[ ]

Kuuntelen uutistenlukijanuottia. Kuinkahan se on syntynyt, ja miltä se näyttäisi, jos sen kirjoittaisi nuottivihkoon?

Kuntosalilla näin varsinaisen riikinkukon: nykyisen, jo uutuutensa menettäneen, emo-tyylin mukaisesti tukkansa laittanut pitkä häiskä peilaili itseään ja hiveli tukkaansa sopivaan kuosiin, ennen kuin saattoi ryhtyä kyykkäämään. Siinä oli jakaus sivulla, ja suurempi osio otsatukasta piti saada sileänä valumaan taiteellisesti kasvojen yli, ja pienempi osio piti silittää poskelle, takatukka piti pörhöttää pörheäksi. Vaikutelma täydellistyi hetken päästä, kun emorokkikukko kyykkäsi pelkällä tangolla niin kuin tytöt tekevät ja ravisteli reisiään kuin suurenkin työn jälkeen. Luihut jalat tanakassa haara-asennossa, jalkaterät reippaasti sivulle käännettyinä. Polvet pettivät sisäänpäin lähes jokaisella kyykyllä. En voinut olla ajattelematta luonnonvalintaa ja kolmijalkaista, pullottavasilmäistä kieroonkatsovaa antilooppia keskellä leijonalaumaa. No mutta käyttäähän antilooppi sentään otsakarvansuoristusrautaa.

Sain tosin rangaistuksen pahoista ajatuksistani, kun kävelin suihkusta suoraa päätä kylmään saunaan ja suupielet kaartuivat alaspäin. Sitä ei lämmitetäkään ennen kuin vasta myöhään iltapäivällä. Onko mitään kalseampaa tunnetta kuin kylmä sauna paljaalla märällä iholla?

Salin jälkeen pitkät kiviset portaat kotiin päin tuntuvat harvinaisen ikäviltä, ja raahustan niitä ylös kuin vanhus. Vastaan tulisivat toisetkin portaat, mutta kierrän ne, vaikka matka on siten vähän pidempi. Kävellessä katselen ihmisten takkeja ja kenkiä ja omituisen vaihtelevia mittasuhteita. Vastaan tulee kolme punatakkista naista. Näistä kaksi kiekuvat toistensa jutuille, kolmas ei kuulu ryhmään, vaikka kulkeekin ihan liki ja pitää punaista takkia. Keväisin pariskunnat pitävät toisiaan kädestä kiinni, talvisin eivät.

Kun kierrän takapihan kautta lähimmälle kotitalon ovelle, vastassa ovat jälleen portaat. Huokaisen sisäisesti, ja aloitan kiipeämisen.