lauantai 21. maaliskuuta 2009

Piirsin

omakuva (1h lyijykynä)


Piti laskea laskuja, ja aloinkin laskea, mutta sitten otinkin paperia ja piirsin kameran näytöltä. Pyöreys on tiedättekös vaikeaa piirtää.

Näin tänään pukuhuoneessa todella kauniin pyöreän naisvartalon: siinä oli klassisesti kaikki kohdallaan (heh, se ei ollut minun). Vatsakumpu kaareutui pehmeästi, samoin rehevä lantio ja reidet. Selkäpuolella ei ollut kuhmuroita tai makkaroita sielläkään, rinnat olivat sen verran pienet, etteivät ne riippuneet raskaasti. Nainen ei ollut millään muotoa normaalipainoinen, mutta niin sopusuhtainen kaikessa pehmeydessään, että kurkkasin toisenkin kerran. Tiedänpähän, että maalaustaiteen naiset eivät ole keksittyjä.

2 kommenttia: