Joulupäivä

Tänään heräsin siihen, että isä huutaa minua nimeltä, ja huusi ja huusi. Löysin sen olohuoneen lattialta makaamasta, ja se pyysi hakemaan vatia. Juoksin kylpyhuoneeseen ja takaisin, mutta isä jo oksensi pitkin parkettia tummanruskeaa massaa. Äiti oli töissä ja siskot kotonaan. Oltiin ihan kahdestaan kotona, ja jonkin aikaa se oli siinä jo huutanut apua. Kännykkää ei ollut käsillä, eikä se päässyt liikkumaan mihinkään. Soitin yhden isosiskoista hätiin ja yritin siivoilla oksennusta.

Isä oli peloissaan, enkä aluksi tiennyt onko sillä krapula, ruokamyrkytys vai vatsatauti, mutta kunhan se sai selvitettyä, että kyseessä on joku vähän aikaa sitten alkanut kohtaus, johon liittyi voimakasta hikoilua, erittäin voimakasta huimausta ja pahoinvointia, piti soittaa ambulanssi. Hätäkeskuksen päivystäjä ei oikein ottanut uskoakseen, että kyseessä on tn. aivoperäinen kohtaus, vaan jankutti krapulasta ja halusi keskustella isän kanssa. Ambulanssia sai odottaa 20 minuuttia, ja terveyskeskuksessa 40+ minuuttia sitä, että joku vastavalmistunut kandi tuli tutkimaan. Koko ajan isä oksensi ja valitti pyörrytystä, piteli sängyn laidoista kiinni ja oli kylmä kuin kala. Vedin sille mukaan ottamani villasukat jalkaan, mutta litimärälle pyjamalle en voinut tehdä mitään. Äitikin tuli töistä suoraan terveyskeskukseen, ennen kuin isä sai lopulta sitten lähetteen neurologille, ja uuden ambulanssikyydin KYSiin.

Parin tunnin päästä ajettiin siskojen ja siskontytön kanssa sitä katsomaan. Siltä oli kuvattu pää, eikä mitään merkkejä infarktista tai tukoksista ollut löytynyt. Neurologi oli tullut juuri kertomaan tuloksista, kun pölähdimme paikalle. Liuotushoitoa ei voinut enää aloittaa, koska kohtauksen alkamisesta oli jo niin pitkä aika (kiitos vitusti tk ja hätäpäivystys). Kyseessä oli todennäköisesti pikkuaivorungon infarkti, mutta sitä ei kuvauksissa vielä löytynyt. Sentään on hyvä, ettei tuon alueen infarkteissa aloiteta liuotushoitoa muutenkaan, koska se lisää verenvuodon riskiä, mutta kyllä kyrsi siitä huolimatta. Itse emme olisi saaneet siskon kanssa isää vietyä minnekään, koska se oli jo heikkona, ja kaikenlainen liikuttelu sai sen oksentamaan vain kovemmin, ja ambulanssista vänkääminen oli jo ihan älytöntä.

Isä oli väsynyt, eikä jaksanut seuraa, joten lähdimme aika pian ja jätimme isän odottamaan tarkkailuosastolle siirtymistä. Siellä se nyt makaa ainakin pari päivää, ja huimauksesta toipumiseen menee pari viikkoa, kahtena näkyviin kuviin taas menee pitempään.

Suhteellisen kamala päivä.