Vanhan kellon tikittäessä

Kotikonnuilla.

Täällä näkyvät tähdet kirkonkylälläkin. (Mainitsenkohan tähdet joka ikinen kerta, kun käyn täällä? - No, nuo vanhat valot ovat merkittäviä. [Mainitsenkohan tuon mainitsemisen huomaamisenkin jo toista tai kolmatta kertaa? - No, kolmannet ajatukset olivat vissiin noituuden syvin olemus, joten menkööt sekin.])

Valinnat murjovat päätäni, ja olen painunut nahkani sisällä hieman lyttyyn. Kuljen kuin sivuttain ja arastelen askeleita. Jotkin muutokset ovat kuin kuoriutumisia, mutta jotkin muistuttavat enemmän ahtaan ja kuivuneen nahan luomista. Tämä ei ole sitä miellyttävää kuoren rapsimista rikki pikku munahampaalla. Tämä on sitä, kun olo on epämiellyttävä, vääränkokoinen, sijoiltaan mennyt, minkä lisäksi maailma on kiertynyt 25 astetta pahoinvointia aiheuttavaan suuntaan.

--

Vanhimmat siskontytöt (eri siskojen) ovat myös mummolassa tänään yötä, ja hetken päästä minun kiipeän ullakkohuoneeseen toisen viereen nukkumaan.

Aikaisemmin pikkupojat olivat vielä kylässä. Söimme pitsaa ja istuimme läjässä sohvalla. Pienin, Akseli, söi tikkaria ja hieroi sitä vuoroin mattoon, vuoroin käsiinsä. Myöhemmin löytyi se minun japanilainen virkkauskirjakin korista lattialta, ja siinäkin oli pienet pyöreät ja tahmeat tikkarinjäljet.

Akselilla on tapana pakata reppunsa itse, jos hän ymmärtää muiden olevan menossa reissuun. "Mukkaa!", Akseli sanoo ja näyttää reppua. Siskon päästessä uimahalliin serkkunsa kanssa, myös Akseli pakkasi pikku reppuunsa pyyhkeen ja uimahousut. "Mukkaa!" Mutta eihän Akseli-ressu päässyt. Äidin lähtiessä työmatkalle, Akseli pakkasi jälleen reppunsa: pienet sukat, pari vaippaa, paita ja kumpparit. "Mukkaa!" Mutta eihän pieni poika päässyt, vaikka kaiken ymmärsi oikein ja toimi aivan itse. Seuraavalle reissulle Akselikin pääsee onneksi mukaan, joten toivottavasti hän saa pakata pienen reppunsa myös silloin.