lauantai 30. toukokuuta 2009

heimopirskäh

Nonnih, nyt on kesä aloitettu asiaankuuluvin menoin. Tohistiin järjestää serkulle kolmikymppisiä ja nyt ne on vietetty. Elossa olen. Pikkusiskon kanssa askarreltiin paskarreltiin niin antaumuksella lautapeliä juhliin, että oma asunto jäi täyteen paperi- ja pahvisilppua ja kassillinen grillattavia ruokia unohtui mätänemään lattialle.

Pelissä ei ollut mitään järkeä, se oli sellainen epämääräinen tikapuu&käärme -peli perustuen serkun henkilöhistoriaan ja siihen kului aika paljon valokuvia, mutta hyvin se upposi ja mielikuvituksella se oli tehty. Sukuun kuulumattomat vieraat ihmettelivät (silleen kai hyvällä), miten joku voi keksiä omia pelejä ja miten serkut voi pitää noin paljon yhtä, mutta ainahan näin on tehty. Kaupunkilaiset ihastelivat myös murrepuheen rikkautta, kun toinen puoli serkuista on savolaisia ja toinen puoli oulunseudulta. Luonnontilainen alkuasukasheimo outoine tapoineen on matkailuvaltti mille tahansa lähiölle.

Miehet ne jaksoivat aamu-kuuteen, naiset vain neljään. Sillä on jotain tekemistä rasvaprosentin kanssa, tai massan tai nössöyden. Viimeiset kukkojen kiekaisut koskivat sitä, voiko suomalainen juoda juntisti absinttia pullosta vai ei. Aamuun mennessä riita oli ilmeisesti ratkaistu, koska tsekkiläinen pullo oli vajunut reippaasti ja ilmeisesti absinttitontut olivat vieneet yhdeltä serkulta vaatteet ja kaivaneet maahan, koska kesken aamuteen miesten lätistä säntäsi ilman mitään vaatteita tai sen tapaisiakaan tonttujen uhri oksentamaan. Karvainen perse vilahti vauhdilla vessaan. Vaatteita ei löytynyt. Kukaan ei tiennyt, minne ne menivät.

Itse (tässä kohdassa voitaisiin käyttää myös sanaa "minä", mutta se ei kuvaa sitä tiettyä tekijän suhdetta muihin törppöihin niin tarkkaan) tykästyin laulamaan "Rakkaa-us termariiiiin, termariin ja korkki tiukkaan kii" sekä "hajanaisten kenkies lotinaa navetalta kuule nyt en". Se on se kolmekymmentä, kun alkaa lähestyä, kun yhtäkkiä varsinkin savolainen ihminen alkaa tuntea selittämätöntä vetoa Martti Servoon ja Jaakko Teppoon.

2 kommenttia:

  1. Mä en ilennyt ostaa absinttia tsekeistä, vaikka sitä olisi ollut siellä ihan runsaasti tarjolla.

    Ei täällä päin kolmeakymppiä kyllä ole tuntunut yhtään vetoa Martti Servoon tai Jaakko Teppoon, mutta ilmeisesti se koskee vain savolaisia. :D

    VastaaPoista
  2. Jotenkin epäilisin jo jotakin aivoperäistä rappeumasairautta, jos tietäisin sinun alkaneen kuunnella Martti Servoa. :D

    mutta saahan absinttia Suomestakin (kai, ainakin baarista ja miksei siis myös alkosta). Eipä se niin herkkua ole, että kannattaa tuoda, ellei tosiaan ole jotenkin vinksahtanut dracula-leffoihin ja vihreään väriin tai muuten vaan nauti erityisen kammottavan makuisista juomista. :)

    VastaaPoista