona vesivoimalaan on tietysti se, että vesivoimalaa on osattu käyttää ehkä parituhatta vuotta, kun taas ATP-syntetaasilla on ikää ainakin mitokondrion ja solun symbioosin verran, noin pari miljoonaa vuotta. Elämme aikaa, jolloin yhteiskunta alkaa olla yhtä monimutkainen ja hienoviritteinen verkosto kuin jokaisen solun perustoiminta on ollut jo kauan. Jotenkin, ja hassusti, olemme osiemme kaltaisia.

Nyt se osa kurssia on ohi, ja siirtyminen risteytyviin hiiriin ja herneisiin (sekä syntyviin hiiriherneisiin) tuntuu vähemmän jännittävältä. Se voisi tuntua jännittävältä, jos eläimiin ja ihmisiin risteyttäisi viherhiukkasen toimintaa koodittavat geenit: kalpeat, kuultavat, vihertävät ihot keräisivät auringonvaloa ja tuottaisivat energiaa kehon tarpeisiin. Toisaalta se vaatisi niin paljon pinta-alaa tuottaa tarpeeksi edes pieneen kasvuun, joten ihminenkin joutuisi kasvattamaan lehdet, ja seisoskelemaan ulkona pitkän ajan päivästä. Ja voi sitä roskan määrää, kun tulisi syksy ja ruskan jälkeen (kun on loistettu mahtavissa juhlissa hehkuvissa väreissä) olohuoneet olisivat täynnä kuivuneita ihmislehtiä. Keväällä olisimme ärtyneitä, kun silmuja turvottaisi ja kutittaisi, ja parhailla aurinkopaikoilla tulisi kuitenkin riitaa tilasta. Sosiaalitoimistossa sanottaisiin, että älä valita, sun pitää nyt vain värjötellä ulkona enemmän, jos ei ole varaa sekundaariseen sulatettavaa ruokaan, ja ei se meidän vika ole, että lannoitteen puutteesta lehtesi ovat vialliset ja toimivat huonosti.

Mutta runoilijat voisivat olla puoliksi ruusuja, apteekkarit mäkikuismaa, hautausurakoitsijat kalloja, näyttelijät uhkeita hortensioita, ja minä voisin ottaa liljantuoksua tuohon noin, korvan taakse.