Olen vilustunut perinteisellä tavalla, kastumalla, ja nukkunut villasukissa, jotta karhea olo lähtisi, muttei se lähde. En pääse asunnosta minnekään, etten vain kärsisi enemmän kylmästä. Tuo kamala tukittu ikkuna painaa tuhannesti ja varjostaa, niin ettei tulevaisuuteenkaan näe edes yhden päivän päähän.
Silti onnenkantamoinen asettuu olkapäälle kuin lintu, ja osoittaa suuntaa. Asiat järjestyvät yksitellen, nousten pimeästä vedestä kuin lumpeen nuput: välillä kääriytyy auki vaalea lehti, välillä kukka.
Hiljaa ja vähän häpeillen olen kaivannut kaltaistani ihmistä jo joitakin vuosia. Luen ja kuulen mielelläni monenlaisten ihmisten erilaisista ajatusmaailmoista, mutta en ole törmännyt omanlaiseeni vielä missään. En tiedä, puuttuuko minulla jokin tarpeellinen aisti tunnistamiseen, vai onko ihmisten sielunsukulaisuus suuresti liioiteltu yhteys, jossa voimakas myötäeläminen ja hyväksyntä korvaa samankaltaisuutta. Kosminen yksinäisyys on oma asiansa, enkä puhu mistään symbioosivajeesta, vaan vain tunnistamisesta kuin värin aistimisesta tai lämpötilasta.
Vielä on hyvä olla yksin. Se on kuin viileä lampare metsän keskellä, jonne aurinko paistaa, mutta häly ei kuulu. Näin uusi läpikuultava iho kasvaa, verisuonittuu, ja rumanpunainen liha pääsee takaisin pimeään.
--
Japaninkieliset kirjat houkuttavat nyt kovasti, ja kaiken muun hyvän lisäksi ne ovat edullisia verrattuina englanninkielisiin, puhumattakaan suomenkielisistä. Saattaisin innostua jopa Harry Pottereista, kun niihin liittyy mahdollisuus kärsiä etanavauhdista sanakirjan kanssa. Mutta ensin taidan tilata Leena Krohnin Tainaronin.
Piirroksesi ja sanojesi ortografiset kuviot ovat niin hauraan varmoja ja kauniita, valmiita, ettei tohdi sanoa mitään, vaikka yhtyy joka lauseeseen, jonka muotoa vielä erikseen ihailee, nauttien.
VastaaPoistaParanemista!
Aivan off-comment: olenko ainoa jota häiritsee suunnattomasti Aatamin laiska kädenasento? Jumala kurottaa kättään taivaista suoraan kohti pientä maanmatosta, ja Aatami on ihan että "joo, niinq whateva, ihan sama vaikka loitkin mut"?
VastaaPoistaiines,
VastaaPoistaolen miettinyt, että mikä siinä on, että sanat ovat muuttuneet pitsikudelmaksi, mutta näin se nyt on. Turha pyristellä vastaan. (Piti tarkistaa, mitä on ortografia.) Kiva kuitenkin, että kommentoit sittenkin, koska näitä pelkään julkaista ylipäätään. Tulee vielä joku ja niputtaa runotytöksi.
muusikotar,
et ole ainoa :) piirtäessä varsinkin huomasin, että eihän sillä ole lihaksen lihasta jännitettynä. Aatamin veltto käsi on varmaan vinssattu jollakin pystyyn. Siihen aikaa ei ollut edes viagraa. Ehkä jumalan käsimagneetti vetää sitä puoleensa.
No joo, ehkä vastaluodulla ei toimi vielä koko motoriikka, eivätkä sormet ojennu, koska se ei osaa, mutta luulisi yrityksen näkyvän edes hartioissa. Jätkä kuitenkin makaa kuin lahna lepodivaanilla, raukea rattopoika. :P
Aatamin sohvan uumenista nouseva laiska lipunnostohan vain oireilee sitä, mitä on tuleva historian saatossa: akka, täällä ollaan, tuo toinenkin kalja.
VastaaPoistaTästä päätellen jumala on varmaan sittenkin nainen, niin veltto on Aatamin olemus. Tai ehkä käteen ilmestyi jäntevyyttä vasta sitten, kun jumala loi kaljan, jota kohti kurottua.
VastaaPoistaEevallahan kukaan ei kummastelisi noin vienoa roikkuvaa kättä. Sehän sopisi naiselle hyvin, hieman passiivisesti kohottaa rannettaan suudeltavaksi.
Peiliinkatselijan löysyyttä..
VastaaPoistaHyvä kysymys tuo samankaltaisuus - keskeisenä osanaan juuri tuo kaltaisuus. Mikä on se määrä ja laatu, joka saa aikaan tuon samankaltaisuuden kokemuksen.
VastaaPoistaNiin, eihän tässä mitään kaksosta kaivata.
VastaaPoistaMutta koska en ole sellaiseen omakohtaiseen samankaltaisuuteen vielä törmännyt, niin en voi tietää, onko ilmiö todellinen, missä määrin määriteltävissä vai vain komea sanonta jostain vähäisemmästä. Kyllä se on enemmän kokijan itsensä kuin ulkopuolisen asia, se kaltaisuus. Jos tietäisin, niin kertoisin. :)
Tuo kaltaisuus - vaikka hieman epämääräinen onkin - on hieno sana ja minä ainakin luulen ymmärtäväni lauseesi täysin.
VastaaPoistaLuulen että kaltaisuus syntyy riittävästä määrästä yhteisiä ominaisuuksia ja kiinnostuksen kohteita jalostuakseen - jos onni suo - parisuhteessa kiinteäksi luottamukseksi kestääkseen myös säröilyä.
Tuo tunnistaminen onkin sitten vaikeampi juttu. Ihmisen kanssa pitäisi olla jonkun verran tekemisissä nähdäkseen hänet syvemmältä ja laajemmin.
Rohkeutta tarvitaan ja niitä harha-askeleitakin. Ensivaikutelma voi monasti hämätä.
Minä niin pidän siitä, miten sanat ovat epämääräisiä. Ja vielä enemmän siitä, miten käsitteet ovat epämääräisiä. Pidän tietysti myös eksaktista tiedealastani, mutta sen viehätys on ihan toisenlaista kuin mitä sanoilla saa aikaan.
VastaaPoistaOnneksi kukaan ei äitynyt luonnehtimaan, että "yksinhän me kaikki olemme" tai "yksin synnymme, elämme, kuolemme".
Parisuhteista, rakkauksista ja jopa ystävyydestä on jotenkin aikaista puhua. Olemassaolo olisi jo jotain.
Luottamus voi syntyä ihan erilaistenkin ihmisten välille, se ei siis ole mikään edellytys. Arvotkin voivat olla suunnillen samat ja silti tapa käsittää ja ajatella erilainen. Sellaisissa asioissa olen jäänyt yksin. Enkä kerro asioitani edes parhaimmille ystävilleni, saati sitten seurustelukumppaneille, joten ei ole ihmekään etten tutustu, eikä minuun voi tutustua.
Luulen, että kaltaisuuden etsiminen saattaisi olla minulle sulkeutuneisuudesta luopumista, enemmän kuin muuta.