Tapaninpäivä

Isänmyttyrä on siirretty tarkkailuosastolta tavalliselle osastolle neuro-puolelle. Pahoinvointi on lakannut ja pyörrytys vähentynyt. Infarktin sijaan epäillään nyt läpimennyttä tulppaa pikkuaivorungossa. Mitään halvaannuksia ei ole, raajat toimii normaalisti ja puhe on normaalia; se hyvä puoli siinä on, kun tulppa ei tule isoaivokuorelle tai muulle herkemmälle alueelle.

Meillä on hommaan hieman sukurasitetta: isän vanhin veli kuoli muutamia vuosia sitten aivoinfarktiin, isänäiti kuoli samalla tavalla hieman myöhemmin, ja yksi isän siskoistakin oli kohtauksen saanut. Tietääpähän, mikä odottaa itseäkin vanhalla iällä: aivokremppaa krempan perään ja sitten valojen pimeneminen. Mutta näillä näkymin meidän pappa on kaameasta koettelemuksestaan selvinnyt ja elelee eteenpäin neurologin erikoishätäpäivystyksen numero takataskussa. Enää ei koskaan tarvitse mennä terveyskeskukseen, vaan aina pääsee suoraan yliopistolliseen.

Olon parantuessa isä on päässyt toipilaselementtiinsä ja kehuskelee omalla sängyllä ja palvelijoilla. Matka sohvalta tietokonetomografiaan joulupäivänä on saanut jo agenttiseikkailun makua, kun isä laveasti selittää, kuinka hän siinä itseasiassa teki empiiristä koetta Suomen hätäkeskuksen toiminnasta ja terveyskeskusten nykytilanteesta asiakkaan kannalta. (Ja ei hyvältä näytä, nimimerkillä "Perästä Kuuluu")

Äitini - tuo nelikymppisenä mielisairaanhoitajasta psykiatriseksi erikoissairaanhoitajaksi erikoistunut superkouluttautuja - yritti isän pyynnöstä kohentaa sängynpäätyä istuma-asennosta makuuasentoon, ja väänsi säätökahvasta, jolloin pääty pomppasikin pystyyn ja tippapussi lensi telineestään isän pään kautta kimmoten lattialle. Voi ammattitaidon riemuvoittoa...

No mut. Siellä se Kuningas Sammakko nyt sitten istuu sekä makaa viikonlopun yli ja pääsee kaikista hienoimpiin tutkimuksiin, ja ehkä joskus ensi viikolla kotiin.