Tunnustuksellinen ruokapäiväkirja

Näin herkullisen näköisen kuvan lohimedaljongeista, ja huomasin, etten tahtoisi syödä lohimedaljonkia ikinä. Ei vaan hotsita. Lohen voin laittaa keittoon. Tai sen voi savustaa. Mutta uunikaloista en välitä, enkä paistetuista. Hyvä ihminen syö kalaa. Minä olen ainakin puoliksi paha ihminen. Kalat pysykööt limoissaan jossain muualla, en vaan välitä. Ajattelen joskus hyveellisesti totuttelevani kalaruokiin, mutta enpä taida viitsiä.

Seuraava kuva, jossa oli muhkea jauhelihapihvi salaattipedillä kera paistetun sipulin, näytti paljon paremmalta. Näin tyttönä pitäisi pitää jotenkin enemmän kanasta, mutta en vaan pidä. Minä pidän naudan- ja porsaanlihasta sekä ankasta ja metsäkanalinnuista. Ravintolassa kanan tilaaminen on aina jonkinlainen pettymys.

Ruuan ajatteleminen on sitä "kivempaa", mitä vähemmän on rahaa. Ja nyt, kun joutuisin keksimään ruokani pakastimesta muutaman päivän ajan, niin kaikenlainen muunlainen maistuisi paljon paremmin.

...

Kävin kaivamassa sieltä pyyn. Tai ainakin luulen, että se surkea rimppakinttuinen linnuntapainen, jonka sääriluu oli tullut pussista läpi, on pyy. Vastustan suuresti mielessäni nyt pyyn syömistä, koska se tuli pakastimesta, ja pakastimesta syöminen on melkein pakollista. Juuri nyt tahtoisin tietysti syödä sen jauhelihapihvin ja salaatin, enkä yhtään mitään pakkasesta. Ajattelen jotenkin, että pakkasessa on vanhaa ruokaa, yhtä hyvin voisin tehdä muumioista keittoa ja muhennosta. Ihan mikä tahansa ruoka ei muutu pakkasessa muumioksi, siinä on tietty epämääräinen ajanjakso, jolloin esimerkiksi osissa pakastettu kananrinta on hyvää ja syötävää, jonka jälkeen se muuttuu muumioksi, ja sitä ei voi syödä.

Luulen, että ihmisten ruokaneuroosit ovat aika yleisiä, mutta omia on jotenkin hankala käsitellä mitenkään. Ne ovat hyvin voimakkaita. Osa on ihan harmittomia mielipidekysymyksiä, osassa taas ei ole mitään järkeä, ja ne tulevat kalliiksikin.

Kohta sivelen pyyn pintaan vähän oliiviöljyä ja yrttejä ja käärin sen pekoniin, mutta silti se on pakastinmuumio, jota pitää suurella vastenmielisyydellä syödä henkensä pitimiksi. Huomenna kaivan ehkä jonkin hirvipaistin tai jäniksenselän, ja sitten ruuanlaitto tulee jälleen tuntumaan siltä kuin keittäisi kengänpohjista apetta ruttoaikaan. Makes no sense, ja silleen.