tiistai 16. joulukuuta 2008

16. päivä

Wuhuu! Pääsen eroon turvottavasta lääkkeestä. Ja minun masennus on enää lievää. Nyt saakin sitten jännityksellä odottaa, mitä se sanoo lääkkeettömyydestä.

Lääkäri oli tänä päivänä ihan läsnä kaikinpuolin, ja sain kerrottua kaikki tarpeelliset asiat lihomisesta terapiaan. Eikä se enää suositellut minulle gallup-työtä. Sain jopa näytettyä sille huolipäiväkirjaan piirtämäni elämäni aikajanan n. 15-vuotiaasta tähän päivään, johon olin merkinnyt kaikki kammottavat ja murentavat tapahtumat (eikä niitä ollut ihan vähän) ja valotettua sitä, miksi olen oireillut niin pitkään ja nimenomaan opiskelussa. Olen pantannut tietoa lähipiirini itsemurhista ja väkivallasta, koska ei vain ole tuntunut siltä, että niitä (lääkäreitä) kiinnostaa pätkän vertaa mistä olosuhteista olen heidän hoitoonsa putkahtanut. Minulla menee muutenkin hyvin pitkä aika tottua vieraisiin ihmisiin ja automaattinen oletus, että opiskeluongelmat johtuvat tyhmyydestä tai "väärästä alanvalinnasta", ei ole lisännyt halua kertoa tai luottamusta sitäkään vähää.

Kaikenlaisten asioiden vältteleminen on ollut minulle tärkeä stressinpurkukanava, mutta vähitellen se söi kaiken. Olen saanut yläasteelta lähtien helpotusta siitä, että en ole mennyt kouluun tai olen pinnannut ja hoitanut sitten kouluasiani siinä sivussa hutaisten "sitten kun on parempi olo" tai "sitten kun taas jaksaa". Se toimi oikein mainiosti aina lukion loppuun asti, mutta oireilu vain paheni ja lopulta olin umpikujassa, kun välttäminen ei enää tuottanut mitään helpotusta, eikä masennuksesa tullut enää edes lyhyttä jaksoa, että olisi taas "jaksanut". Enkä missään vaiheessa edes tajunnut, ettei se ole normaalia.

Katselin lääkärin huoneen kelim-mattoa niin kuin aina ennenkin ja puhuin. Katse seurasi sinisiä kolmioita ja keltaisia viivoja punaisella pohjalla ja mietin niin kuin aina ennenkin, että maton kudontatavasta johtuvat epätarkkuudet geometriassa ovat hyvin häiritseviä. Kärjittäin olevat kolmiot näyttävät paksun yhdyskäytävän yhdistämiltä epämuotoisilta tiimalaseilta: ei kolmioita, eikä tiimalaseja, vaan sekasikiöitä. Onkohan matto haalistunut niin pitkässä käytössä ja pesuissa tummanpunaisesta hailakkaan marjapuuron väriin, ja keltaiset beigeksi, sininen savuiseksi?

Tammikuussa vaihtuu taas lääkäri.

5 kommenttia:

  1. En tiedä tulkitsinko ihan oikein, mutta minullakin on aika huono tapa vältellä katsomasta terapeuttia tai lääkäriä silmiin. Lääkäriä silloin tällöin yritän, mutta varsinaisen terapian aikana olen katsonut terapeuttia silmiin ehkä viimeksi kolme vuotta sitten. Se on aika ahdistavaa ja vähän häpeänkin sitä. Mutta sitä on hyvin vaikea muuttaa ja aina yritän ajatella että terapiassa minun pitää saada olla niin outo ja tyhmä ja masentunut kun ikinä huvittaa.

    VastaaPoista
  2. En minä nyt sillä kuvannut, että se olisi välttämättä huono asia. Olen vain pistänyt merkille, että katselen aina sitä mattoa, kun yritän saada mietittyä, mitä sanoisi ja kuinka. Katson kyllä silmiin monesti esim. kun kiitän reseptistä, mutta kertoessa vaikeista asioista katson maahan. Onhan siinä olo vähän kuin "potilaalla", mutta koetan kestää. Silmiin katsoessa saattaisi ruveta itkettämään, ja se tekee puhumisesta vaikeampaa.

    Ei siinä ole mitään kamalan huonoa, jos ei katso silmiin terapeuttia. Sehän on ihan luonnollinen keino vähentää psyykkistä painetta. Lapsetkin tekevät niin, jos ihmisiä on liikaa ja arastuttaa, ja kaikki aikuiset tekevät niin hisseissä, joissa on liian ahdasta ja vieraita ihmisiä on liian lähellä omaa mukavuusaluetta. Mutta jos se vaivaa sinua itseäsi niin paljon, niin voihan siitä kysyä vielä terapeutilta, että onko siitä haittaa. Minä luulen, että ei siitä mitään haittaa ole.

    Oon nyt kannattanut tänä päivänä niin montaa asiaa, että minun täytyy vielä kannattaa myös sitä, että saa olla tyhmä ja outo ja myöskin masentunut ihan rauhassa.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa äkkiseltään jotenkin siltä, että hammaspyörä on loksahtanut yhden askelen?

    Minäkin vähennän lääkitystä, ja uuden vuoden puolella lopettelen kokonaan. En kyllä osaa sanoa onko olo mitenkään erilainen kuin ennen, kuten en osannut lääkettä aloittaessakaan. Luultavasti olen popsinut koko nappeja ihan turhaan pari vuotta. =) Se kuitenkin on huomioitavaa, että todellakin haluan tietää, miltä sitten tuntuu ihan OIKEASTI kun lääkkeillä ei varmasti ole enää mitään tekemistä asiaan.

    Eihän nyt terapeuttia voi katsoa silmiin silloin, kun puhuu jotain arkaa. (Et kai vain ole turhan ankara mattoparalle - eihän kukaan ole täydellinen =)

    VastaaPoista
  4. Kyl kyl. Langanpää siitä vyyhdistä on löytynyt, jos näin naisellisempaa metaforaa käyttäisi (tosin se on meidän isän metafora, jota se käytti työssään, vaikka käsitöihin liittyykin).

    On minulla vielä yksi aivan toisenlaiseen mekanismiin perustuva lääke, jonka aloitan ensi vuonna, jos mieliala romahtaa (sitä varten pitääkin olla jokatapauksessa ilman mitään lääkkeitä monta viikkoa). En usko kuitenkaan. Tähän asti minun mieliala on romahtanut vääristä lääkkeistä enemmän kuin lääkkeettömyydestä.

    Minä muistan hämärästi, miltä tuntui olla terve. Ei minun tunteita tai mitään lääkkeet ole missään vaiheessa turruttaneet, joten siinä mielessä on ihan se ja sama syökö vai ei, mutta muistiin ja oppimiskykyyn ne vaikuttavat ja jumaliste lihottavat, se minua on masentanut.

    --

    Matto on asiantuntija-lääkäri-matto, joten se on varmaan tottunut tämmöiseen transferenssiin ja ärtymyksen projektioihin. ;)

    VastaaPoista
  5. asiantuntija-lääkäri -matto. Hehe, hyvä pointti.

    VastaaPoista