Auton ikkunasta

Eilen käännyimme aikaisemmasta risteyksestä kohti Hököstä ja porhalsimme ruosteisella kesäautolla pilvien kanssa kilpaa keskellä peltomeriä, joiden aaltoja liikutteli tuuli kuin elokuvissa ja piirretyissä. Valtava kohina kävi ohrassa, kaurassa ja rukiissa. Suih, viuh, svuuuh ja vilja nousi ja laski pitkinä rintamina. Aurinko halkoi leveitä kirkkaita kaistaleita maisemaan. Rypsi helotti kultaisina rantoina horisontissa.

Hyönteiset napsahtelevat pitkin tuulilasia, ja joissakin jäljissä näen verta. Mietin hetken, onko hyönteisillä verisuonisto vai ovatko ne vain solumassaa sisältä, ja jos näin, mistä se veri sitten on. Pikkukivet kopsahtelevat yllättävän kovasti runkoon. Tie kiertää peltoja ja tekee kulmiin hassuja neliskanttisia mutkia, joihin pitää hiekka rohisten jarruttaa.

Jokin aika sitten ajoin aamuyöllä pois siskon luota maalta ja ilmassa oli sumua. Ajoin laakson pohjalla sumuseinään, jossa kaikki sininen, harmaa ja hopeinen sekoittui pieniksi pisaraverhoiksi. Ajovalot välkehtivät sumusta takaisin, tienpiennar oli pelkkä siveltimenveto märälle paperille. Ylempänä sumu levittyi pelloille ja järvien pintaan. Se oli niin sakeaa, ettei nähnyt, missä kohtaa maa loppui ja mistä taivas alkoi. Metsän latvat näkyivät tummina saarina laventelin ja kanervan värisen sumun päällä, pilvien seassa. Se muistutti minua Liikkuvan linnan Howlin pilvien ylisestä puutarhasta. Kirosin kameran puuttumista, mutta toisaalta kauneinkin näkymä muuttuu korniksi, kun siitä tehdään postikortti tai nelivärijuliste huoneen seinälle. Kelluvat saaret sumumeren päällä, pilvet lipuvat niiden ohi kuin saarien varjot. Ei kai sellaista voi kuvata. Monet sadut on pilattu piirtämisellä.