Eilen en oleskellut peiton alla piilossa. Paljonkaan. Eehkä yhden kerran menin sinne lukemaan, mutta tyyny ja peitto lauloivat seireenin laulunsa, nukahdin, ja heräsin vasta parin tunnin päästä.
Luen Sylvia Plathin Lasikellon alla (:a [onko sitä pakko taivuttaa, kun se kuulostaa ja näyttää niin tyhmältä?]). Sellaista hienostunutta älyn virtaa ne lauseet (ovat - onko sitä verbiä muka ihan aina pakko käyttää?). Plathin runot oli lainattu kirjastosta loppuun. Sain tyytyä romaaniin ja päiväkirjoihin.
Tänään nukuin niin pitkään, ettei sänky jotenkin oikein houkutellut ollenkaan. Onpa tiskattu, onpa imuroitu. On käyty salillakin. Nitkautin etureiden, kun poljin tuntemattomalla kuntopyörällä, josta en löytänyt jarrua, joten pysäytin raskaan vauhtipyörän oikealla jalalla polkaisemalla. Olipa fiksu veto.
Kun asuu usvassa, aika kulkee menojaan. Minnekähän tämänkin syksyn kuukaudet ovat paenneet? Olen varmaan itse paennut niitä. Jätin syyskuun noin vain, ja kun palasin, onkin jo marraskuun loppu. Toivottavasti, kun aamulla herään, ei ole jo tammikuu.
all-action adventure
9 tuntia sitten
Tämä on nyt sitä aikaa, kun kukaan ei oikein jaksaisi tehdä yhtään mitään. Joka muuta väittää, valehtelee tai on ihmenainen. Tai sitten hänellä on hyvä aurinkolamppu tai lääkitys on paremmin kuin kohdallaan ;D
VastaaPoistaKun sitten aikansa lepää, peiton alta jaksaa ryömiä siivoamaan ja huolehtimaan elämästään. :)
Kun kerran kysyit... Mitenkä olisi:
Luin Sylvia Plathin runoteosta "Lasikellon alla".
tai:
Luin Sylvia Plathin "Lasikellon alla" -runoteosta.
Eikä verbiä tarvitse aina käyttää. Niitä sanotaan elliptisiksi lauseiksi. Laitat vain huutomerkin perään, niin saat hyvän ellipsin. :)
Hups! Lasikellon alla on proosaa! B)
VastaaPoista...romaania "Lasikellon alla"... onkin hyvä :)
VastaaPoistaOn niin paljon unohtunut koulun jälkeen :P