Sanantuojat

Kolossi

En koskaan saa sinua aivan eheäksi,
kootuksi, liimatuksi, siististi saumatuksi.
Mahtavilta huuliltasi virtaa
aasin kiljuntaa, sian röhkinää ja rivoa kaakatusta.
Tämä on pahempaa kuin navetassa.

Ehkä pidät itseäsi oraakkelina,
kuolleiden tai jonkin jumalan puhetorvena.
Kolmekymmentä vuotta olen nyt raatanut
kaapiakseni mudan kurkustasi.
Sen enempää en tiedä kuin ennenkään.

Liimapurkkeineni ja lysolisankoineni kipuan

pieniä tikkaita,

kuin surupukuinen muurahainen ryömin
otsasi rikkaruohoisten peltojen yli
paikkaamaan suunnattomia kallonluitasi,

puhdistamaan

silmiesi kaljuja valkeita hautakumpuja.

Oresteian sininen taivas
kaareutuu yllämme. Oi isä, aivan yksiksesikin
tihkut mehukasta historiaa kuin Forum Romanum.
Nautin lounaani mustien sypressien kukkulalla.
Sinun naarmuiset luusi ja okaiset hiuksesi ovat

kuten aina

itsepäisenä röykkiönä taivaanrantaa vasten.
Enemmän tarvitaan kuin salamanisku
tuollaisen raunion syntyyn.
Öisin kyyristelen tuulelta suojassa
vasemman korvasi runsaudensarvessa,

lasken tähtiä, punaisia, luumunvärisiä.
Aurinko nousee kielesi pylvään alta.
Aikani on avioitunut varjoon.
Enää en kuulostele kölin raapaisua
valkaman paljaisiin kiviin.


(Sylvia Plath, suom. Marja-Leena Mikkola)

Sain kuin sainkin lainattua Sylvian runoja. Tosin suomeksi käännettynä (jos suinkin ymmärrän kieltä, niin mieluusti luen runot alkuperäiskielellä), mutta suomennos ei ole huono. Voin kyllä kuvitella sanat... little ladders... ja kuinka ne soljuvat. No, mutta minulla on varauksessa ne englanniksikin. Sitten pääsen vähän makustelemaan (mitä nyt vähän kurkkasin netistä jo valmiiksi - ja merkityksiä tosiaan katoaa kielen mukana, ja toiset kielikuvat korvataan kääntäjän omilla - silti, luen mieluummin paperilta kuin näytöltä kirjoja - siis odotan kääntämätöntä kiltisti).

Ei noita ole Pulitzerilla ihan tyhjän takia tai säälipisteistä palkittu.

Asua nyt valtavan, sortuneen ihmispatsaan korvassa autiolla rannalla...

"Oresteian sininen taivas" on lauseenmittainen salaovi kreikkalaisiin näytelmiin, jätetty avattavaksi niille, jotka tietävät taikasanan. Älkää toki luulko, että minä sen sanan tietäisin. Runoilu on pahimmillaan pinnallista rimpsuttelua, mutta parhaimmillaan se on ladattu kokonaisella maailmankaikkeudella, joka aukeaa kuin moninkertainen kukka pisarasta ajatusta.

Kolossi on Sylvian ensimmäisestä runokokoelmasta, ja se ei vielä kuuleman mukaan anna täyttä oikeutta sille, mihin Plathin runous ylsi myöhemmin. En minä oikein tiedä, mitä tuollaisen lauseen jälkeen olisi sanottava. Ariel on kyllä varauslistassa.